Luokassa vallitsi ahdistava hiljaisuus, opettaja oli juuri ilmoittanut koetilaisuuden alkavan. Koko luokka kuunteli hiirenhiljaa koulun seinällä tököttävän valkoisen kellon viisarien tikitystä, odottaen piinaavan tunnin loppua. Isaac istui onneksi luokan taaimmaisessa pulpetista, joten opettaja ei välttämättä huomannut pojan keskittyvän aivan muuhun kuin kokeen raapustamiseen. Lopulta, piinaavien minuuttien loputtua, opettaja ilmoitti välitunnin alkavan. Ja siihen samaiseen sekuntiin, loppui hiljaisuus, oppilaat alkoivat vaihtamaan keskenään koe vastauksia, ja keräämään kamppeitaan poistuen luokasta kovan ryminän saattelemana. Isaac kuitenkin odotti rauhassa muiden poistuvan, kunnes keräsi omat tavaransa heittäen koe paperin open pöydälle, astellen lopulta ulos luokasta.
Viimeinkin, viimeisen tunnin aika, jonka jälkeen pääsisi vihdoinkin kotiin levähtämään! Kuitenkin vain vähäksi aikaa, koska illallahan oli luvassa Isaacin hyvän ystävän, Coreyn kotibileet. "Ai saatana!.. Kattosit etees vitun hintti!.." Yhtäkkiä, Älähti, noin 190cm pitkä b luokan poika, Alex, Isaacin törmätessä vahingossa tähän. Poika oli ilmeisesti ollut niin ajatuksissaan että oli kokonaan unohtanut katsoa eteensä, kun oli muihin törmäillyt. Alex teki pitkän, vihaisen katseen Isaciin ennenkuin tönäisi pojan pois tieltään, jatkaen matkaansa.
Viimein.. viimein! Koulu loppui! Isaac ryntäsi ensimmäisien joukossa ulos koulun ovista, kunnes bongasi Coreyn seisoskelemassa maastonvihreä reppu selässään koulun pihalla, nojaillen pihlajaan. "..wsup dudeh.." Isaac totesi virnuillen ystävälleen raahautuen tämän luo. Corey morjesti hymyillen ysvälleen, kunnes kaksikko katosi oppilas vyöryn sekaan.
Lopulta Isaac avasi kerrostalonsa yleisen oven, lampisen hissin luo. Tuo oli erkaantunut kaveristaan, suunnaten itse kotiinsa. Miksi vitussa käyttää portaita, kun hissitkin on keksitty?... Ja turha esittää tekosyitä, 'Se kehittäisi kuntoa!' Isaac kun omasi jo mukavasti treenatun kropan. Poika painoi hissin nappia venaillen hetken metalli kopin saapumista, kunnes tämä lampsi hissiin sisään. ".. Pidä hissii!!.." Juuri ovien suljetessa, Isaac kuuli kiljaisun nurkalta, poika ennätti juuri työntää jalkansa hissin ovien väliin, niiden yhtäkkiä auetessa. Nurkalta hoiperteli oranssi, lyhyt hiuksinen tyttö, kantaen kahta valtavaa pahvilaatikkoa sylissään. Tyttö kapusi hissiin painaen kolmos kerrokseen menevää nappia. "..kiittih.." Tyttö vaikeroi väläyttäen hymyn Isaacille, pojan nyökätessä tälle. "...Oon muute Maxine.." Tyttö totesi hymyillen, Korjaten myös sylissään lojuvien laatikoiden asentoa. "...Isaac.." Poikamme totesi hiljaa väläyttäen tytölle pikkuruisen hymyn. Lopulta hissi sai aikaiseksi nousta kolmanteen kerrokseen, jossa Maxine asteli ulos, Isaac perässä.
Isaac vilkaisi puhelimeensa, ja klikkasi itsensä Coreyn laittamaan viestiin 'Tyyppi, mis meet?! Bileet alkaa kymmene minan pääst, hilaas persees tänne ja vähä äkkii!' 'Juujuu rauha, tulos ollaan..' Isaac vastasi ystävälleen sulkien puhelimensa, ja heittäen sen reppuunsa. Repussahan tällä oli puhelimen laturi, puhelin, jokunen oluttölkki, vaikka nämähän siis alaikäisiä olivat, mutta kukas siitä ikinä sai tietää?.. Viimein Isaac heitti repun olalleen, heipaten äitiään lähtiessään ovesta. Tuo asteli ulos kerrostalostaan, suunnaten Coreyn luo.
YOU ARE READING
PartyNight!
AdventureKind of spolers, ja varoitus. Tarinassa saattaa ilmetä pientä pervoilua, traumat omalla vastuulla. 🤘🏻 🤡Isaac 16 vuotias homo poika koulussa. Corey, Isaacin paras ystävä. Yhtenä iltana Coreyn vanhemmat päättivät lähteä jonkun artistin keikalle toi...