Pimpotin tutun kerrostalon ylimmän huoneiston ovea, tai noh, yhtä niistä neljästä. En tietänyt ketä muissa asui, mutta yksi näistä asunnoista oli tullut minulle erittäin tutuksi.
Olin vasta 17-vuotias, mutta tiesin silti jo löytäneeni elämäni rakkauden.
Antonin.
Tiesin sen, koska se oli se tyyppi jota ajattelin kun olin menossa nukkumaan. Se oli just se tyyppi, jonka kanssa haluaisin joskus mennä naimisiin, hankkia omakotitalon ja saada ehkä kaksi lasta, sekä tietenkin labradorinnoutajan. Niin perinteinen nuoren unelma, joka kuitenkin tuntui juuri oikealta hänen lähellään.
Ne kipinät mitkä tunsin aina kun se kosketti mua olivat niin hämmentäviä. En mä ollut ikinä tuntenut mitään tälläistä.
Mutta mä tiedän, että se häpee mua. Se on mua kolme vuotta vanhempi, joka ei kyllä minusta ole paljoa, mutta tuntuu Antonista maailman lopulle. Se ahdistaa mua ihan suunnattomasti, vaikka tiedänkin ettei rakkaus katso ikää.
Rohkenin vihdoin pimpottaa ovikelloa ja pian oven avasi tutun näköinen nuori miehen alku, minun poikaystäväni.
Vain minun.
Hänen hiuksensa olivat söpösti kiharalla, sekä hänen ainoa vaatekappaleensa
-jossei alusvaatteita lasketa olivat hänen shortsinsa.
Anton virnisti huometessaan kuinka jäin tuijottamaan häntä suu pienesti raollaan. Suljin sen nopeasti naurahtaen pienesti astuen samalla asuntoon. Nenääni kuljeutui kahvin haju, ja kävellessäni keittiöön huomasin hänen keittäneen meille kahvit.
Hymy laskeutui huulilleni istuessani tuolille ja hörpätessäni hiukan vieläkin lämmintä kahvia. Tältä sen elämän pitäisi aina tuntua.
Hämmennyin nähdessäni Antonin ilmeen. Hän oli...
Todella vakava.
"Onko jokin vialla?"
Kysyin kallistaen päätäni hieman katsoessani poikaystäväni jäänsinisiin silmiin. "Hei Anton, jos sua vaivaa joku niin sä voit kyllä sanoo siitä mulle"
Totesin ottaen hennosti kiinni hänen kädestään, joka lepäsi pöydällä. Hän kuitenkin vetäisi sen pienesti, samalla miettien selvästi sanoja, joilla aloittaisi keskustelun.
"Katos kun.. Ellen,.. juttu on nyt niin että.." hän sanoi silmät täynnä ahdistusta.
Katsoin häntä hämmentyneesti. Silmäni täyttyivät kyynelistä kuullessani seuraavat sanat;
"Ellen, mä jätän sut"
YOU ARE READING
Älä koske haavoihisi
Werewolf"Mitä vittua? Pois mun silmistä. Älä selitä mulle mistään sielunkumppaneista, en mä ole 5-vuotias. Mä en oo sun Luna" [...] Ellen luuli olevansa rakastunut poikaystäväänsä, kunnes tämä vain yhtenä iltana jätti hänet. Samoihin aikoihin kuvioihin astu...
