Pidä mut ehjänä

2. - Ei ees kavereita

Toivon, että en törmäisi Niilaan enää. Toivon, että hän olisi vain yksi seitsemästä miljardista.

Lähdimme Eliaksen kanssa kaupasta kovaäänisesti puhuen ja nauraen sitä itse tajuamatta. Kuulin puhetta poikaporukan suunnalta ja päästyämme sen kohdalle nostin leukaani. Elias käveli vieressäni ja kertoi jotain viime perjantain tapahtumista, huomaamatta kättäni, joka puristui nyrkkiin. "Pihla!", joku pojista huusi ja lähti hölkkäämään peräämme. Minun teki vain mieli jatkaa matkaa ja olin tekemässäkin niin, mutta Elias pysähtyi ja kääntyi katsomaan tulijaa. Tunnistin pojan äänen ja minunkin on käännyttävä hänen alkaessa puhumaan.

"Olit menossa väärään suuntaan. Mun koti on tuolla päin", se sanoi ja osoitti päinvastaiseen suuntaan."Ja mun koti on tuolla, kiitos vaan ",  sanoin kireästi ja osoittaen selkäni taakse.              " Muistaksää mua ees hei Pihla. Ja voidaan me teillekin mennä, jos ihan välttämättä haluut", se sanoi ja oli tarttumassa käteeni. Kavahdin taaemmas "En mää taida muistaa ", vastasin kireästi katsellen kenkiäni. " Kyllä muistat, esität vaa. Mä oon se Arttu, se tosi hyvännäkönen ja hauska.", poika sanoi ja mutristi huuliaan saadakseen koiranpentuilmeen, mutta epäonnistui yrityksessään. Tajuttuaan hänen näyttävän tyhmältä hän suoristi selkänsä ja hymyili itsevarmasti äskeisestä huolimatta.

On mun pakko myöntää, että  Arttu on hyvännäköinen, sinisten silmien ja ruskeiden hiusten kanssa,  mutta se ei korvaa sitä faktaa, että se on ihan kusipää. Ihme mulkku koko jätkä. Sillä on vähintään kaks muijaa kerralla, ja jos se vahingossakaan päätyy vakavampaan suhteeseen kenenkään kanssa, niin sitäkin se pettää. Arttu leikkii hetken aikaa mukana, mutta sitten kun sitä ei enää kiinnosta, niin se heittää tytön menemään, niin kuin jonkun vanhan lelun. Valitettavasti se on iskenyt silmänsä muhun, eikä millään malta pysyä erossa, vaikka kuinka hienovarasesti yrittää vihjailla tai vääntää rautalangasta, että me... ei... olla... ees... kavereita. Mutta ei se luovuta ennen kuin on saanu haluamansa, joten oon vaan tyytyny vältteleen sitä parhaani mukaa.

"Onko sulla puhelin hajalla, kun et oo laittanu yhtään viestiä kesälomalla" se kysyi, teeskennellen loukkaantunutta . "Joo, meiltä meni sähköt. Heti kesäloman alussa." sanoin ja nostin kulmakarvoja merkitsevästi. "Mä voin tulla hoitaan ne sähköt ja samalla sut kuntoon", Arttu sanoi ja virnisti itserakkaasti ja naurahti niin kuin olisi keksinyt hyväkin jutun. Aukaisen suuni sanoakseni jotain, mutta Elias kerkesi ensin: "Sä voit mennä rassailee ihan omia putkias, koska ne näyttää siltä, että niitä ei oo hetkeen käytetty", Elias letkauttaa ja Arttu kääntyy ärsyyntyneenä häneen päin. "Ja sä voit painua vittuu siitä. Ai nii oot homo, sori mun moka" Arttu sanoo, ja luo halveksivan katseen kohti Eliasta. Elias ei ole kuulevinaankaan, vaan hymyilee aurinkoisesti Artulle. "Sä.. et... vittu... sano... noin... Eliakselle... tajuutko. Sä ja noi muut mulkut vois painua vittuu. Mutta ainii, ethän sä saa, kun joltain Elleniltä, ja siltäkin vaan säälistä", sivallan takaisin, ja Arttu näytti ärsyyntyvän entisestään. "Vitun ämmä, en mä muuten sua haluais, mut sulla on vaan niin helvetin iso perse" se vielä sanoi ja virnisti perään. Ennen kun tajusin itsekkään, nostin käteni ja löin häntä. Arttu näytti hämmentyneeltä ja nosti kätensä poskelleen, kun epäillen olinko minä oikeasti lyönyt. Kuulin hänen takaansa huutoa ja tyrskähdyksiä. Arttu katsoi mua halveksuen ja vihasen näkösenä. Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta Elias veti minua hihasta mukaansa, ja lähti juoksemaan kohti kotiaan. "Tää ei jää tähän", Arttu huusi vihaisesti peräämme, mutta me emme pysähtyneet kuuntelemaan.

