Helsingissä

Luku 11, jossa puhutaan ja pidetään vielä esitelmäkin

(Koska näillä meni ruokia kantaessa melkein kaksi vuotta (apua), kirjoitin kommentteihin kertauksen tämän luvun kannalta tärkeimmistä aiemmista tapahtumista.) 

Otto kantoi osan ruoista ylös rappuja Nilsin apuna. Lihapullat ja muusi herneineen olivat tietysti tärkeimmät ja Otto oli arvellutkin Nilsin ilahtuvan niistä, mutta omenahillopiirakkakin taisi olla hänelle mieleen – kuten myös vaalea kahvikakku, jonka Helga-rouva kumosi heidän edessään höyryävänä vuoasta laakealle lautaselle. Rouva antoi mukaan myös pullollisen mansikkamehua ja uunin jäljiltä lämpimän ohraleivän, ja Nils otti nekin vastaan mielissään. Otto oli helpottunut nähdessään, kuinka tämä melkein tanssahteli kantamustensa kanssa. Helga oli nimittäin naureskellut aiemmin, että herra Bergillä taisi olla tapana pitää vähän toisenlaisia pitoja. Ottokin oli ensin vain hymähtänyt, koska kyllä hän oli kuullut kyseisistä pidoista, mutta jälkeenpäin hän oli miettinyt asiaa useasti ja hermoillut joka kerta enemmän, tulisiko nolaamaan itsensä yksinkertaisella, köyhällä ja vieläpä lapsellisellakin kihlajaisaterian kyhäyksellään. Hän oli kyllä osannut pyytää pöytään sellaisia tavallisempia ruokia, joiden perään oli kuullut Nilsin haikailevan Eerolassa, mutta ei hän sittenkään ollut tiennyt, riittäisivätkö sellaiset tällaiseen tarkoitukseen. Oton viimeisetkin epäilykset haihtuivat, kun Nils seisahtui hetkeksi katselemaan katetun pöydän antimia. Hänen hymynsä kävi kunkin kohdalla yhä tyytyväisemmäksi.
"Sinä todella tiedät, mistä minä pidän", hän sanoi Otolle.
Hän nappasi padasta yhden pyörykän ja haukkasi siitä kokeeksi puolet. Hänen silmänsä kirkastuivat entisestään.
"Suurenmoista!" hän huudahti. "Ota sinäkin!"
Nils hotkaisi kiireesti loputkin. Pian hän oli jo kauhonut lautasensa täyteen ja istuutui hymyillen pöytään Ottoa vastapäätä.

Otto lähinnä ihmetteli, syötiinkö jossain oikeasti moista ruokaa tavallisena päivänä. Hän ajatteli aluksi keskittyä enimmäkseen muusiin, mutta ei hän väittänyt vastaan, kun Nils nakkeli vähäeleisesti padasta monta lihapullaa lisää hänen lautaselleen. Otto oli sentään pyytänyt valmistamaan ruokaa kahdelle, ja pullia oli hyvinkin tarpeeksi. Ja ne olivat pirun hyviä. Ja muuten ne olisivat jäähtyneet turhaan.

He söivät hetken hiljaa. Kahden kesken, kihlaparina, omassa huoneessaan. Ehkä viimeistä kertaa – mutta onneksi vain tällä erää. Otatko enemmän herneitä ja kyllä kiitos ja minä voin voidella leipää. He olivat laittaneet sormuksetkin uudelleen sormiinsa heti laskettuaan viimeiset astiat pöydälle. Nilskään ei näkynyt saavan silmiään pitkäksi aikaa irti omastaan.
"Ensin sormukset ja nyt tämä", hän sanoi ja kosketti Oton säärtä jalallaan pöydän alla. "Teit aivan liikaa."
Ei se nyt ollut niin suuri asia. Otto vain oli tullut yllättävän hyvin juttuun rouvan kanssa, kun tämä oli tuonut hänelle torstaina puolenpäivän ruoan. Hänellä oli ollut aikaa miettiä juontaan seuraavaan ruokaan saakka, ja silloin hän oli uskaltautunut valehtelemaan Nilsille uuden syntymäpäivän lauantaille. Hän oli kysynyt, voisiko pöytään mitenkään saada silloin jotain erityisempää. Rouva oli suostunut saman tien. Hän oli jopa välttämättä halunnut valmistaa tarjottavat ilman eri maksua, koska Nils oli kuulemma pitänyt tapanaan maksaa ruoasta liikaa.
"No jaa", Nils selitti. "Pakkohan minun on. Pyysin kyllä huokeaa ruokaa, mutta laskipa miten vain, on selvää, että hänen pyytämällään summalla hän saisi hädin tuskin hankittua ainekset. Nyt minun kai täytyy maksaa vielä enemmän hyvitykseksi tästä."
"Se tykkää sinusta", Otto sanoi.
"Tietysti", Nils sanoi ja hymyili niin luontevan nenäkkäästi, ettei Otto välttämättä olisi tiennyt hänen leikittelevän, jos ei olisi nähnyt hänen epätoivoaan edellisenä iltana. "Mutta niin sinustakin. En usko, että hän olisi valmistanut tällaista vain minun huvikseni."
Nils siemaisi mehuaan.
"Minun täytyy vain muistaa, että Helga-rouvan kuullen syntymäpäiväni on vastedes aina tänä päivänä."
"Sehän sopii, kun minä olen aina silloin täällä", Otto sanoi. Samanlainen järjestely onnistuisi varmaan toistekin, ja helpomminkin, jos rouva muistaisi tämänkertaisen.