Murusia elämästä: psykologisia novelleja

Kaikki mitä näät

Mun takaa kuuluu askeleita ja mä oon ihan varma, että sieltä ne kohta taas tulee. Paiskaa mut maahan ja työntää lunta mun naamalle, tai vaihtoehtoisesti nakkaa mun silmälasit johonkin — sitten mä en löydä niitä tuntiin, koska mä olen käytännössä sokea ilman niitä.

“Hei hintti”, kuuluu se ääni, josta mä en mielelläni kuulis yhtään mitään. “Kato tänne.”

Mä jatkan matkaani niin kuin en kuulisi mitään. Niille ei kannata vastata. Ne katoaa, kun niille ei sano mitään, niitä ei saa ruokkia.

Sama ääni jatkaa vielä. “Homo. Etkö sä kuule?”

Toinen säestää jotain samankaltaista, mihin mä en jaksa kiinnittää huomiotani enää. Mä kuulen askeleet edelleen mun takaani, mutta mä en halua tietää kuka siellä oikein on. Risteys vasemmalle. Parisataa metriä. Rapun ovi auki. Hissi ylös. Avaimet kääntyy lukossa.

Mä olen vihdoinkin yksin kotona.

Ja samalla ihan vitun yksin.