Murusia elämästä: psykologisia novelleja

Uimaan

Mä en tiedä, kumpi mua jännittää enemmän: moottoripyörän kyydissä oleminen vai se mies, josta mä tällä hetkellä pidän kiinni. Kumpaakaan mä en tunne. Miehestä voi päätellä jotain sen perusteella, että se antoi mulle oman kypäränsä ja ajaa nyt ilman. Tyhmänrohkea mutta suojeleva. Sellaisia ne monesti ovat.

Ainakin sellaiset, joihin minä tykästyn.

Moottoripyörä hyrrää mukavasti ja mulla on ihan hyvä olla, kesäilta on lämmin eikä viima edes tunnu farkuilla pahalta. Veteen mä en sen sijaan enää tänään mene, niin kylmää se oli vielä pari tuntia sitten.

Pyörä kääntyy vasemmalle ja kallistuu. Mä joudun pitämään tiukemmin kiinni sitä ohjaavan miehen vyötäisiltä ja totta puhuen koko pyörä hirvittää mua. Samalla mä kuitenkin odotan innolla sitä, mitä mä sitten pääsenkään puuhaamaan pitkätukan kanssa. Kaikki toki riippuu ihan siitä.

Kuuluu outo tyssähdys, kun moottori sammuu ihan odottamatta. Mä otan kypärän pois päästäni, heilautan hiukseni auki ja katselen ympärilleni. Punainen maatalo, iso pihapiiri ja kesannolla olevia peltoja.

“Missä me ollaan? Ja miks?” mä kysyn. Koko paikassa on todella kaunista, mä nään kauempana järven kimalluksen.

“Yks tuttu paikka vaan. Ajattelin, että täällä saadaan olla rauhassa”, se vastaa eikä kerro mulle vieläkään edes nimeään. Olkoon sitten, en mäkään kerro sille. Ei meistä kumpikaan tahdo kuin yhtä asiaa, ja sen kieltäminen olisi väärin. On vain ajan kysymys, kuinka pitkään me sen annetaan odottaa.

Mä katselen maatalon mökkiä. “Mitä sä meinasit?” mä sanon ja olen jo valmis kulkemaan sisälle, nakkaamaan pois kaiken mikä on turhaan tiellä. Mä en jaksais odottaa.

“Mitä jos me mennään uimaan?” se kysyy ja mä en voi muuta kuin naurahtaa ääneen. Mä tiedän tasan tarkkaan, ettei sekään tänne uimisen takia tullut.

“Uimaan?” mä sanon sille. “Kuules nyt herra. Mä puhun nimittäin suoraan. Vesi on kylmää, enkä mä tullut uimisen takia tänne. Mä haluan p–"

Se tuhahtaa ja katsoo muhun. “Joo joo. Kai me nyt muutakin tänään vielä ehditään tekemään.”

Mä katson sitä suoraan silmiin aivan kuin yrittäisin udella sen nimeä sielun peilin lävitse. Silmät ei kuitenkaan vastaa, ne ovat vastakohta tulenpunaisille hiuksille: jäänsinistä. Tai sinistä kuin se vesi mihin se nyt halusikaan mennä uimaan.

“No mennään sitten uimaan. Mutta vaan jos mennään alasti.”