Aito

I

-Minä, Andrea Stardust, hevosenomistaja? Huoahti polkkatukkainen 17-vuotias nuori nainen, joka istuskeli uuden hevosensa karsinassa. Hän ei saanut silmiään irti tuosta kauniista kimosta vaaleaharjaisesta hevosestaan. Ajatella, että tuo kaunokainen oli todella hänen!

Samassa joku tökkäisi Andreaa selkään.
-Hei! Andrea huudahti ja käännähti ympäri.
-Hei, äläs pelästy, Joakim naurahti Andrean ilmeelle. -Tulin vain katsomaan kallista aarrettasi. Kuulemma sait uuden kisahevosen.
-Kylläpä uutiset leviävät nopeasti, Andrea hämmästeli ja samalla osoitti karsinaan. -Katso, tuo on Aito.
-Aito? Aika outo nimi, Joakim kommentoi. -Sopisi paremmin lehmälle, ha, ha, hän nauroi omalle vitsilleen. Andreaa ärsytti. Hän kun ei ollut niitä huumoristisia ihmisiä.
-Lopeta! Hän tiuskaisi, läpsäisi Joakimia naamaan ja lähti vetämään. Poika katseli hämmentyneenä Andrean perään ja huokaisi: - Tytöt.. Miten ihmeessä on olemassa niin ärsyttäviä olentoja kuin tyttöjä? Joakim huokaisi ja siirtyi ihailemaan Aitoa.
-Näytät kieltämättä ihan kauniilta. Aito hörähti. - Juttelukumppaniksikin sinä kykenet. Tjaa, kyllä sinä ihan kivalta pollelta vaikutat, sanon minä.

Andrea ei itse asiassa ollut ihan niin vihainen, mutta antoi silti ymmärtää, ettei Joakimin "repäisy" ollut hauska. Hänen ehkä olisi tehnyt mieli olla Aiton karsinassa vähän enemmän... mutta sen sijaan hän suunnisti hänen isänsä, Paul Stardustin, puheille. Hän halusi tietää enemmän hevosestaan.
-Moi isä, hän tervehti avattuaan kanslian oven. Paul ei aluksi sanonut mitään. Hän vain tuijotti papereitaan.
-Isä? Andrea koitti uudelleen.-Isä? Haloo! Minä tässä! Tyttäresi! Paul ei vieläkään sanonut mitään, mutta nosti kuin hidastetussa elokuvassa päänsä ja tuijotti Andreaa suoraan silmiin. Paul pudisti päätään ja jatkoi lukemistaan otsa kurtussa.
-I-isä? Andrea kuiskasi epävarmasti. Jotain oli pielessä. Paul käyttäytyi kummallisesti. Se ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta, mutta samanlaista käytöstä hän ei koskaan aikaisemmin ollut nähnyt.
Paul ojensi hitaasti kätensä ja huiskaisi. -Andrea, tule tänne, hän mumisi matalalla äänellä. Andrea siirtyi hitaasti isänsä viereen ja vilkaisi papereita. Siinä olivat Aidon kaikki paperit. Paul ojensi yhden paperin ja pyysi Andreaa lukemaan. Andrean lukiessa Paul katsoi myötätuntoisesti Andrean kulloin vääristyneitä, kulloin hämmentyneitä ilmeitä. Uutinen oli kova kolaus. Miksei Paul heti ollut huomannut lukea kaikkea? Ihme myyjä siinäkin, kun ei kertonut siitä mitään. Mutta kauppoja ei voitu enää perua.
Vihdoin Andrea oli saanut luettua kaiken. Hän katsoi Paulia suurin silmin ja tuntui siltä, että hän olisi jossain transsissa. Muutoin Paul olisi nauranut Andrean ilmeelle, mutta nyt ei kuitenkaan ollut ihan sopiva hetki sille.
-E-eli i-isä... hän sopersi. -Aito.. sillä on – sillä on syöpä?
-Anteeksi Andrea, Paul tuijotti kengänkärkiään. -Ei sattunut silmään heti. Olen todella pahoillani, Andrea, todella pahoillani. Hän huokaisi raskaasti.