Helsingissä

Luku 4, jossa uskaltaudutaan uuteen paikkaan

Toiseen päivään mennessä Oton mietteet olivat päässet laskeutumaan lähelle maan pintaa. Hän muisti, että oli vielä juuri ennen lähtöäänkin yrittänyt saada jotain tolkkua isännän tulo- ja menolaskelmista. Vilho oli selventänyt niitä hänelle ja hän oli koettanut nyökytellä sopivan happamasti ymmärtävänsä kyllä, vaikka ei ollut ymmärtänyt mitään ja olisi oikeastaan halunnut kysyä tarkemmin. Nils lupasi auttaa häntä sitten joskus, mutta Otto ei tiennyt, mitä mieltä olisi siitä. Olisiko oikein, jos Nils osaisi avittaa häntä hänen omissa töissään? Otto ei osannut muutenkaan ajatella niin kauas. Milloin hän edes kertoisi varalleen suunnitelluista pehtoorihommista Jussille ja Vilholle? Vilho olisi varmaan halunnut jo tietää, mihin tarkoitukseen Ottoa koulittiin, mutta Otto ei halunnut vaikuttaa toisten silmissä enää yhtään enempää isännän lellikiltä.

Nils puolestaan kertoi saaneensa pari hylkäävää vastausta, kun oli tarjonnut runojaan julkaistaviksi lehtiin, aika pieniinkin. Se ei kuitenkaan vaivannut häntä ihmeemmin. Hänestä olisi kuulemma päinvastoin ollut vähän tympeää, jos hän olisi joutunut lopettamaan sankarillisen ponnistelunsa heti alkuun. Hänen kirjallinen menestyksensä oli vielä tulossa - toivottavasti, hän sanoi, tai siis totta kai.
"Mutta jos aion sotkea asiani jatkossakin tähän tapaan, se saisi kyllä pitää kiirettä."
Nils nauroi päälle, mutta Otosta tuntui, että he molemmat tiesivät, että asia oli juuri niin. Luoja, Nilsin olisi totta vieköön ollut parempi kirjoittaa juovuspäissään mitä tahansa muuta kuin herjakirjeitä isälleen.

Nyt epäonninen runoilija napsi vielä viimeisiä suklaita ja tuputti joka toisen niistä huulillaan tai sormillaan Oton suuhun, vaikka ei suostunut kertomaan, kuinka paljon ne olivat maksaneet. Varmasti maltaita. Konvehdit köllöttivät pahvisessa, koukeroin koristellussa rasiassa pienissä sievissä paperivuoissa. Kaakaopavut oli tuotu laivalla jostain kaukaa, ja täytteiden ainekset varmaan vieläkin kauempaa. Otto herkutteli suklailla röyhkeästi selällään sängyssä, kuin olisi ollut joutilaisinta ylhäisöä, mutta Nils harmitteli vain, ettei ollut ymmärtänyt ostaa hänen maistettavikseen saman tien kaikkia mahdollisia makuja. Hänhän sai rahat isältään, joka epäilemättä riisti osan niistä työväeltä - mutta niin, mitä jos Nils ei tosiaankaan saisi perheeltään pian enää pennin hyrrää? Otto ei kysynyt. Suklaat maistuivat sentään hyvältä, vaikka Oton suu ei ollut tottunut imelään, eikä rommiin eikä appelssiiniin eikä mihin lie "nukattiin". Suklaa oli mukavasti karvaampaa kuin ne karkit, joita Otto oli syönyt lapsena, ja aina välillä konvehdit hyrisyttivät häntä kummasti samaan tapaan kuin Nilsin kosketus kaulalla. Hän raukka joutuisi vielä kerrassaan tärviölle. Kaiken lisäksi Nils oli keittänyt heille edellisenä iltana vielä kahviakin suklaiden seuraksi, ihan vain huvin vuoksi. Suklaa oli totisesti maistunut kahvin kanssa vieläkin paremmalta kuin itsekseen, mutta jopa Otto oli tiennyt, että he joutuisivat parin kupposellisen jälkeen kukkumaan puolen yötä. Niinpä he olivat kukkuneet, ja heränneet taas kerran melkein keskellä päivää kuin mitkäkin pässit - riemukkaasti vapaat pässit, joilla ei ollut kiire minnekään ja joilla oli kerrankin varaa hölmöillä. Alakerran rouva oli tosin torunut Nilsiä, joka oli antanut aamupalansa jäähtyä jo toisena aamuna peräkkäin.

Heidän alkupäivänsä oli tavallisen toimeton. Se ei haitannut, koska Otto ei halunnut enää ainakaan ulos. Häntä vaivasi kuitenkin, että Nils otti melko usein puheeksi, että he menisivät neljän maissa kapakk- ravintolaan. Nils nousi aina välillä puuhailemaan niitä näitä ja jaaritteli lähtemiseen liittyvistä käytännön seikoista, jollaisista edes Otto ei olisi välttämättä ollut kiinnostunut. Pukeutumisesta, kävelyreiteistä, kellonajoista... Odottiko Nils muka niin innolla työmiesten arkisapuskaa jossain murjussa? Siellä ei varmaankaan tarjoiltaisi edes suklaaleivonnaisia. Otto oli kyllä ymmärtänyt, että joissain tapauksissa kahden kesken lounastaminen oli rikkaiden mielestä erityisen "romanttista", mutta silloin heillä olisi kai täytynyt olla frakit ja... viulunsoittajia, ja kolmet erilaiset haarukat ja veitset ja... kaikkea muuta pelottavaa, mistä Nils oli joskus kertoillut. Oluttuvasta sen sijaan ei saisi hempeää tekemälläkään.