My Heart Is A Hurricane (Niko x reader)

4. Älä jätä mua

Y/n POV:
❗️TW: RANKKAA SISÄLTÖÄ MELKEIN KOKO LUKU, ITSETUHOISUUTTA TMS. PYYDÄN POISTUMAAN JOS SE TRIGGERÖI❗️

Olin istunut kotona vasta tunnin, mutta silti minulla oli kauhea ikävä Nikoa. Tiesin, että näkisimme huomenna taas, mutta silti oli yksinäinen olo ilman Nikoa. Ajatukseni pääsivät taas valloilleen, kun Niko ei ollut paikalla. Minua alkoi ahdistaa ja ajatukset menivät kokoajan synkemmäksi. Pian mielessäni pyöri vain lauseita, jotka olivat todella synkkiä.
"Vitun ämmä, tapa ittes"
"Sun pitäis kuolla"
"Ei Niko rakasta sua oikeesti"
Äänet huusivat päässäni, enkä voinut niille enää mitään. Halusin purkaa pahaa oloa johonkin, joten menin keittiöön. Avasin laatikon ja otin terävän veitsen käteeni. Tunsin, kuinka se sattui.
"Se sattuu vaan hetken, sä oot ansainnu tän" Huusin itselleni pään sisällä.
Heitin veitsen pois ja menin istumaan sohvalle ja avasin television. Halusin katsoa jotain, että ajatukseni menisivät muualle.

Katselin hetken, kunnes minua alkoi huimaamaan, enkä tiennyt mistä se voisi johtua. Olinko kenties syönyt huonosti? Olinko syönyt jotain pahaksi mennyttä? Olin syönyt Nikon tekemää makaroonilaatikkoa. Ajatukseni harhailivat taas Nikoon. Hänen pitkiin ruskeisiin hiuksiinsa. Hänen vihreisiin silmiinsä. Hänen hymyynsä, jota voisi katsella 100-vuotta ilman taukoa. Hänen nenänsä, joka oli täydellisessä symmetriassa hänen kasvoihinsa. Hänen huulensa, jotka olivat niin pehmeät, että niitä voisi suudella kokoajan. Hänen äänensä, joka rauhoitti enemmän kuin mikään muu. Niko oli kaikinpuolin täydellinen.
Hetken kuluttua päässäni pimeni.

Nikon POV:

Olin yrittänyt soittaa Y/n:ille monta kertaa, mutta hän ei ollut vastannut. Yleensä hän vastaa puhelimeen samantien. Pitäisikö minun mennä katsomaan? Päätin lähteä, sillä ei ollut normaalia että Y/n vain jättää vastaamatta. Olimme tunteneet vasta vähän aikaa, mutta silti tiesin että jotain on vialla. Minulla oli paha aavistus tästä. Nappasin eteisen lipaston päältä avaimet ja juoksin rappukäytävään.

Ajoin kiireesti kohti Y/n:in taloa. Jos tämä olisi vain pilaa, Y/n saattaisi joutua kuulemaan kunniansa. Minulla oli todella iso huoli hänestä.
Pian saavuin kerrostalon pihaan. Jätin auton parkkipaikalle ja juoksin nopeasti ovelle. Onneksi Tommi asui samassa talossa, joten hän pystyi avaamaan ala-oven minulle.

Juoksin nopeasti Y/n:in asuntoon ja soitin ovikelloa. Mitään ei kuulunut, joten päätin kokeilla jos ovi olisi auki. Minulla oli tuuria, sillä se oli auki. Kun pääsin sisälle en heti nähnyt mitään. Huutelin Y/n:in nimeä ja katselin ympärilleni. Olohuoneessa minua odotti kauhea näky. Y/n makasi sohvalla liikkumatta. Hänen kätensä olivat punaisen veren peitossa ja lattialla lojui keittiöveitsi. En ollut varautunut tähän.
"Y/n? Y/N?!" Huusin ja polvistuin tuon kaunottaren viereen. Aloin herättelemään häntä, hän ei saa jättää minua nyt.
"Y/n, rakas ole kiltti ja herää!" Sanoin ja itkuisena silitin hänen poskeaan.
Pian Y/n osoitti joitain heräämisen merkkejä. Hän alkoi liikkua ja availla silmiään.
"N... Ni... Niko?" Y/n sanoi hämmentyneenä.
"Ei hätää, oon aina tässä." Sanoin ja yritin parhaani mukaan olla rauhallinen.

Timeskip: 3h

Olimme vain löhöilleet sohvalla Y/n:in kanssa. Olin putsannut hänen haavansa. Tilanne ei ollut niin vakava, että olisi tarvinnut ambulanssia.
"Niko." Y/n sanoi ja katsahti minua
"Joo?" Vastasin ja katsoin kaunotarta suoraan silmiin.
"Älä jätä mua" Hän sanoi ja purskahti itkuun.
"Y/n kuule. Mistä helvetistä oot saanu päähäs et jätän sut? Mä en jätä sua, en koskaan." Sanoin ja annoin pusun hänen poskelleen.
"Ootko varma?" Y/n kysyi.
"Varma, mä olen tässä sun vierellä aina" Sanon ja vedän hänet halaukseen. Siinä hän on turvassa.

Sanoja: 542
ANTEEKS!! En oo kirjottanu pitkään aikaan! Mut nyt tää tarina saa jatkua ja se jatkuu aika tiheää tahtia. Sain lisää inspoo kirjottaa!