Ei tuulta voi kesyttää

Luku 1. Miksi hän jäi?

Kävelen ulkona pimeässä. Ainoastaan taivaalla möllöttävä kuu ja kävelytien reunoilla olevat katulamput toivat jotain valoa pimeän sekaan. Ulkona oli kylmä, pakkasta ainaki viisitoista astetta ja kaiken kukkuraksi satoi vähän lunta. Ei puhettakaan siitä, että toppatakki, pipo, lapaset, villasukat, kaulahuivi ja lämpöpitoiset talvikengät toisivat juuri nyt lämpöä.

Potkin kengän kärjillä maassa olevia jäätyneitä lumipaakkeja ja yritin pohtia, jäikö pankkikortilleni viime viikon herkkuostoksien jälkeen enää yhtään rahaa. No, yrittänyttä ei lannisteta, eikö se sanonta niin mennyt? Ei sillä loppupeleissä ole mitään väliä, oliko minulla rahaa mukana vai ei, pääsisin ainakin lämpimään jos kauppaan menisin.
  Kävelin toiselle puolelle tietä ja katsoin posket pakkasesta punaisina edessäni olevaaa kauppaa. Se kieltämättä oli nyt pelastus tältä kylmyydeltä. Niinpä lähdin kävelemään rivakkaan tahtiin sitä kohti.

Kaupan kello kilahti kun astuin sisään. Keski-iän ylittänyt myyjä kääntyi katsomaan minua, mutta kääntyi jo pian takaisin kuin ei olisi ketään nähnytkään. Kävelin suoraan paistopisteelle ja otin mukaani paperipussin jonka sisällä laitoin kaksi croisanttia. Sitten kävelin kassalle. Kortillani oli edelleen rahaa, joten selvisin kaupasta ulos ilman ongelmia. Kävelin katse-kohti-maata-tyylillä ulos kaupasta ja olin lähellä törmätä ulko-oven edessä seisovaan hyypiöön.

"Miksi hitossa seisot keskellä kulkuväylää? ", kysyin tuohtuneena kun olin mennyt matkan päähän ja kääntynyt taaksepäin.
  Edessäni seisoi pitkä ja leveäharteinen poika. Poika oli minun arvioni mukaan ehkä jopa saman ikäinen kuin minä. Tuolla oli mustat college-housut, tennarit, musta toppatakki ja musta pipo. Pipon alta pilkotti hieman ruskeita hiuksia ja pojan ruskeat silmät olivat kääntyneet katsomaan minua.

" En ajatellut, että kukaan tulisi sieltä aivan yhtäkkiä. ", poika sanoi rauhallisesti ja laittoi kädet taskuun.

" Tietenkin kaupasta tulee ulos ihmisiä. Tyhmäkö olet? ", tuhahdin.

" No ei yleensä ihmiset käy kaupassa varttia vaille kaksitoista yöllä tässä pakkasessa. ", poika sanoi edelleen ärsyttävän rauhallisesti.

" No mitä väliä nyt sillä on, että paljon kello on? Ihmisiä on aina kaupassa! Joten jatkossa, älä seiso keskellä. ", sanoin ja hytisin kylmästä.

" Ihan miten vaan. ", poika vastasi ja hieroi käsiään yhteen.

Ignoorasin parin metrin päässä seisovan hyypiön ja rupesin syömään toista croisanttia. Kun rapistelin pussia vähän enemmän, poika kääntyi puolueeni.

" Miksi sinä täällä kylmässä syöt? Eikö kotona olisi pikkasen lämpimämpää kuin täällä? ", poika kysyi ja hymyili pienesti.

" Jos sinun nyt on pakko saada tietää, niin unohtui avaimet kotiin ja siellä ei ole ketään kotona joka voisi sen oven aukaista. ", tuhahdin ja jatkoin syömistä.
  Ruokani loppui, joten laitoin roskan viereiseen roskikseen ja sanaakaan sanomatta lähdin kävelemään poispäin kaupasta. Pian kuitenkin kuului askeleet jotka pysähtyivät viereeni.

" Etkö voi mennä kenenkään kaverin luokse? ", se ihme poika kysyi vierestäni.

" Ei ole. ", tuhahdin jälleen.

" Ai kavereita? ", poika kysyi ihmeen yllättyneenä. En vastannut mitään.

" No sinullako sitten on paljonkin kavereita? ", tokaisin.

" En minä niin väittänyt. ", poika mutisi hiljaa.

" Minne sitten meinasit mennä yöksi, kerta et kotiin pääse? ", hän kysyi ja vaihtoi nopeasti puheenaiheen. Kohautin olkia. Kävelin lähimmän bussipysäkin katokseen ja istuin siellä penkille. Tuo ruskeasilmäinen tuli perässä.

" Et sinä uloskaan voi jäädä. ", hän sanoi.

" Jaa miksi en? Meinaatko, että en pärjää täällä? ", kysyin tympääntyneenä.

" No en minä sitä tarkoittanut. Meinasin, että yöllä täällä on varmaan  lähemmäs kolmeakymmentä astetta pakkasta, niin jäädyt pystyyn jos tänne jäät. ", tuo sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin.

" No niin kuin jo sanoin, avaimet jäi kotiin. En siis pääse helkutti vieköön minnekään. ", murahdin tuolle ja toivoin hänen jättävän minut jo yksin.

" Tule meille. ", poika sanoi yhtäkkiä.

" Joko sinä olet tyhmä, tai sitten todella kuvittelet minun tulevan täysin tuntemattoman pojan luo yöksi kun en kotiin pääse. Sinähän voit olla joku sarjamurhaaja joka tappaa heti kun silmä välttää. ", totesin.

" Mulla on viisi pikkusisarusta, me asutaan punaisessa omakotitalossa ja meillä on koira. En omasta mielestä ainakaan vaikuta kauheasti murhaajalta. ", poika naurahti.

" Kuule ei sitä koskaan tiedä. ", sanoin ja tunsin kuinka poskia nipisti ja varpaista sekä sormista oli hävinnyt tunto jo aikaa sitten.

" No haluatko siis tulla vai et? " hän kysyi.

" No vaikka sitten niin. ", mutisin.

Lähdimme kävelemään vastakkaiseen suuntaan, kuin missä kotini olisi. Välille oli laskeutunut hiljaisuus ja ainoastaan jäästä narskuvat askeleet kuuluivat pimeällä kadulla. Tunsin välillä, kuinka tämä outo poika vilkaisi minua, mutta en välittänyt.

" Mikä nimesi on? ", poika sitten pienen hiljaisuuden jälkeen kysyi.

" Winnie. ", sanoin ja tuijotin kenkiäni.

" Kiva nimi. Minä olen Luca. ", poika sanoi ja hymyili minulle.

Tämän Lucan talolle ei lopuksi ollut kovinkaan pitkä matka, mutta silti se tuntui tässä pakkasessa ikuisuudelta. Lucan sanat pitivät sen verran totta, että pysähdymme punaisen, kakikerroksisen omakotitalon pihaan. Pihaa kiersi puuaita ja pihassaa oli kauniita jouluvaloja ja rappusilla roikkui muutama kynttilälyhty. Luca avasi portin ja päästi minut sisään ja tuli itse perässä. Kävelimme kolatun reitin kautta rappusille ja puistelimme enimmät lumet pois. Sitten Luca aukaisi talon oven ja astuimme eteiseen.

Tää on ollu täällä odottamassa omaa ilmestymistään mutta syystä tai toisesta tää tuli nyt vasta tänne. Laitan tälle jatkoo jos joku haluaa. Kommentoikaa!😊