Lentokonemuisti

Tästä se lähtee

06.04.2019 Kello 21:27

"Rakaspäiväkirja. Ei. Rakasvideopäiväkirja. Oon siis Amanda, koht kaheksantoist. Kelaa tulevaisuuden minä, oon koht eläny kaheksantoist vuotta. Asun Helsingingis mu pikkuveljen ja äitin kans. Emt miks selitän tän näin, mut onhan se kiva kertoo et mikä tilanne nyt aluks on. Mä en oikee harrasta mitää mut oon töis subw..."

"AMANDA"

".. jatketaa myöhemmi."

Sammutan kameran ja nousen sängyltä nopeasti ylös ja katsastan kelloa, kohta tulee kiire. Avaan hyllyn laatikon ja laitan kameran sinne piiloon ettei kukaan muka löytäisi sitä, enhän halua että näitä videoita tulla löytämään ikinä. Lähden kävelemään huoneestani kohti keittiötä. Varovasti nostan verkkareitani ja pistän hupparin helmaa alaspäin. Laitan hupun päähän ja haron sormillani hiukset kuntoon, etteivät ne sojottisi joka suuntaan typerästi. Katson itseäni nopeasti eteisen peilistä ja suljen matkalla vessan oven joka ammottaa tyhjyyttään, ja on kaiken lisäksi tielläni. Veljeni hakkaa jotain räiskintäpeliä pleikkarilla olohuoneessa, vaikka hänellä ei todellakaan ole ikää pelata tuota peliä. Äiti istuu tietokoneen äärellä selaten Wilmaa ja Facebookia. Alan penkomaan jääkaappia joku syötävä asia mielessäni.

"No mitä?" kysyn ehkä hieman liian kovaan ääneen.

"Sulla on taas näitä vitun poissaoloja koulusta. Mitä ihmettä sä teet elämässäs ku et sielläkää istu", äiti huutaa takaisin.

Nojaan keittiön tasoa vasten, koko kroppa käsieni varassa ja käännyn ympäri. Katson äitiäni baaritiskin läpi ja viha yltyy taas päässäni.

"No mitä vittuu, tiiäks jotkut opettajat ei ees kato ketä siel on paikalla ja sit myöhemmi ei muista, nii laittaa niit poissaoloi kelle huvittaa. Ja kans ei meil ees oo ollu kouluu kaikkin noin päivin. Mut miks mä ees sulle mitää alan selittää ku et ymmärrä kummiskaa muuta ku sen mitä näät", vastaan kärkkäästi, samalla etsien vesilasia ja täyttäen sitä.

"Kaiken lisäks mul on nyt menoo".

Juon lasista pari huikkaa ja kaadan loput tiskialtaaseen. Jätän lasin astianpesukoneen päälle. Lähden kävelemään hiljalleen kohti eteistä.

"Ja sen vitun vesilasin voi pistää sinne astianpesukoneeseen!!" kuuluu perästä, mutta minua ei kauheammin kiinnosta.

Takki päälle, laturi laukkuun, kengät jalkaan, pipo päähän, luurit korville. Toistan tätä päässäni samalla kun teen lähtöä. Viimein kun olen valmis, kävelen huoneeseeni kengät jalassa laittamaan pari suihkautusta hajuvettä.

"ETKÄ NYT JUMALAUTA MENE SINNE KENGÄT JALASSA", kuuluu taas olohuoneesta. "MÄ SIEL MOPPAAN, ET SINÄ".

Itseasiassa jos totta puhutaan, sinähän et astu sinne jalallakaan vaikka maksettais. Mukamas niin likainen "sikolätti", ajattelen, mutta en sano sitä ääneen.

Katson itseäni eteisen peilistä.

"Vittu et oon läski", ajattelen. Ääneen.

"Ai mitä?" äiti huutaa vielä kerran.

"Moikka", huudan ja lähden ovesta ulos.
Rappukäytävässä kävellessäni rappusia alas, laitan kuulokkeet korvilleni ja pistän soittolistani soimaan. Samalla yritän taitella viimeisistä puruistani tupakkaa, mutta tilanne näyttää hiukan pahalta. Ulkona on vielä hieman kylmä, mutta ihana kevät tuuli puhaltaa päin naamaani. Lähden kävelemään kohti juna-asemaa.

————————

Kello 21:53

Vielä muutama minuutti junan tuloon. Juna-asemalla seison yksin kunnes kaksi miestä tulee viereeni seisomaan keskenään vilkuillen minua. Otan toisen kuulokkeen pois korvasta, jotta kuulisin mistä he puhuvat. Samalla sekunilla he alkoivatkin puhumaan minulle.

"Hey you, do you have a cigarette?"

"No, I don't".

"Are you single?"

"No, I am not".

"But can I be your boyfriend?"

"No, I am not single. I do have a boyfriend. So can you leave".

"No, I want you".

"Aha, okay. But I don't want you?"

"I don't care. You'll be mine".

"I don't think so, so leave me alone now. Thank you".

"But I love you".

Okei, Amanda, hengitä. Ne on vaa kaks idioottia. Tuo 'I love you' sai minut hiljaiseksi. En ollut kuullut noita sanoja pitkään aikaan. En edes suomeksi. Katsoin miehiä hetken. Pienesti säälien. Kuinka epätoivoinen pitää olla ettei ensimmäisestä kerrasta ymmärrä. Yhtäkkiä aloin kaipaamaan Lukaa ja sitä kuinka hän puolustaisi minua tässä tilanteessa.
Mutta olen itsenäinen nainen. Enkä ole enää väkivaltainen, joten, annan asian olla. Hymyilen heille, käännyn pois ja kävelen muutaman askeleen eteenpäin. Pian kuulen kuinka toinen mies tulee perääni ja tarraa kiinni perseestäni. Mottaan refleksistä häntä kyynärpäällä naamaan ja huomaan junan tulevan.

Huudan hänelle niin kovaa kuin pystyn "HAISTA VITTU", ja molemmat lähtevät juoksemaan pois päin minusta.

Juna tulee kohdalleni ja nousen sen kyytiin. Etsin paikan jossa saisin istua rauhassa niin ettei kukaan istuisi vieressä. Kaivan puhelintani hetken taskusta ja laitan toisen kuulokkeen takaisin korvaan. Kirjoitan pikaisesti viestin 'junas' ja laitan musiikkia soimaan. Kyynelkanavat jotka olen kovettanut aukeavat.