Story of our life

Ensi näkeminen -Bella

Matka oli kestänyt jo jonkin aikaa, ehkä kaksi tuntia, sillä aamuruuhka oli parhaimmillaan. Evelyn ei voinut olla toisinaan virnuilematta isälleen, joka kirosi auton ratissa vähän väliä liikennettä ja kuinka hän olisi myöhässä pian. Itseasiassa olimme vain puolisen tunnin matkan päässä enään hotellista missä ymmärtääkseni pojat olivat majailleet viimeiset pari päivää jo.

"Vihdoin!" Evelynin isä Thomas totesi parkkeeratessaan auton hotellin edustalle. Hotelli oli aivan tavanomainen, suhteellisen lähellä areenaa missä he tänään esiintyisivät.
"Tytöt, ottakaa tavaranne takaluukusta. Voitte jättää matkalaukut aulaan, missä todennäköisesti on jo muitakin laukkuja. Ja ainiin, tässä teille jo kulkuluvat", Thomas selitti ja ojensi meille kummallekkin kulkuluvan. Pujotimme kumpikin ne jo kaulaan, sillä jos hotellissa halusi huoneillemme tarvitsimme jo ne, sillä kerros oli suljettu muilta, ja no varmaan muuten olisimme hukanneet ne jo alta aikayksikön.

Vedän mustaa matkalaukkuani perässäni, samoinkun Eve tekee oman sinisen matkalaukkunsa kanssa.
"En voi uskoa tätä, me todellakin ollaan täällä!" Eve hihkuu vierelläni. Virnistän tuolle hyväntuulisena. Aula tosiaan oli täynnä yli-innokkaita faneja.
"Millä joku luulee että pääsemme edes tästä läpi", Evelyn tuo ääneen omat ajatukseni. Lopulta hetki vaihtoehtoja pohdittuamme, toteamme ettei auta kun tunkea läpi. Lähden edeltä tunkemaan matkalaukkuni kanssa väkijoukkoon, Evelyn aivan kannoillani. Muutamaa ärtynyttä katsetta lukuunottamatta olin jo pian etujoukossa. Siihen on vedetty nauha jonka luona muutamat vartiat hengaavat vähänmatkan päässä toisistaan.
"Ehmm anteeksi", totean lähimmälle, jotta tuo tajuaisi katsoa minuun ja vierelleni tunkenutta Eveä. Tuo kääntääkin katseensa lopulta meihin. Evelyn heilauttaa muutamasti kulkulupaa tuon edessä, ennenkuin tuo herää horroksestaan.

Olimme vihdoin poissa tungoksesta. Olimme päässeet narun ali kulkemaan matkalaukkuineen ja vieneet jo laukut sivummalle, missä niitä oli ollut enemmänkin, odottamassa keikkabusseihin viemistä. Sitten olimme jatkaneet matkaa kerrokseen numero kolme.
"Sano jos näet huoneen numero 323, sieltä meidän pitää hakea huoneemme kortti, joka on täksi päivää varattu meille", Evelyn selittää ja kävelee katse ovissa olevissa numeroissa. Lopulta löydämme oikean huoneen. Koputan oveen ja pian joku kolmekymppinen nainen tulee avaamaan.
"Olette varmaankin Evelyn ja Isabella?" Nainen kysyy meiltä ja päästää sisään. Nyökkäämme molemmat tuolle.
"Meidän piti täältä hakea huoneemme kortti", Eve selittää tuolle ja tuo nyökkää ja katoaa hieman peremmälle pian palaten kahden huoneen avainkortin kanssa. Otamme ne itsellemme ja katoamme sitten takaisin käytävään. Huoneemme on näköjään 305.

