Pidä mut ehjänä

1. - Soittele

Yritimme etsiä hyvää, tai edes keskinkertaista katsottavaa Netflixistä, mutta minun ja Eliaksen maku elokuvien suhteen ei vain kohdannut.

"Hei voidaanko lähtee kauppaan ostaan jotai herkkuja vielä. Iski hirvee makeennälkä", kysyin vieressä istuvalta pojalta. Se katsoi mua puhelimensa näytön yli "Pihla hei, rajota vähän, me käytiin jo tänään hesessä". Mä mulkasin sitä niin pahasti kun osasin, ja heitin sitä tyynyllä. Se nauroi vähän mun huonolle mulkaisuyritykselle, mutta nyökkäsi hetken päästä. Mä nousin sohvalta ja venyttelin hetken käsiäni.

Kävelin eteiseen, puin kengät jalkaan ja laitoin lompakon sekä puhelimen housujeni taskuun. Katselin itseäni hetken seinällä roikkuvasta peilistä. Vaaleat hiukseni olivat sotkuisella ponnarilla, ja aivan liian isot harmaat collage vaatteet roikkuivat ylläni. Myös  vaaleansiniset silmäni näyttivät unisilta ja poskessani oli painaumia tyynystä. Heitin farkkutakin päälle ja katsoin kelloa, joka näytti kahdeksaa. Mietin olisivatko ruokakaupat enää tähän aikaan auki sunnuntaisin.

Hihani oli ylhäällä ja näin ranteessani olevat viimeviikkoiset arvet. Laskin hihani nopeasti ja hoputin parasta ystävääni, joka tuli samalla hetkellä olohuoneesta, puhelin kädessä. "Noniin heräsihän se prinsessa Ruusunen", sanoin. "Mä olin hereillä koko ajan", Elias mutisi ja laski puhelimen käsistään.
Hän katsoi minua päästä varpaisiin ja lopulta sanoi: "Lähetkö sä noilla vaatteilla ulos". "No enkö sais? Eikö oo hot?" naurahdin ja poseerasin. "Voi vittu sun kanssas" Elias tuhahti leikkisästi ja laittoi kengät jalkaan lähtien samalla ovesta ulos.

Harpoin rappuset alas ja kävelin Eliaksen vierelle. "Mihin kauppaan mennään? ", kysyin meidän lähdettyä liikkelle. " No mihinköhän, kato kun jos yhtään miettii nii mikään kauppa ei oo auki tässä lähellä ja mulla ei oo autoo nytten niin... " Elias sanoi huvittuneena. "Ei pliis... Mä pyydän kauniisti. Siellä on aina hirveesti porukkaa ja mulla on nää vaatteet." mä vaikeroin ja nyin Eliasta hihasta. "Mähän sanoin", se vaan huikkasi ja jatkoi matkaa. "No kun.... pliiiiiiis!" yritin vielä, mutta Elias vain jatkoi kävelyä ja sanoi minuun katsomatta: "Ei käy. Nyt kun kerta raahasit mut ulos, nii mä saan päättää mihin kauppaan mennään." Lopulta myönnyin ja vedin hupun päähän.

Kun saavuimme huoltoasemalle, ulkona oli joukko ikäisiämme poikia, joista useimmat polttivat. Katselin maata samalla kävellen rivakasti poikaporukan ohi, sisään huoltoaseman ovista. Elias seurasi minua ja virnisti sisään päästyämme. "Mihin sulla noin kiire oli?", hän kysyi  ja virnisti." Siellä oli tosi hottei jätkii, et kannattaa kattoo sitten kun lähetään pois", se vielä lisäsi samalla nauraen. Jos Juuli olis täällä, se tuntisi tostakin porukasta varmaan kaikki ja vähintään ois säätäny puolien kanssa.

Juuli ja Elias on mun parhaita kavereita lukiossa. Juulia en oo nähny kesälomalla ollenkaan, kun se heilu jonkun kesäheilansa kanssa kokoajan. Se on niin tuuliviiri tyyppi, että siitä ei koskaan tiiä mihin se menne, millon tulee ja kenen kanssa on. Juuli on kyl tosi mukava, otti heti porukkaan, kun vuosi sitten muutin tänne. Vaikka meillä ei hirveesti samoja mielenkiinnonkohteita, niin silti se on  yksi mun parhaista kavereista. Juuli on sellanen mallimittainen, ruskeahiuksinen ja - silmäinen tyttö, jota kaikki pojat kuolaa.

Elias on taas ihan päinvastanen. Se on paljon rauhallisempi ja miettii mitä sanoo. Jos Juuli hyppii ympäri huonetta, niin Elias kattois vaan oviaukosta ja antaisi laastareita tarvittaessa. Mutta se on jännä, että Elias ei oo yhtään tylsä. Se heittää usein läppää, vittuilee kaikesta turhasta, nauraa oikeeseen aikaan ja on läsnä. En oo varmaa koskaan nähny sen hermostuvan kunnolla. Joskus ehkä huomauttaa tiukkaan äitisävyyn, mut ei muuten. Ei se koskaan huuda tai mitään. Se vaan on sellanen ihminen, josta ei voi olla pitämättä.

