Minä ja hevoseni

Ja taas pöllö

Seuraavana aamuna olin tallilla jo seitsemän aikaan pimeydestä välittämättä. Hoisin Beautyn sukimalla ja ruokkimalla sen, jonka jälkeen satuloin sen valmiiksi maastoon lähtöä varten. Laitoin otsalamppuni päälle ja vielä ylimääräisen villapaidan, koska pakkanen ei ollut ihan pikkuinen. Nousen Beautyn selkään ja lähdemme kävelemään tuttua tietä pitkin metsään. Kuu on edelleen taivaalla, vaikkakin kesäisin aurinko olisi jo tähän aikaan ylhäällä. Etenemme rauhallisesti tiellä metsän keskellä, kun tie lähtee loivaan nousuun kohti pientä kukkulaa. Pimeys alkaa pikkuhiljaa haalistua ympärillämme, kun nousemme kukkulan laelle. Kukkulalta on kaunis näköala sitä ympäröivään metsään.

Hetken kuluttua jatkamme matkaa kohti hieman isompaa kukkulaa joka häämöttää kauempana tien päässä. Aurinko on nyt alkanut nousemaan ja paljastaa tiellä olevia jäätyneitä kohtia. Olemme jo aika lähellä isoa kukkulaa, kun kylmä viima puhaltaa ja värisyttää minua sekä Beautya. Kapuamme hieman jäistä rinnettä ylös hitaasti, mutta varmasti. Tavoitamme vihdoin sen huipun ja pysähdymme. Taputan Beautya kaulalle.

"Hyvä tyttö", kuiskaan sen korvaan. Samassa yksinäisestä puusta kukkulan huipulla lennähtää pöllö huhuillen hämärään. Beauty säikähtää odottamatonta liikettä ja ääntä ja lähtee laukkaamaan täyttä vauhtia kohti pienempää kukkulaa. Takerrun kauhuissani sen harjaan turhien rauhoittelu yritysten jälkeen ja odotan mitä seuraavaksi tapahtuu. Beauty kapuaa nopeasti pienen kukkulan päälle ja heittää valtavan pukin, jonka voimasta lennän sen pään yli mäkeen ja lähden kierimään liukasta mäkeä alas. Jalkani kuitenkin takertuu lumen seasta törröttävään oksaan ja kuulen ilkeän rusahduksen. Kipu täyttää ruumiini alkaen oikeanpuoleisesta jalasta. Viimeinen asia jonka havaitsin oli Beautyn kaatuva siluetti ja sydäntä riipaiseva hirnahdus. Sitten vajosin pimeyteen.

"Kate herää! Kate?!" Havahdun Abbeyn itkuiseen ääneen ja avaan vaivalloisesti silmäni lumihangessa. Kipu palaa heti. Voihkaisen.

"Mitä tapahtui, oletko kunnossa?" Abbey latelee kysymyksiä.

"Häh? Siis häh? En muista, mutta jalkani ei taatusti ole kunnossa", uikutan irvistäen kivusta.

"Missä Beauty on?" kysyn muistaen vain sen kaatuvan siluetin.

"Tuolla kukkulan laella. Meidän täytyy saada sinut ylös lumesta, tai palellut kuoliaaksi. Sitten voimme soittaa apua" Abbey sanoo päättäväisesti. Onnistumme jotenkin pääsemään ylös liukasta rinnettä. Tukeudun Abbeyyn hyppien yhdellä jalalla, sillä kantapään kautta opin, ettei oikeanpuoleiselle jalalleni voi laittaa painoa. Kukkulan päällä istun huohottaen maahan Beautyn viereen. Minulla menee hetki tajuta, ettei sillä ole kaikki hyvin. Tunnen valpastuvani.

"Mikä hätänä?" kysyn hevoselta yrittäen silmäillä mahdollista kivun aiheuttajaa. Löydän sen nopeasti katsoessani Beautyn vasenta etujalkaa; se on selvästi turvonnut ja vuotaa verta. Lisäksi se näyttää hyvin veltolta.

"Abbey, soita eläinlääkärille!" voihkaisen ja osoitan Beautyn vasenta jalkaa. Abbey huudahtaa kauhusta ja näpyttelee nopeasti eläinlääkärin numeron. Puheluun vastataan nopeasti ja Abbeys selittää tilanteen ja kuuntelee eläinlääkärin ohjeet. Kun puhelu loppuu, hän soittaa heti omille vanhemmilleen, jotka saapuvat kohta paikalle farmarillaan. He auttavat minut kyytiin vastusteluistani huolimatta ja lähdemme ajamaan lähimmälle terveysasemalla. Abbey jää Beautyn luokse yritellen rauhoitella minua sen kunnosta. Soitan autosta äidille ja kerron kaiken mitä muistan, eli en oikeastaan mitään ennen havahtumistani. Tuijotan ikkunasta ulos kyynelten valuessa poskillani.