Päivä kului hotellissa jopa yllättävän nopeaa vauhtia, kun vaihdoimme kuulumisia ja puhuimme tulevasta matkasta. Lopulta kellon tullessa neljä, oli meidän aika raahata itsemme aulaan, sillä lähtisimme nyt kohti areenaa busseilla. Nappaan mustan repun selkääni ja lähden käytävään Eve perässäni. Käytävässä oli tungosta, kun kaikki selvästi tunkivat huoneistaan nyt ulos kohti busseja. Päätämme lähteä portaita, sillä hissiä olisimme joutuneet hetken odoittaa. Alhaalla huomaamme Thomasin, onneksi, sillä meillä ei ollut hajuakaan kumpaan bussiin menisimme edes.
"Ah hyvä kun tulitte. Odottakaa hetki poikia, sillä menette heidän kanssaan samaan bussiin. Ikäväkyllä itse olen eri bussissa", tuo selostaa pikaista vauhtia, ennenkuin katoaa jo taas hommiansa hoitamaan muiden sekaan. Siinä me sitten seisoimme, vaikkei odoittaa tarvinnut kovin pitkään. Ennenkuin huomasimme itse edes ketään heistä, oli fanit alkaneet jo huutaa, josta saattoi päätellä heidän tulleen.

"Öh, olen Bella ja hän on Eve. Even isä, teidän manageri käski meidän odotella teitä ja seurata bussiin", yritin saada seliteltyä ensin meidän luo ehtineelle Louisille. Luulisi tuonkin olevan helppoa sanoa, mutta siinä vaiheessa kun on useamman vuoden jo joitain fanittanut ja vihdoin pääsee puhumaan, on se yllättävän hankalaa.
"Thomas mainitsikin teidät aihemmin. Hauska tutustua, Louis", tuo esittäytyi. Ihan kuin emme tuota olisi tunteneet jo nimeltä, mutta mikäs siinä, kai minäkin noin itseni olisin hänen asemassaan silti esitellyt.
"Voidaan jo lähtee bussille. Loput tulee pian perästä", Louis sanoi ja nyökkäsimme lähtien kävelemään tuon perässä. Lopulta vasta ulos päästyä, meteli hellitti hieman, sillä bussit olivat ajettu hotellin taakse, mihin oli rajoitettu pääsy. Louis koputti hieman bussin oveen, jonka jälkeen kun kuski tunnisti hänet hän avasi oven.
"Alhaalla on kaikki oleelliset tilat, eli pieni keittiö ja vessa, jossa on suihkukin. Myös kuskit joita on kaksi nukkuvat alhaalla. Ylhäällä on meidän sängyt, näytän pian mitkä on teidän, sekä edessä että takana sohvat ja takana myös pöytä", Louis käy nopeasti läpi mistä mitäkin löytää. Kapusimme ahtaat portaat ylös. Näin heti takana sohvien luona muutamat matkalaukut, mistä yhden tunnistin omakseni.
"Te nukutte näillä, päättäkää itse kumpi ylhäällä ja kumpi alhaalla", Louis näytti sängyt. Voi luoja monestikkohan tulisin tippumaan jossakin kurveissa, koska sängyt eivät kovin leveitä olleet. Saamme nopeasti päätettyä, että nukun itse alempana ja Eve ylemmällä.

Olemme kolmin istuneet jo hetken puhelinta selaten sohvilla, kun kuulemme vihdoin muiden iloiset äänet. Tai ainakin Niall ja Harry kuuluvat nauravan. Pian he kapuavat ylös ja katsahtavat ensin minua ja Eveä kummaksuen, ennenkuin varmaan muistavat Thomasin kertoneen tulostamme.
"Niall"
"Harry"
"Liam"
He esittäytyvät peräkanaa ja itse sanon lopuksi oman nimeni ja Eve heti perään. Kolmikko jatkaa vähän eteenpäin ja vie turhat tavarat sänkyjensä luo, ennenkuin majoittuvat luoksemme sohvan luo myös.
"No kertokaa jotain itsestänne", Harry sanoo katsoen meihin. Tuosta oikeastaan keskustelumme lähti käyntiin.

Sanoja - 788💕