𝔸𝕧𝕒 𝕊𝕡𝕣𝕚𝕟𝕘𝕗𝕚𝕖𝕝𝕕: 𝔼𝕟𝕟𝕖𝕟 𝕞𝕒𝕒𝕚𝕝𝕞𝕒𝕟𝕝𝕠𝕡𝕡𝕦𝕒

80. Luku. Synnytys.

Ava

"Kaato siirtyy Fowlerille - Rowley - Chang - hyvin menee Englanti!" selostajan ääni kaikui katsomossa. 

Huhtikuulle epätavallisen kylmä tuuli puhalsi läpi massiivisen katsojajoukon. Maaliskuun kansainvälinen Huispausgaala oli aloittanut uuden huispauskauden, joka päättyisi syyskuussa järjestettävään huispauksen maailmanmestaruusotteluun. Olimme ystäviemme kanssa seuraamassa Englanti-Tšekki ottelua katsomon parhailla paikoilla - parhaista paikoista saimme kiittää Alexandraa ja Lucasta, sillä pelaajina ja hyvinä ystävinä he varmistivat, että saisimme vain parasta. 

Oli huhtikuun kymmenes päivä ja tiistai. Koko edellisen viikon olin käyttänyt hääpukuni ja häiden suunnitteluun, tärkeiden työasioiden hoitamiseen - niiden, mitkä eivät Danan mukaan rasittaneet minua liikaa - sekä lääkärikäynteihin. Viimeisin tarkastus oli ollut toissapäivänä ja minua oli alkanut pelottaa. Parantajat olivat sanoneet, että lapsi on hyvässä kunnossa, mutta synnytys saattaa tapahtua jo ennen laskettua aikaa. Olisinko minä valmis synnytykseen ennen heinäkuuta?

"Kaikki hyvin Ava?" Sirius kysyi ja kietoi oman takkinsa ympärilleni. Hän oli kaiketi huomannut, miten kylmä minulla oli. 

"Joo. Minä vain...mitä jos en ole valmis synnytykseen?" huokaisin ja nojasin pääni vasten pojan olkapäätä. 

"Olet sinä. Kaikki sujuu varmasti mainiosti", toisella puolellani istuva Jada totesi puristaen pikaisesti kättäni. 

Hymyilin parhaalle ystävälleni ja katselin hetken aikaa, miten Leonel, Jadan esikoinen, leikki ystäväni pikimustilla hiuksilla selvästi innoissaan. Jada hymyili pojalleen ja silitti tämän päälakea lempeästi. Leonelilla oli jo hieman hiuksia, jotka olivat yhtä mustat kuin äitinsä hiukset. Hänen silmänsä olivat syvänruskeat ja hieman vinot, mitkä loivat kasvoihin aasialaisia piirteitä. Jada sanoi usein näkevänsä jo nyt, että pojasta tulisi kasvettuaan isommaksi hurmaavan näköinen nuori mies. Olin samaa mieltä. 

"JA SE ON MAALI! Englanti nousee johtoon 60-50!" selostajan taialla voimistettu ääni kaikui stadionilla ja me puhkesimme muiden Englantia kannattavien huispausfanien mukana hurraamaan. Näin Lucaksen lähellä vastapuolen maalisalkoja ja päättelin hänen tehneen maalin. 

Peli päättyi lopulta Englannin voittoon, vaikka olimme vähällä hävitä. Näin ollen Englanti pääsi jatkoon. Olin suunnattoman ylpeä ystävistäni. Alexandran ja Lucaksen valitsemista maajoukkueeseen ei todellakaan tarvinnut katua. He olivat loistavia nuoresta iästään huolimatta ja Englanti sai olla heistä ylpeitä. 

Kävelimme Siriuksen kanssa kohti Elhamin kylän keskustaa. Ottelu oli pidetty kylän laitamilla metsässä, mutta olimme jättäneet automme parkkiin paikallisen kaupan pihaan. Ja näin sivumennen sanoen, Sirius oli oppinut ajamaan autoa. Luulin, että se oli mahdotonta, ja toisinaan olin ollut vähällä luovuttaa ajo-oppituntien suhteen, mutta nyt olin iloinen siitä, että sinnittelin loppuun asti. Oli huomattavasti parempi, että Sirius ajoi, sillä jos parantajat olivat oikeassa ennenaikaisen synnyttämisen suhteen, se voisi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. En mielelläni olisi auton ratissa silloin. 

"Tuskin maltan odottaa, että saan nähdä hänet", Sirius sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen katsoen pyöristynyttä vatsaani. 

"Kummaltakohan hän näyttää enemmän?" pohdin istuessani pelkääjän paikalle. 

"Saa nähdä", Sirius vastasi ja istui kuskin paikalle. Hänen silmänsä loistivat innostuksesta kuten aina hänen päästessä ajamaan autoa. Joskus mietin oliko minun syytä epäillä, että kihlattuni rakasti enemmän autoamme kuin minua. Mutta minkä Sirius luonteelleen mahtoi. Hän oli mies ja miehet tunnetusti pitivät autoja suuressa arvossa.