Pidä mut ehjänä

3. - Omat juomat mukaan

TW

Juuri kun olen saanut repun lokeroon hiljaiselta käytävältä kuuluu liiankin tuttu ääni"Kiva hammasharja sulla" Arttu sanoi vierestäni.

Käännyn ympäri ja huomaan Artun käytävällä. Säikähdän ja pudotan kädessäni olevat kirjat maahan. "Etkö ees moikkaa ystävääs", Arttu sanoo ja tulee lähemmäs. Säpsähdän ja peräännyn askeleen. "Painu vittuun. ", yritän sanoa itsevarmasti katsoen samalla häntä, mutta hän astuu askeleen vain lähemmäs.  "Mihin se meiän vahva pikku Pihla meni. Ei kyllä haittaa, tykkään tästä paljon enemmän", Arttu kuiskaa ivallisesti samalla ottaen leuastani kiinni, niin että joudun käntämään katseeni häneen. Yritän perääntyä, mutta selkäni osuu vain lokeroihin ja Arttu pamauttaa kätensä lokeroihin viereeni."Mä kuvittelin sun pään tohon", hän sanoo ja laittaa toisen käden kyljelleni. "Tiiätkö, me lyötiin vetoo äijien kanssa, että jos mä panen sua niin mä saan vitusti rahaa, joten yritäs olla kiltisti", Arttu kuiskaa ja tulee lähemmäs. Yritän saada sanoja suustani, mutta ne juuttuvat kurkkuun. Koitan työntää  Arttua kauemmas, mutta tunnen itseni niin pieneksi ja voimattomaksi. "Etkö jaksakaan enää huora", se kuiskaa ja katsoo silmiin.

Hengitykseni alkaa kiihtymään ja tunnen kyynelten kihoavan silmiini. Alan täristä, vaikka yritän pysyä paikallani. En pysty tekemään mitään, olen täysin Artun armoilla.

Artun kädet alkavat valua farkkujeni päällä. Yritän työntää häntä kauemmas surkein tuloksin. "Oo nyt saatana paikallas, mähän teen sulle vaan palveluksen", se mutisee korvaani ja alkaa suudella kaulaani. Käteni ovat jähmettyneet Artun hartioille, eikä minulla ole voimia huutaa apua. Käytävän päästä kuuluu askelia ja kohta huudahdus, "MITÄ VITTUA SÄ TEET", kuulen juoksuaskelia käytävältä ja lopulta kädet iroittavat minut otteestaan. Lysähdän lattialle ja yritän saada hengityksen kuriin. Alkaisin itkeä ihan kohta, joten yritän kammeta pystyyn lähteäkseni jonnekkin, missä saisin olla yksin. "Mitä helvettiä sä teet. Koulun käytäväl viä. Vittu mikä mulkku sä oot? Lähe menee nyt oikeesti." Niilan ääni kaikuu käytävässä. Arttu kääntyy katsomaan minua ja sanoo ylimielisesti: "Nähään bileissä beib". Kohta Artun selkä katoaa käytävän päässä kulman taakse.

"Vittu mikä äijä. Hei onko kaikki hyvin? Mitä toi kusipää teki? " Niila kysyy hiljaa kuiskaten samalla tullen lähemmäs. Kavahdan kauemmaksi ja yritän mutista jotain vessaan menemisestä." Sori, sano jos mä voin tehä jotain. Oikeesi hei", Niila sanoo vähän matkan päästä. Lopulta käännän katseeni häneen. Niilan vihreät silmät ovat täynnä huolta. Jään tuijottamaan pojan kasvoja ja lopulta jokin murtuu sisälläni. Kyyneleet virtaavat pitkin poskiani ja lähden kävelemään pois. Menen lähimpään löytämääni vessaan ja lukitsen oven. Muistan kirjat käytävän lattialla, mutta en huolehdi niistä nyt. Pulssini kiihtyy jälleen ja hengittäminen tuntuu raskaalta.

Tälläistakö elämä on? Kaikki tuntuu mielessäni ylitsepääsemättömän raskaalta. Muistan repussani olevan terottimen ja kaivan sen esiin. Irrotan varovasti ruuvin ja otan terän irti. Kyyneleet edelleen sumentavat näköäni kun paina terän ranteelleni. Annan hetken viedä ja helpotiksen aalto tulvii kivun mukana kehooni.

Ennen kellojen soittoa saan onneksi itseni pesemään hampaani, koska kotona niitä en kerennyt pesemään. Lopulta kellot soivat ja herään todellisuuteen. Nousen ja katson itseäni peilistä samalla pyyhkien kasvojani. Yritän hymyillä peilikuvalleni siinä onnistumatta ja luovutan. Otan repun, laitan hupun päähän ja tarkistan pulssini vielä kerran. Huokaan syvään ennen käytävään astumista.

          ...

Käytävä on täynnä lukiolaisia, kun suuntaan kohti perällä olevaa luokkaa. Luokanoven edessä seisovatkin jo Juuli, Elias ja Vive.