Saavuimme vihdoin Eliaksen kämpille ja pysähdyimme vasta sisällä hengähtämään. Elias heittäytyi sohvalle kengät jalassa ja katsoi mua huvittuneenta. "Sä tuut kuolleen maanantaina. Tässä hyvänä ystävänä aattelin, että haluutko pinkit vai keltaset servetit sun hautajaisiin. Mä voin pitää puheen sit", hän tokaisi ja virnisti, mutta yritti sen jälkeen näyttä vakalta. "Sinuna hankkisin henkivartijan kouluun, niin onnistuisit ehkä siis painosanalla ehkä välttämään kuoleman" Elias lisäsi vielä hieman puuskuttaen juoksemisen jäljiltä. Pyörittelin vain silmiäni ja kaaduin itsekkin sohvalle hänen viereensä.

                    ...

Heräsin herätyskellon soittoon seuraavana aamuna ja katsoin kelloa, joka oli 7:42. Tajusin olevani myöhässä ja ryntäsin alakertaan. Bussiaikataulut menevät täällä niin huonosti, että myöhästyisin liian paljon, jos en menisi tulevalla bussilla.

Pomppasin sängystä ja laitoin päälleni ensimmäiset farkut, mitkä käteeni osuvat. Juoksin huppari päällä, mustat farkut jalassa ja hammasharja suussa samalla harjaten hiuksiani alakertaan. Jätän harjan pöydälle ja laitoin hammasharjan takataskuun. Kenkiä laittaessa tajuan repun unohtuneen yläkertaan. Harpoin portaat ylös, heitin repun selkääni ja otin puhelimen käteen pöydältä. Bussipysäkillepäästyäni näin oikean bussin menevän juuri ohitseni minua noteeraamatta.

Sanon opettajalleni vaikka että koirani karkasi tai että... no en minä tiedä keksin sitten jotain. Laitan hiuksen ponnarille samalla kun odotan seuraavan bussin tuloa. Bussi tulee vähän etuajassa ja nousen sen kyytiin. Katsoin kelloa bussissa ja tajusin myöhästyväni vain onneksi ensimmäiseltä tunnilta. 

...

Lukion piha oli tyhjä, kun kävelin sen halki kohti pääovia. Astuin ovista sisään ja lähdin kohti kotiluokkaani, joka on kolmannessa kerroksessa. Yritin keräillä itseäni matkalla, mutta seisoessani luokan oven edessä, en tuntenut oloani yhtään itsevarmemmaksi, kuin äsken. Koputin oveen ja astuin askeleen taaksepäin oven avautuessa. Ovensuussa seisoi keski-ikäinen mies, joka katsoi silmälasiensa yli minua arvioivasti.  "Noniin ensimmäinen myöhästyjä, ensimmäisenä päivänä. Mikäs on neidin nimi?" luokanvalvojani kysyi. "Pihla Laajapuro"  vastasinn itsevarmasti leuka pystyssä, vaikka sisäisesti tunsin vajoavani lattian läpi.

Tunsin kaikkien katseet itsessäni, mutta hymyilin aurinkoisesti ja yritin olla kiinnittämättä huomiota kiihtyvään pulssiini. Opettaja katsoi minua harkitsien, mutta päästi minut ohitseen ilman muita kysymyksiä. Hämmentyneenä kävelin luokan ainoalle vapaalle paikalle. Päästyäni istumaan, kerkesin vasta katsomaan vieressäni istvat ihmiset. Huonoksi onnekseni huomasin viereisellä paikalla istuvan viikonloppuinen kahvipoika Niilan. Tyynesti  nostin tunnin kirjat pöydälle repustani ja yritin keskittyä luokanvalvojani monologiin tulevasta vuodesta.

"Aika kiva huppari sulla. Mistäs oot ostanu?", Niila kuiskasi vieressäni ja tajuan vasta silloin, että päälläni on vieläkin hänen antamansa huppari. Poskiani alkoi kuumottamaan, ja muistin olleeni niin väsynyt Eliakselta tultaessa ja liian kiireinen aamulla lähtiessä, etten muistanut hupparin olemassaoloa. Oman likaisen paidan unohdin tietenkin Eliakselle. "Aaaa.. joo.. tää, no yks mulkku kaato mun päälle kahvit, nii se anto tän mulle ja sit mä... Miks mä tätä sulle selitän, enhän mä oo sulle mitään velkaa", sanoin tajutessani selittäväni jotain epämääräistä Eliaksella yökyläilystä. " Sä kerrot, koska mä oon niin kiva ja mukava ja kaikkee" Niila sanoi ja hymyili minulle niin, että hymykuoppa näkyi. Mulkaisin häntä kerran ja käänsin katseeni eteenpäin, samalla kerraten suunnitelmaani tällepäivälle.

Suunnitelmissani on vältellä Arttua viimeiseen asti, mikä voi olla hankalaa, koska hän istuu pari riviä taaenpana, kuin minä. Mutta enköhän minä siihen pysty. Jos en pysty niin sanon jo nyt, että oli kiva tuntea.

Tunti kuluu nopeasti ja herään ajatuksistani, kun kellot soivat. Pakkaan reppuni ja puolijuoksen luokasta ulos taakseni katsomatta.

Lähdin lokeroille viemään reppuani ja juuri kun olen saanut repun lokeroon hiljaiselta käytävältä kuuluu liiankin tuttu ääni"Kiva hammasharja sulla" Arttu sanooi vierestäni.

______________________________________

Mut voidaaks me ees olla kavereita...