se syntyy

316 10 2
                                    

Raskaus on mennyt hyvin tähän saakka. Vauvan sukupuolikin tiedetään se on poika. Olaan aleksin  kanssa mietitty monia nimiä mutta katotaa sitten mikä niistä sopii eniten kun poika on syntynyt.
Tänään on 14 päivä elokuuta ja vauvan pitäisi syntyä jo marraskuun alussa.
"Ei mene kauaa kun pikkunen on jo käsissämme" sanoo alekis. Hän on niin innoisaan sillä hän on jopa ostanut kaikki pehmusteet yms jotta vauva ei vahinhossakaas satuta itseään kun jän oopii kontamaan ja siitä kävelemään.

(Skip marraskuuhun)

Lumi on jo maassa ja pakkastakin on. Olemee juuri tulleet ruokakaupasta kotiin kunnes tunnen järkytävää kipua vatsassa. Aleksi kysyy minulta onko kaikki okei vastaan hänelle en tiedä mutta se taitaa jo syntyä. Aleksi soitaa vähän ollessaan paniikissa ambulanssile ja pakkaa tavaroita sairaalaa varten. Ambulansissa hän soittaa myös muille että tänään poika taitaa syntyä. Muutkin tulevat paikalle ja odotavat odostushuoneessa milloin hoitaja kutsuu heidät sisälle. Makaat sängyssä vauva sylissä ja aleski istuu hierelläsi parikin kyyneltä pääsi tulemaan sillä onhan tämä suuri hetki elämässämme. Pian muutkin jätkät tulevat huoneeseen ja heti onnitelevat teitä. Joonas rupeaa heti pelleilemään vauvan kanssa ja saakin hänet jo nauramaan. Pian ig onkin jo kuva pikku prinsisstä. Se kerää paljon tykkäykisä ja pääse jo uutisiin asti. Mikäs vauvan nimi on kysyy joel. Nimeätte poijan (..........). Ihana nimi sanoo niko. Katsomme aleksin kanssa iloisen vauvaamme. Näistä hetkistä sitten nautitaan sanon aleksille sillä vauva kasvaa nopeati.
     On mennyt jo viiko ja olemme pääseet jo pari pv sitten sairaalasta pois. Aleksi on autanut minua todella paljon kaikessa hän on  täydellinen isä.
Meidän poikamme onkin todella rahaliinen eikä öisin itke tai muutakaan. Aleksin vanhemmatki tapaavat pian pikkusen sekä  minunkin vanhemmat.
 
Poikamme on jo 8kk vanha. Hän osaa sanoa jo muutaman sanan sekä kontata. Aleksilla on ollut myös muutamia keikkojakin kaiken välissä mutta pärjään hyvin sillä vauvan on rahallinen yleensä.

Yks Ilta Joka Muuttaa Kaiken Tempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang