True love? || Niko×Aleksi

1

~Niko~

Olen syömässä aamupalaa, kunnes joku soittaa minulle.

Niko: Huomenta.
Aleksi: Huomenta. Mietin et tuuks studiolla käymää nopee.
Niko: Mitäs siel?
Aleksi: Iha vaa näitä sanotuksii käymää läpi. Tein muutamia korjauksia ni tuuks vilkasee et nää o hyvät?
Niko: Juu toki. Oon siel 20minuutin päästä.

Jatkan aamupalan syömistä. Pian olen valmis ja menen vessaan. Laitan hiukset nutturalle ja menen eteiseen. Otan kengät jalkaan ja kävelen ulos asunnostani. Astun autoon ja ajan studiolle. Astun ulos autosta ja kävelen ovelle. Astun rappukäytävään ja kävelen hissille. Menen muutaman kerroksen ylemmäs, kunnes olen oikeassa kerroksessa. Astun hissistä ulos, kaivan avaimet taskustani, laitan sen lukkoon ja väännän jott ovi aukeaa. "Moi!" Huikkaan eteisestä Aleksille, joka istuu sohvalla läppäri edessään. "Moi. Mul on tääl nää jo valmiina" tuo vastaa hymyillen. Kävelen sohvalla ja istun Aleksin viereen. Nappaan läppärin pöydältä ja alan lukemaan tekstiä. "Tää on iha helvetin kova" sanon ja katson Aleksia. "Oliks tääl viel jotai?" Kysyn hymyillen. "Eipä oikeestaan. Tarvitsin sut vaa varmistaa et noi ny oli hyvät. Oisin tietty voinu lähettää se sulle sähköpostilla mut tää läppäri alkaa elää viimesiä päiviään eikä iha toimi kunnolla" Aleksi vastaa naurahtaen. Aleksi nousee sohvalta ja laittaa läppärin työpöydälleen ja istuu työtuolillensa. Minä taas hakeudun pianon ääreen ja alan soittamaan Darker than black biisiä.

~Aleksi~

Istun tuolilla ja otan puhelimen käteen. Kuuntelen samalla Nikon soittoa. Alan selata instaa. Käyn tykkäämässä joidenkin fanien kuvista ja fan arteista. Kohta nostan katseeni puhelimesta ja käännyn katsomaan Nikoa, joka edelleen soittaa. Katson tätä ja hukun omiin ajatuksiin. En tiedä mitä ajattelen Nikosta. Hän on ihana ihminen. Mut musta tuntuu et en ajattele sitä vaan hyvänä frendinä. Tää tuntuu joltai vielä isommalta. Niko on ihan oma persoonansa. Sen pitkät brunet luonnonkiharat hiukset on vaan upeet. Mitä Niko ajattelee musta? Se varmaa pitää mua vaa hyvänä frendinä. Ei meistä ny mitää tulis. Ois se outooki. Kaikki aika minkä saan olla sen ka kahestaa, tuntuu jotenki maagiselta. Se jätkä on vaan nii ihana. "Aleksi.. Aleksi!" Havahdun ääniin. "Mitäs sä mua noi kiinnostuneena tuijotat" Niko kysyy naurahtaen. Ei saatana. Mä oikeesti tuijotin sitä. "Vaivuin vaa omiin ajatuksiin" sanon hieman hymyillen. "Ookkei. Nomut sitä mä va olin sanomas et lähen himaan" Niko sanoo kävellessään eteiseen. "Moro!" Sanon tälle. "Juu moro!" Niko vastaa. Päätän myös lähteä kotiin.

369 sanaa

Nonii nyt ois eka osa tätäki valmis. Multa ois tulossa näitten kahen rinnalle vielä yks ficci. Mutta alotamn sen vasta myöhemmin kunhan saan tän alkuun