𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝔼𝕟𝕟𝕖𝕟 𝕞𝕒𝕒𝕚𝕝𝕞𝕒𝕟𝕝𝕠𝕡𝕡𝕦𝕒

26. Luku. Onnettomuuksia.

Ava

Maleksin sisälle Auroriakatemiaan. Olin nukkunut huonosti viime yönä, minkä vuoksi olinkin yliväsynyt. Mutta tänään meillä oli jokin aivan erityinen ohjelma luvassa. Kuulemma se tulisi viemään meidät taas askeleen edemmäs auroriopinnoissamme. Sen vuoksi en saisi olla väsynyt, sillä useimmiten tehtävät Auroriakatemiassa vaativat hyvän keskittymiskyvyn.

"Huomenta Ava, oletko valmis päivän harjoitusta varten?" May Burrows kysyi, kun astuin pukuhuoneeseen vaihtamaan päälleni liikuntaan sopivat vaatteet, sillä niitä tulisi tarvitsemaan tänään.

"Suoraan sanottuna en. Nukuin huonosti", huokaisin.

"Niinkö, miksi?" Lily kysyi huolestuneena rypistäen otsaansa.

Kohautin olkiani vastaukseksi. En kokenut tarpeelliseksi kertoa hänelle, että olin miettinyt koko yön sitä, kuinka vakavissaan Sirius oli kanssani ja olisko minun syytä erota hänestä ennen kuin särkisin sydämeni hänen seurassaan. Aamulla olin tullut siihen tulokseen, ettei minun kannattaisi tehdä vielä mitään.

"Kello on kahdeksan. Tunti alkaa, joten mars kutossalia kohti", Emmeline Vance kailotti astuessaan ovesta sisään.

Kuului väsynyttä nurinaa, kun lähdimme pukuhuoneesta kohti toisessa kerroksessa sijaitsevaa kuutossalia kohti. Portaikossa pojat saavuttivat meidät ja Sirius tuli automaattisesti luokseni. Hymyilin väsyneesti, mutten sanonut mitään. Sirius loi minun kysyvän katseen, mutta pudistin vain päätäni ja käänsin katseeni pois.

Kutossalissa meitä odottivat Vauhkomieli ja Frank Longbottom. He selostivat nopeasti ohjeet ja jakoivat meidät sitten pareihin. Minä sain parikseni Ethan Holdenin. Tehtävänämme oli harjoitella toisiimme muun muassa tainnutus- ja aseistariisuntaloitsuja. Aamupäivä sujui oikein mukavasti, mutta olin silti huojentunut, kun Vauhkomieli päästi meidät lounastauolle.

Kävelin Siriuksen, Jamesin ja Lilyn kanssa Auroriakatemian ruokasaliin. Kestohymy koristi kasvojani aina siihen asti, kunnes näköpiiriini osui nainen, jossa oli jotain etäisesti tuttua. Tummat hiukset ja yhtä syvänruskeat silmät kuin minulla. Nainen jutteli matalalla äänellä jollekin minulle tuntemattomalle miehelle. Pysähdyin huomaamattani ja tuijotin naista.

"Mitä nyt Ava?" Lily ihmetteli.

Aivan kuin Lilyn sanat olisivat olleet jonkinlaiset taikasanat, tummatukkainen nainen kääntyi meitä kohti ja huomasi minut. Leveä hymy kohosi hänen kalpeille kasvoille, mutta hymy ei yltänyt silmiin asti. Suklaanruskeat silmät olivat hieman utuiset ja niiden alla näkyi selkeästi tummat varjot.

"Ava!" nainen huudahti ja käveli parilla askeleella luokseni.

"Öh, tunnemmeko me?" töksäytin.

Nainen hymyili lämpimästi. "Emme oikeastaan, mutta se johtuu vain siitä, ettei tutustuminen ole ollut mahdollista. Olen siskosi Clarissa."

"Mitä?" hämmennyin. "Mutta eikö sinun pitänyt olla sairaalassa? Vai etkö olekaan sairas?"

"Olen, oikeastaan. Minun oli kuitenkin hoidettava muutamia tärkeitä asioita ennen kuin kuolen, joten tulin käymään täällä", Clarissa totesi ja vilkaisi ystäviäni.

"Oletko jo löytänyt voimasi?" hän kysyi madaltaen ääntään, jottei ulkopuoliset kuulisi.

"En ihan vielä. Minun pitää selvittää, mikä niistä kuuluu minulle", vastasin.

Clarissa nyökkäsi ja vilkaisi kelloa. "Minun pitää aivan pian lähteä. Miten voit? Onhan Stephanie kunnossa?"

"On. Eden huolehtii hänestä tällä hetkellä. Mitä asioita sinun pitää hoitaa?" utelin, mutta Clarissa vain pudisti päätään. "En voi kertoa. Joka tapauksessa, minun on mentävä. Olen iloinen, että sain tavata edes yhden perheenjäseneni ennen kuolemaani. Ole varovainen, sillä sota ei säästä rohkeaa, vaan pelkurin."