All I Need

1.

Kastan varpaani kylmään veteen. Veden kylmyys saa minut värähtämään, mutta en siltikään nosta jalkojani pois vedestä. Tähän tottuu nopeasti. Ei uuteen tai mihinkään muuhun totuttelu ole ollut minulle vaikeaa. Se tosin eroaa tästä todella plajon. Ihan eria asia.

Rupean heiluttelemaan lopulta jalkojani vedessä ja parhaani mukaan yritän olla roiskuttamatta vettä päälleni. Tämä kylmä vesi ja reilun 10 asteen lämpötila saavat minut oikeasti ikävöimään Australiaa. Minulla on ikävä sitä lämpöä. Helmikuussa siellä oli niin ihanan lämmin.

Käännän katseeni pilviselle taivaalle. Aurinko on mennyt pilveen, eikä ole mitään merkkejä siitä, että se olisi tulossa tuolta takaisin. Nuo pilvet näyttävät nimittäin juuri siltä, että kohta alkaa satamaan oikein kunnolla. Se kieltämättä on aika masentavaa.

"Kenzie! Mennäänkö jo?" Kuuluu Sabrinan huuto, joka saa minut lopettamaan noiden tummien pilvien tuijottelun. Käännyn katsomaan kahta parasta ystävääni, jotka näyttävät odottavan minua. He ovat vetäneet kengät takaisin jalkaan, ja kaikin puolin näyttävät olevan valmiita lähtemään.

"Hetki!" Huudan takaisin ja vedän jalkani pois vedestä. En jää kuivattelemaan niitä, vaan vedän tennarit jalkaan, ottaen sukkani samalla mukaan.

En ole ihan varma, että paljon kello on, mutta luulisin sen olevan jotain seitsämän. Iltaa on vielä paljon jäljellä, enkä tiedä mitä me tullaan tässä vielä tekemään. Tiedän vain ja ainoastaan sen, että menen Sabrinan luokse yöksi.

Nämä kaksi kuukautta jotka olen viettänyt Seattlessa palattuani Australiasta ovat olleet aika hirveät. Ajattelin, että kaikki tulisi menemään hyvin, mutta niin ei ole. Tosin nyt kaikki alkaa tuntua olemaan kohdallaan muutamaa asiaa lukuun ottamatta.

Lähdemme Sabrinan ja Lexin kanssa kävelemään autolle päin, mutta matkamme pysähtyy aika nopeasti kun kallis Land Rover ajaa Sabrinan auton viereen. Yritän piiloutua kavereideni kanssa, mutta se on turhaa. Päästän suustani pari kirosanaa, jotka saavat ystäväni hetkellisesti hymyilemään. Minäkään en voi mitään muuta ku vetää hymyn naamalleni.

"Oletteko te lähdössä pois?" Isosiskoni huutaa heti silloin kun hän nousee autosta. Kukaan meistä ei vastaa mitään, vaan me päätämme kävellä lähemmäksi.

"Joo", vastaan sitten hiljempaa ja yritän olla kiinnittämättä huomiota miehenalkuun, joka nousee kuskin paikalta.

"Voitte te jäädä tänne rannalle meidän kanssa jos haluatte", Madison sanoo ja väistää hieman, kun hänen vieressä oleva takaovi avautuu. Oikeastaan molemmat aukeavat. Kaksi jätkää nousee vielä autosta ulos ja katselee meitä.

"Me ajateltiin kyllä jo lähteä. Alkaa tulla kylmä", Lexi sanoo.

"No harmi", Madison sanoo ja vaihtaa painoa toiselle jalalle. Hän kääntää katseensa minuun ja katsoo vain hetken. "Ja milloin sinä pentu tulet takaisin kotiin? Olet kohta jo viikon majaillut kavereidesi luona."

Se on totta. En ole yleensä koskaan viihtynyt kotona hyvin ja nyt olen tarpeeksi vanha vain lähtemään jos huvittaa. Ja juuri nyt minua ei ole yhtään huvittanut mennä kotiin. En oikeasti kestä olla siellä. En vaikka minulla on siellä maailman ihanin sisko.

Sisko, jota on vältellyt nämä kaksi viimeistä kuukautta parhaani mukaan.

"Pitää katsoa", vastaan vain ja nyt lopulta katseeni lipuu tahtomattani Madisonin viereen tulleeseen henkilöön.

Sain jo vaihtovuoden aikana tietää, että Madison on löytänyyt itselleen uuden poikaystävän. Nyt he tosin ovat seurustelleet sellaiset kolme kuukautta. Ei siis hirveän pitkään.