yksitoista

219 20 4
                                    

Raahasin laukkuni Taylorin, Shawnin ja minun yhteiseen huoneeseen. Taylorin tunsinkin jo ennestään. Taino tunsin ja tunsin mutta Shawn oli uusi tuttavuus. Olin katsonut hänen coverinsa ja kaikki vinensä. Voisi kai sanoa että fanitan Shawnia. Shawn ja Taylor tulivat perässäni ja sulkivat oven kun kaikkien laukut olivat sisällä.

"Samanhta!" kuulin äänen takaatani. Uskon tunnistavani Shawnin äänen ja tämä kuulosti ihan siltä.

"Eksä ookki Camin veli?" hän kysyi kun olin kääntynyt häneen päin. En ollut tiennykkään että hän oli näin pitkä. Itse olin vain 159 cm ja näin silmällä arvioiden luulen että hän on 180 tai yli.

"Joo ja sano vaa Sam" sanoin ja hymyilin hänelle.

"Mä ajattelin et haluisitko tulla meijän kaa uimaa ku ajateltii mennä nyt kohta?" hän kysyi. Mietin hetken ennen kun vastasin myöntävästi. Samassa ovelta kuului koputus ja Taylor avasi sen. Kaikki muut olivat siellä jo valmiina uimaan. Pojilla ei ollut paitoja vain uimashortsit ja olihan se pakko myöntää että saatoin "pari" kertaa vilkaista muuallekkin kuin heidän naamoihinsa.

"Sam meijän naamat on täällä ylhäällä" kuulin Gilinskyn sanovan ja muutuin tulipunaiseksi. Lähdin hakemaan bikineitäni ja pyyhettä. Nappasin vain laukustani bikinit ja menin vessaan vaihtamaan ne. Vessasta otin myös puhtaan valkoisen pyyhkeen pinosta jossa niitä oli monia. Vaikka minulla olisi omakin pyyhe mukana minun oli vain aina pakko ottaa hotellin pyyhe sillä ne olivat vain niin pehmeitä. Kun heitin vaatteeni matkalaukkuuni kaivoin samalla läpsyttimeni sillä en halunnut mennä rannalle consseissa. Kun olin kävellyt muiden seuraan Matt oli kietonut kätensä ympärilleni. Hän suuteli nenään varttani kunnes saavutti huuleni.

"Meijän piti mennä uimaan eikä jäädä imuttelee" kuulin jonkun pojista sanovan. Irtaannuimme Mattin kanssa ja nauroimme kumpikin. Erotin muiden joukosta Nashin joka katsoi minua ja Mattia outo ilme naamallaan. Yleensä olin hyvä lukemaan ihmisten ilmeitä mutta tätä en osannut. Samassa Matt kaappasi minut reppuselkäänsä ja lähti juoksemaan. Hän juoksi hissille ja olimme siellä paljon ennen muita. Nojasimme kumpikin seinään kuin kylläatyneinä odottamaan nyreä ilme kasvoillamme ja kun muut saapuivat sanoin.

"Mikä teillä kesti. Ens kerralla olkaa nopeempia"

"Nii me oltais ehitty kiertää koko maapallo täs ajas jo" Matt lisäsi.

Muut pyörittelivät silmiään ja kuulin Camin sanovan Johnsonille

"Noi on nii luodut toisillee. Kumpiki tollatteita vajaita idiootteja"  Johnson alkoi nauramaan. Matt tilasi hissin ja minä huusin taas Camille

"MÄ KUULIN TON" Camkin alkoi nauramaan.

**

Ranta oli suhkoht iso ja aika täynnä. Me laskimme pyyhkeemme niin kauas vedestä ettei ne kastuisi. Levitin pyyhkeeni ja kävin siihen istumaan. Aloin levittämään aurinkorasvaa sillä en halunnut palaa. Olin valmiiksi aika ruskettunut mutta ikinä ei voi olla tarpeeksi ruskettenut ;).

"Sam varo" kuulin Mattin nauravan ja huutavan jo vedestä. Kurtistin kulmiani.

"Mitä mun pitää varo...OMG KYLMÄÄÄ!" tunsin jääkylmän veden koskevan selkääni. Käännyin katsomaan taakseni ja siellä Cam nauroi käsissään lisää vesiilmapalloja.

"Sä oot nii kuollu" Sanoin ja lähdin jahtaamaan häntä.

____________________________________________

Moii! On melki jo viikko ku julkasin mut sanon tänneki nyt et ku sanoin ne päivät millo julkasen, et ne muuttuu. Tuun julkasee ainaki 2 kertaa viikos mut ei oo mitää päivii ja 3 kertaa oli liikaa koska ei mul aina oo aikaa :)

My bully / Nash GrierWhere stories live. Discover now