Jos oon mun, tanssi mun kans | Niko Moilanen

3: Rekka ja koulutaksi

Saavuttuamme Turkuun keikka-paikalle ja poikien aloittaneen sound checkinsä, istuin taka-huoneessa tietokoneen ääressä päivittämässä ja suunnittelemassa vähän loman jälkeistä työpäiviäni. Kirkon musiikki työntekijänä työvuorot ovat todella löyhiä ja vaikka sain täydet lomat ja muutaman päivän palkatonta lomaa, pääsin bändin kanssa koko kiertueen menemään ympäri Suomea. Kuulin lavalta hijaisuuden laskevan joten tiesin heidän kohta tulevan takahuoneeseen puhumaan miten sound check meni ja täytyykö jotain vieläkin hienosäätää. Eikä siinä kauaa mennyt kun he sinne ryntäsivät. He kuullostivat aina jotain teiniporukalta kun tulevat lavalta, se fiilistely ja päällekkäin puhuminen oli se mitä kaipaan aika heissä. Vaikka se ärsyttääkin välillä, mutta kuitenkin. Se on osa sitä bändiä joten pitää kestää halusi tai ei.

"Mitä sä siinä hymyilet?" Joonas kysyi kun huomasi minun katseen. "Ei mitään", naurandin ja painoin pääni takaisin koneen ruutuun. Ovi aukesi vielä uudelleen ja Niko ja Tommi tulivat vielä perästä analysoiden. "Kerro nyt", Joonas sanoi ja istui viereen. "Ei mitään, ei sitten yhtään mitään", vastasin uudelleen ja siirsin katseeni Nikosta Joonakseen. "Ei sitte, mitä teet?" hän vaihtoi aihetta. "Oikeita töitä", nauroin. "Haisee vittuilulle", Joel sanoi ja avasi vesipullon. "Se tais ollakkin", virnistin. Tämä näytti kieltä ja liittyi Nikon ja Tommin analysointiin mukaan.

Yritin keskittyä heidän keskustellessaan omiin töihini vaikka kesälomalla olinkin. Helpotin vain töiden alkua syyskuussa. Koulujen kiertäminen osaa ottaa hermoille joten edes vähän ehkä yritän edes auttaa asiaa. En tiedä, mutta yritänpä kuitenkin. Kuitenkin keskittymiseni herpaantui koko ajan vilkuilemaan pois tietokoneen näytöstä. Niko. Hän istui melkeimpä vastapäätä toisella puolella pöytää, johon olivat onnistuneesti levitelleet omat tavaransa - samaan aikaan itse sohvalla ja -pöydällä oli omani levitellyt. Paljon kehumista siinä ollut myöskään.

"Tarviitteks kaupasta jotain? Alan tarviimaa jotain muuta kun kahvia tässä kohtaa" kysyin ja haukottelin heti perään. "Tuskin mä ainakaan", Tommi sanoi muita katsellen. "Kans voisin jotain ottaa. Lähen itseasias sun mukaas", Niko sanoi. Muut pysyivät hiljaa päädään pudistellen joten oletin etteivät nyt mitään tarvinneet. Lähin kauppa oli onneksi viiden minuutin kävelymatkan päässä. Kuitenkin ainoiden suojatievalojen kohdalla keskellä katua ja jo punaisilla valoilla ahdistukseni päättää iskeä koulutaksini nähdessäni rekan vieressä. En ole koskaan saanut kohtaustani niin nopeasti. Jalat vetävät melkein alta, enkä siitä pysty liikkumaan. Kuulen vain autojen tööttäävän, sain sen verran suustani ääntä että sain "Niko", huulintani ulos. Huomaan hänen pelästyvän aivan törkästi ja vetävän kädestäni keskisaarekkeelle. Niko kietoo kätensä ympärilleni ja silittelee päätäni. "Muistatko mitä Olli opetti?" Niko kysyi puhuen hyvin rauhallisesti, kuin pienelle lapselle. "Okei, ihan rauhassa, saanko sun oikeen käden?" hän kysyi. Vapautin käteni, joten hän tunsi tärinäni ja kuinka kylmät ne olivat taas. "Yks.. kaks.. kolme", hän aloitti laskemaan. "Yks.. kaks.. kolme..", Niko jatkoi.

Sain yllättävn nopesti pahimman olon pois. "Pääseeks johkin istumaan?" kysyin heikolla äänellä. "Tossa on bussipysäkki, pääset siihen", hän vastasi ja piti edelleen minusta kiinni, varmistaakseen ettei jalkani ainakaan uudelleen päättäisi melkein alta lähteä. "Mitä tapahtu?" hän kysysi kun pääsin istumaan. Katsoin taakseni, koulutaksi että rekka oli edelleen paikallaan. "En tiedä, huomasin noi", osoitin rekkaa ja taksia. "Ja sit vaan se tuli. Ilman mitään ennakkovarotusta mitä yleensä on tullu. Et alka joku huono olo tai sydämen tykytys", selitin. "Okei, mutta nyt kaikki okei. Päästiin suojatieltä ehjinä ja elossa", hän rauhoitteli. Tasoitin vielä hengitystäni, kun Nikon puhelin alkaa soimaan. "Etkö vastaa?", kysyin. "En nyt ainakaan, Aleksi se siellä soittaa", hän sanoi. "Tuskin erikoist, varmaan meitä oottaa vaan takas", tuo naurahti.

Pääsimme vihdoin kauppaan asti ja takaisin keikkapaikalle. "Onks vettä vielä jossain", Niko kysyi heti kun sai oven auki. "Kai, pitäis olla", Joel avasi jääkaapin ja heitti pullon ovelle. "Kaikki okei?" hän jatkoi. Kaikki pysyivät hiljaa, mutta tunsin kuitenkin sen katseen kun kaikki tajusivat miksi kumpikaan meistä ei puhunut. Ja tunsin olevani edelleen varmaan ihan kalman kalpea. Melkein koko ajan kaikki olivat hiljaa, melkein tunnin tämä hiljaisuus jatkui. Itse istuin sohvalla nojaten Nikon käsivarteen ja pitämään itseni rauhallisena. Satunnaisesti hän siirsi hiuksiani katsoakseen olenko elossa. "Uskallanko rikkoo hiljasuuden ja kysyä mitä tapahtu?" Joonas kysyi pöydän äärestä. "Haluutko kertoo ite vai?" Niko kysyi. "Enköhän pysty", sanoin ja korjasin asentoani hieman.

Kerroin myös muille, mitä tapahtui pääpiirteittäin. Huomasin Aleksin kasvojen olevan melkein yhtä kalpeat kuin omani kun varmasti tulimme takaisin. "Aleksi, ooks kunnossa?" kysyin kun olin puhunut tapahtumat läpi. Muut kääntyivät myös katsomaan häneen. "Joo, kai", hän sanoi. "Oot melkein yhtä kalpee kun Jenni", Olli sanoi. "Ootko nyt ihan varma?", hän jatkoi. "Oon oon", Aleksi sanoi varmemmalla äänellä.

!!!! heii nyt mulla on tässä itellä muutto meneillään, oon pari lukua tehnyt valmiiks ja koitan julkasta näitä miten ehdin oikolukeen mutta univelka painaa ittellä. koitan saaha nukuttua niitä pois tossa ens viikon kun saanu ittensä aloilleen niin lukuja alkaa tuleen ehkä paremmin ja pidempiä kun nää vajaa tuhat sanaset

kiitän ja kuittaaan !!!