Kanerva x leijonaroihu

Ikuisesti

   Leijonaroihu ei saanut päästään kanervahännän silmiä. Hän ei kestänyt. Yhtäkkiä leijonaroihu ei enää pystynyt olla menemättä tunneleihin ja olematta muistella niitä aikoja, kun he oli kanervahännän kanssa pimeäklaanin sotureita. Hänellä oli kauhea ikävä kanervahännän lämmintä katsetta ja sanoja "tähtiklaanissa välillämme ei ole rajoja".

  Leijonaroihu juoksi kohti tunneleita, joista ei pystynyt pysymään erossa. Hän näki mudan pettämän sisäänkäynnin ja alkoi kaivaa vimmatusti. Hetken päästä hän huomasi kaivettuaan mudan läpi ja kävelleensä luolaan. Hän istuutui.

   - Hei,Leijonaroihu kuuli takaansa äänen, se kuului kenelle muullekkaan kuin Kanervahännälle. Leijoaroihu hätkähti ja kääntyi.

   - Älä sinä nyt toljota minua siinä kuin setsemättä ihmettä! Kanervahäntä sanoi leikkisästi.

   - Mitä sinä täällä teet? 

   - Mitä itse?

  - Katselemaan, Leijonaroihu sanoi vältellen.

Kanervahäntä tuli lähemmäs ja katsoi Leijonaroihua silmiin. Leijonaroihun sydän jätti lyönnin välistä, eikä hän voinut estää häntäänsä olemaan lasketumatta kanervahännän harteille. Känervahäntä rupesi kehräämään.

   - En usko! Ja sitten hän lisäsi piikikkäästi- Muistit sittenkin minut ja pimeäklaanin, vai?

  - Ikuisesti, leijonaroihu sanoi hiljaa ja loi pitkän katseen kanervahäntään.

________________________________________________________________

          Kiitti ihan sikana just sulle et oot jaksanu lukee tän!💕💕