Tervetuloa Takaisin.

7 0 0
                                    


Olen ollut koko yhdeksännen luokan vaihto-oppilaana Los Angelesissa. Olen tulossa takaisin Suomeen, lentokoneella joka on aika tyhjä. Kesäloma on jo alkanut. En ole laitellut viestiä tai soitellut kenenkään kaverini kanssa ollessani poissa, paitsi poikaystäväni. Tutustuin upeisiin ihmisiin, jotka lupasivat myös tulla vierailemaan Suomessa. Kone laskeutui juuri Suomeen ja nousen pois koneesta. Saan tietenkin kaikki tavarani. Kävelen sinne päin, missä äitini minua odottaa. Näen jo kaukaa tutun ihmisen, joka on äitini. Kävelen hänen luokseen ripeästi, ja kyyneleet alkavat melkein valua silmistäni. Halaan äitiäni pitkään ja kyyneleet tietenkin valuvat poskissani. "Minulla oli niin ikävä sinua. Toivottavasti viihdyit Losissa!" Äitini sanoo hymyillen, mutta kyyneleet hänenkin silmissä. "Minulla oli tosi hauskaa! Kerron kaiken kun päästään kotiin ja olen levännyt." Vastaan äidilleni pyyhkiessä kyyneleitä. Äitini otti toisen matkalaukkuni ja sitten lähdettiin kohti hänen autolleen. Helsingistä oli jonkun verran matkaa ajaa Saloon, ja otin pienet päiväunetkin matkalla. Kun päästiin takaisin kotiin, menen suoraan huoneeseeni, jonka en muistanut olevan näin sotkuinen. Laitan matkalaukkuni vain sivuun, ja menen olohuoneeseen katsomaan netflixiä. Aloin katsomaan lempi sarjaani 'Jane The Virgin' , jota en ole katsonut varmaan koko matkallani. Alex tietenkin huomaa snapchatin kartasta, että olen taas kotona ja soittaa minulle.

"Moi Alissa! Huomasin, että oot tullut takaisin Suomeen. Mitä sulle kuuluu? Miten lento meni? Oot varmaankin todella väsynyt." Alex sanoo puhelimeen, ja kuulen kuin hänkin on lähellä itkeä.

"Moi. Joo tulin äsken kotiin, hyvää kuuluu, lento meni tosi hyvin ja joo, oon aika väsynyt haha." Vastaan hänelle hihittäen, mutta ikävöiden.

Juttelin jonkin aikaa Alexin kanssa ja katsoin Jane The Virginiä. Kello oli jo jonkun verran, ja äitini huusi minut syömään. Ruoaksi oli lohta, jossa oli aurajuustoa ja perunaa.

"No kerro ihan kaikki!" Äitini oli jo into piukeana. Ja niin kerroin hänelle kaiken. Istuimme ruokapöydässä melkein tunnin, ja kerroin hänelle kaikista nähtävyyksistä mitä oltiin käyty katsomassa, uusista kavereista, ihanasta koulusta ja koulunhengestä ja miten ihmiset otti minut siellä vastaan, kivoista koulu projekteista ja kaikista yökylistä, missä olin ollut.

Yhtäkkiä kello oli jo kahdeksan. Olin makoillut huoneessani ja käyttänyt vain puhelinta. Sitten tajusin vihdoin ottaa puhelimeni pois ja mennä suihkuun. Katsoin ensin, minkä yöpuvun laittaisin, koska halusin laittaa ne kylpyhuoneessa heti suihkun jälkeen. Valitsin mustan topin, ja valkoiset, ihanan pehmeät shortsit. Kuivasin hiuksia sen verran suihkun jälkeen, että pystyin harjata ne. Ja samalla pesin myös hampaat ja laitoin kaikki rasvat yms, naamaani. Menin huoneeseeni takaisin, katsoin vielä viimeiset some jutut ja sitten laitoin puhelimeni laturiin. Vaikka on kesäloma, en halua pilata unirytmiä, joten aloin lukea kirjaa. Luin kirjaa noin puoli tuntia, kunnes rupesi väsyttää. Kävin laittamassa vielä huoneeni ilmaa vähän viileämmälle ja laittamassa tuulettimen päälle. Sitten menin vain peiton alle ja nukahdin ehkä noin 15 minuutissa.

Aamulla heräsin noin seitsemältä, siihen kun unohdin laittaa puhelimeni äänettömälle ja joku laittoi viestiä. Se oli Alexilta. Hän sanoi tulevansa meille noin kymmeneltä, joten nousin ylös. Petasin sängyn ja lähdin siitä suoraan alakertaan aamiaiselle.

"Alex tulee noin kymmeneltä." Sanoin äidilleni väsyneenä. Hän vain nyökkäsi vastaukseksi ja jatkoi kenkien laittamista jalkaan. Nimittäin äitini käy joka aamu lenkillä. Menin tekemään munakasta aamupalaksi. Ajattelin vielä tehdä puuroa, ja laittaa siihen mustikoita. Tein puuroa sen verran, että äitinikin saisi siitä aamupalaa. Menin ruokapöytään istumaan ja syömään aamupalaa. Samalla selasin puhelinta vähän. Instagramissa ei oikein ollut mitään uutta, eikä snapchatissa, koska tietenkin kaikki nukkuisi vielä. Katsoin mitä kaikki oli laittanut yöllä niiden My Storyyn. Aamupalani syötyä laitoin tiskit tiskikoneeseen ja otin lasin vettä. Siitä suoraan lähdin kylpyhuoneeseen tekemään lisää aamutoimia. Pesin hampaat, harjasin hiukset ja pesin kasvot. Kun olin ne saanut tehtyä, menin huoneeseeni meikkaamaan ja laittamaan päivän asun. Tein samanlaisen meikin, kuin yleensä, ja tänään asuksi valikoitui pinkit armeija kuvioiset housut ja valkoinen crop top. Kello oli noin puoli kymmenen, joten menin vain olohuoneeseen katsomaan netflixiä. Netflixin katsoessa aika kuluu nopeasti, nimittäin Alex tuli meille, ovikelloa soittamatta niin kuin yleensä. Laitoin netflixin pois, ja menin halaamaan ja pussaamaan Alexia. Menimme yhdessä sotkuiseen huoneeseeni, jota en edes tajunnut siivota. Alex ei kyllä ihmetellyt yhtään. Menimme sängylleni juttelemaan esimerkiksi siitä, miten Losissa meni. Sitten vain juteltiin niitä näitä, kuulumisia ja kaikkea tuollaista. Sitten äitini tuli kotiin. Tajusin, että hänellä oli mennyt kolme tuntia lenkillä.  Menin alakertaan kysymään, mikä hänellä kesti.

"Kävin siellä lenkillä, niin kuin yleensä ja sitten ajattelin mennä läheiseen kahvilaan. No siellä näin vanhan ystäväni lukioajoilta ja jäimme juttelemaan." Vastasin vain hymyillen ja menin takaisin huoneeseeni. Rupesimme katsomaan koneeltani netflixiä, että äitini saa olla rauhassa alakerrassa.

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Aug 08, 2019 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

Lovely Life / FinlandWhere stories live. Discover now