V E N U S

4. Ikävin kurpitsajuhla aikoihin

TW: KUOLEMA

Linna on täynnä oranssin sävyjä, joka puolella loistavat kurpitsalyhdyt. Lokakuun loppu lähestyy.

Istun kirjastossa Maryn ja Alicen kanssa yrittämässä epätoivoisesti saada aikaan hankalaa ainetta vahvistusliuokseta professori Kuhnusarviolle.

"Ei tästä tule mitään", Mary puuskahtaa epätoivoisesti. "Antaisikohan Lily kopioida omansa"
"Lily rikkoisi vapaaehtoisesti sääntöjä, ehei", huokaan ja tiputan sulkakynän pöydälle niin että sen kärjestä tipahtaa mustetahra keskelle pergamantia.

Pysymme kirjastossa vielä vajaan tunnin, kunnes matami Prilli häätää meidät nukkumaan.

- ♡︎ -

Kurpitsajuhlan aamuna herään aikaisin kovaan karmivaan hieman tukahdutettuun kirkaisuun.
Vetäisen sängynverhon auki ja nousen salaman nopeasti seisomaan.

Kuulen jostain tukahdutettua itkua.
Kävelen huoneen keskelle sänkyjen väliin ja näen Maryn istumassa lattialla ikkunan alla rypistetty pargamentti kädessään pää polvia vasten. Muutkin ovat heränneet, he nousevat sängyistä samalla kun juoksen Maryn luokse.

"Mary, mikä on vialla?", kysyn hätääntyneenä ja kiedon käteni hiljaa itkevän tytön ympärille.

Mary tyrkkää pergamenttimytyn käteeni, ilmeisesti kykenemättä puhumaan.
Avaan sen tärisevin sormin samalla kun muut kerääntyvät ympärillemme.

Pergamentti osoittautuu kirjeeksi, taikaministeriöstä:

"Neiti Mary MacDonaldille: joudumme valitettavasti ilmoittamaan, että aurori Arnold MacDonald on loukkaantunut vakavasti ministeriön toimissa pimeyden lordin valtaan astumista vastaan. Hän on tällä hetkellä Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalassa, toistaiseksi hengissä."

Kyynel vierähtää poskelleni vilkaistessani ryppyisen paperin yli Alicen olkapäätä vasten itkevää tyttöä.
Annan kirjeen niinikään sanaakaan sanomatta Lilyn käteen.
Siirryn lähemmäs Maryä ja lasken käteni hänen olkapäälleen.

"Siinä sanottiin hänen olevan vielä hengissä", kuiskaan hiljaa tytön korvaan. Hän pudistaa päätään ja mutisee itkuisesti:
"vielä kuulostaa siltä että hän on kuolemaisillaan"

"Hänen isänsä?", Marlene kuiskaa kalmankalpeana. Lily nyökkää kyynelten vieriessä hänen poskilleen.

- ♡︎ -

"Mary, ihminen ei pärjää syömättä", Dorcas voihkaisee nyt sängyllään istuvalle itkuiselle tytölle.

Mary suostuu lopulta aamiaiselle ja heti kun istumme suuressa salissa rohkelikon pöytään professori McGarmiwa rientää luoksemme. "Neiti MacDonald, onko kaikki hyvin?", hän kysyy selvästi huolestuneena.
"Ei ole", huokaan raskaasti ja ojennan jo melko kovia kokeneen kirjeen McGarmiwalle.

Hänen silmänsä liikkuvat ropeasti alemmas pergamentilla, ja joka rivillä hän muuttuu entistä kalpeammaksi.

Hän taputtaa Marya selkään ja melkein halaa häntä pikaisesti. En ole koskaan aijemmin nähnyt hänen tekevän niin oppilaalle.

McGarmiwa kysyy ääni väristen: "Haluatko sinä mennä tapamaan häntä Mungoon? Pääsisit hormipulverilla huoneestani".
Mary nyökkää kalpeana ja nousee.
"Tullaanko...", Lily aloittaa, mutta Mary pudistaa vaitonaisena päätään ja lähtee McGarmiwan kanssa salista.
Näen muutaman erityisen inhottavan luihuisen -kuten Lucius Malfoyn ja Bellatrix Lestrangen- virnuilevan sekä meille että Marylle. En voi olla miettimättä mahtavatko he tietää jotain "onnettomuudesta".

- ♡︎ -

Kurpitsajuhla ei enää tunnu ollenkaan mukavalta, niinkuin ei mikään muukaan.
Kelmit ilmaantuivat aamulla suureen saliin vasta Maryn lähdettyä. Siitä lähtien olemme kaikki istuneet vaitonaisina oleskeluhuoneessa odottamassa hänen paluutaan mungosta.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen muotokuva-aukko heilahtaa auki ja Mary astuu sisään. Hänen kalpeista kasvoistaan ja itkusta turvonneista silmistään näkee oitis, että pahin mahdollinen tapahtunut.
Hän lysähtää viereeni toiseen nojatuoliin ja katsoessaan meitä hän purskahtaa hysteetiseen itkuun. Remus nousee, menee Maryn luokse ja halaa häntä. Seuraan esimerkkiä muiden mukana ja halaan häntä lujasti.
Kahdenkymmenen minuutin päästä Mary näyttää keränneen tarpeeksi voimia puhumiseen:
"Minä... minä menin sinne ja.. ja äiti oli tullut myös sinne. Me mentiin isän huoneeseen, hän oli tosi huonona, ei pystynyt edes puhumaan kunnolla. Sitten kului vähän aikaa, me istuttiin vuoteen vierellä. Ja.. j-ja si-sitten hän sanoi minulle 'älä ikinä luovuta' ja hän.. hän" ja silloin hänen äänensä särkyy ja hän purskahti uudelleen itkuun.
Illalla ennen pitoja kävimme kaikki yhdessä -minä, Mary, Lily, Marlene, Dorcas, Alice, James, Remus, Sirius ja Peter- ulkona loihtimassa kynttilöitä leijumaan Tylypahkan pihamaan korkeimalle kohdalle ja seisoimme siinä vieretysten sauvat kohotettuina kohti taivasta, Maryn isälle.

Lopulta raahauduimme sisälle pitoihin, vaikka kelläkään ei ollut erityisemmin ruokahalua.
Surulliset uutiset olivat ilmeisesti kantautuneet myös rehtori Dumbledoren korviin, sillä hän pyysi kaikkia pitämään minuutin hiljaisen hetken ja kohottamaan sauvansa "Arnold MacDonaldille, loistavalle aurorille, upealle, hyvälle velholle, joka taisteli loppuun saakka sankarillisesti"

Tässä kohtaa Mary purskahtaa jälleen itkuun, mutta hymyilee samalla hiukan ja kuiskaa: "toivon, että hän voi joskus katsoa minua tuonpuoleisesta ja olla minusta yhtä ylpeä kuin minä olen hänestä" "Enkä muuten ikinä luovuta".

638 words//
-----------------------------------------------------------------------
tästä luvusta tuli super lyhyt, mutta toi oli musta vaa nii kaunis lopetus et en halunnu kirjottaa enää enempää :'3

// eipä mulla muuta, nähään ens kerralla
<3: mea