more than this

4

Harryn näkökulma

Oli kulunut jo kolmisen viikkoa siitä, kun Louis oli päätynyt nukkumaan viereeni. Niiden muutaman viikon aikana asiat olivat ehtineet muuttua aika paljon.

En ole varma missä vaiheessa se tarkalleen ottaen tapahtui, mutta Niall ja Leah olivat alkaneet tavallaan seurustelemaan. He eivät siis olleet missään vaiheessa julkistaneet suhdettaan, mutteivät myöskään pelänneet hellyydenosoituksia ihmisten ilmoilla. Niall oli salakavalasti liittänyt Zaynin pieneen porukkaamme ja Louiskin oli tavallaan liittynyt meihin siinä sivussa. Niall ja Zayn viettivät kuitenkin edelleen suurimman osan ajastaan projektinsa parissa, ja taisin olla silloin tällöin jopa hieman mustasukkainen parhaan ystäväni huomiosta.

Liam ja Sophia taas ottivat pieniä askeleita. He eivät olleet toistensa kimpussa jatkuvasti, vaan rajoittivat julkiset hempeilyt enemmänkin käsistä pitämiseen ja siihen, että Sophia istui usein Liamin sylissä. Heidän suhteensa ei siis ollut edennyt vielä kovinkaan vakavaksi.

Niallin ja Liamin ansiosta olin jättänyt hiukseni geelaamatta useampaankin otteeseen. Piilolinssejä olin suostunut käyttämään vain kerran bileiden jälkeen, mutta pojat yrittivät edelleen vakuutella minua kokovaltaiseen tyylin vaihtoon. Heidän mukaansa se olisi tehnyt minulle hyvää, mutten itse ollut niinkään varma asian suhteen.

Mitä minuun ja Louisiin tulee, asiat olivat pahentuneet entisestään ja muutkin olivat tainneet huomata sen. Olimme suudelleet kerran bileiden jälkeen, mutta ahdistukseni oli ottanut vallan ja olin suunnilleen juossut pois huoneestamme. Louis oli yrittänyt korjata välejämme muutamaan otteeseen, mutta jostain syystä hermoni paloivat aina hänen lähellään, emmekä olleet tästä syystä saaneet sovintoa aikaiseksi. Emme juurikaan puhuneet toisillemme, edes ystäviemme läsnäollessa. Kommunikointimme oli rajoittunut lähinnä siihen, että minä tuhahtelin hänen kommenteilleen ja raivosin huoneessamme vallitsemasta sotkusta ja hän huusi takaisin. Louis oli myös jatkanut 'Kikkura' -lempinimen käyttämistä ja se jos joku sai minut ärsyyntymään.

Juuri nyt maleksin kohti kampuksen kahvilaa. Oli maanantai ja takana oli raskas koulupäivä. Viikonlopun olin käyttänyt lähinnä opiskeluun ja nukkumiseen, mutta silti olin väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin.

"Hei", tervehdin ystäviäni laiskasti samalla, kun istuuduin punaiselle, neljän istuttavalle sohvalle Zaynin viereen.

"Hei, Haz", vastaus kuului kuorossa ja annoin katseeni kiertää muissa.

Ainoastaan Louis puuttui, mikä herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Tavallaan olin onnellinen hänen poissaolostaan, mutta toisaalta minua taisi hieman jopa inhottaa, sillä hänen ärsyttämisestään oli tullut eräänlainen rutiini. Sillä oli myös hämmästyttävän piristävä vaikutus minuun.

En ollut ollenkaan perillä puheenaiheesta, joten en edes yrittänyt liittyä meneillä olevaan keskusteluun.

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun haistoinkin jo tupakan. Ilman katsomistakin olisin tiennyt sen olevan Louis, mutta nostin silti katseeni, ihan vain varmistaakseni asian. Hän jätti suosiolla vierestäni paikan tyhjäksi ja istuutui pöydän päädyssä sijaitsevalle tuolille. Hän vilkaisi minuun, mutta katse ei ollut yllätyksekseni halveksuva, vaan enemmänkin surullisen ja mietteliään sekainen.

Zaynkin taisi huomata Louisin alhaisen mielialan sillä kysyi: "Hei, Lou, onks kaikki hyvin?"

"Mä vaan nukuin vähän huonosti", hän vastasi olkiaan kohauttaen, mutta valehtelu huokui hänen sinisistä silmistään.

Louisilla ei siis todellisuudessa ollut kaikki hyvin ja jos olisin tiennyt tulevan, olisin varmasti välittänyt asiasta, mutta sen sijaan sivuutin koko homman. Louisin lohduttaminen ei ollut niihin aikoihin oikein minun heiniäni, jätin sen suosiolla muiden huoleksi.