Mä taas sitten oon jotain siltä väliltä. En mikään Einstein, mutta en mikään blondikaan. Kyllä mä mukaan tuun, jos tehdään jotain,  mutta en mä ekana tekemäs oo. Kyllä mä takasin sanon vähän liiankin helposti, mut Juuli voi aukoo päätään ihan huvinvuoksi, koska se on sen mielestä hauskaa.

Elias katosi sipsihyllylle ja mutisi samalla jotain minusta ja hitaudesta. Näytin hänelle keskaria ja lähdin hakemaan herkkujani.

Olin juuri kääntynyt, kun törmäsin johonkin. Tai pikemminkin johonkuhun. Kaaduin lattialle saaden törmääjän kahvit päälleni."Mitä vittua..." kerkesin aloittaa, mutta tulija keskeytti minut ja puhui päälleni.

"Sori hei, ei ollu tarkotus. En huomannu sua", poika puuskahti ja laittoi tyhjän pahvimukinsa pöydälle, tarjoten samalla toista kättään auttaakseen minut ylös.

"Pärjään ihan hyvin" mutisin ja nousin lattialta hieroen selkääni. Nostaessa katseeni edessä olevaan samanikäiseltä  näyttävään, pidempään poikaan. Hänen ruskeat, vähän lainehtivat hiukset valuivat vihreiden silmien eteen. Poika katsoi mua huvittuneena. Mulkaisin häntä ja kiinnitin huomion vaatteisiini, jotka olivat nyt aivan märät ja täynnä kahvitahroja.

Poika tajusi tilanteen  ja kysyi "Sattuko pahasti? Sun vaatteet on nyt ihan märät. Siis sori oikeesti."

Katsoin ärtyneenä poikaa "Mä huomasin ihan itsekkin, et mun vaatteet on märät ja likaset, kiitos vaan."

Poika astui askeleen lähemmäs, mutta tämä kumartuikin kasvojeni tasolle ja tuli lähemmäs. Poskiani alkoi kuumottaa ja uskoin niiden olevan helakan punaiset. " Sä et vastannu mun kysymykseen. " hän tokaisi hiljaa. Muutuin kokonaan punaiseksi ja yritin änkyttää jotain, siitä että mun ei tarvitse vastata, mutta sanat takertuvat kurkkuuni. Poika alkoi riisumaan mustaa huppariaan pois, enkä tajunnut kääntää katsettani pois. " Joko tuijotti tarpeeks vai oonko mä niin kuuma,  että et saa katsettas irti musta?",  hän sanoi virnistäen ja ojensi huppariaan minua kohti. Hänen hymyillessään toiseen poskeen ilmestyi hymykuoppa, jota jäin vahingossa tuijottamaan.  Hän otti käteni ja laittoi hupparinsa siihen. "Voit laittaa ton päälle, kun sun omas kastu." hän tokaisi ja kääntyi pois. "Miten mä palautan tän sulle?", kysyin ja tartuin häntä kädestä kiinni. Hän käänsi katseensa kohden minua  "Laittamalla viestiä tietysti". Hän sanoi  hymyillen ja vinkkasi silmää minulle. Lähteässään hän sanoi"soittele", tehden sormista puhelimen.

Punastuin entisestään ja käännyin kohti vessaa. Menin vaihtamaan hupparini pojan huppariin, joka oli ihanan iso. Kun tulin ulos näin Eliaksen virnistelevän minulle ja vinkkaavan silmää isoelkeisesti. Pojasta ei näkynyt enää jälkeäkään. Lähdin lopulta kohti karkkihyllyä Elias edelleen vieressäni tökkien minua kylkeen ja virnestellen tyhmästi. Etsin lompakkoani valittua karkkipussin ja kokeillen myös hupparin taskusta, sieltä löytäen paperinpalan. Paperissa luki Niila 040 665 7498.

Elias näki lapun ja alkoi nauramaan. "Siis Pihla, miten vitussa sä onnistuit saamaan jätkän numeron tolleen vaa. Kävelemällä toisia päin? Pitäisköhän itekkin koittaa? Varmaan toimii tosi hyvin ja muuten, jos et ite haluu sitä jäbää nii voit antaa ton numeron mulle. Käyttöön tulee älä huoli. Olihan se nyt sen verran hyvännäkonen", hänen samalla kikattelevan korostetusti.  En jaksanut kuunnella häntä ja tungin lapun takaisin taskuun. Toivon, että en törmäisi Niilaan enää. Toivon, että hän olisi vain yksi seitsemästä miljardista.

______________________________________

Äikän esseitä ajatellen, ja omaa hyvinvointia kartoittaen.