Pahuuden Yö

1. Painajainen

Viileä tuulenpuuska leimahtaa avoinna olevasta ikkunasta sisään. Valkoisten verhojen huojuessa Sandra herää normaaliin tapaan aamuyöstä painajaiseen. Tästä on tullut hänelle perinne. Täysin sama painajainen on jatkunut jo viikon ajan. Jostakin syystä hän herää joka yö kello 3:27. Tasan siihen aikaan. Sandra pyyhkii valuvat kyyneleet poskiltaan ja pudistaa päätään. Hän kapuaa laittamaan ikkunan kiinni, josta paistaa kaunis hohtava täysikuu sisään. Huone on mukavan viileä. Ikkunan mennessä kiinni pimeys laskeutuu ja unen maailmaa avautuu.

Sandra havahtuu aamulla kuumuuteen. Tästä syystä hän pitää ikkunaa auki öisin, varsinkin nyt kesäisin. Paksu peitto ei yhtään auta asiaan. Päinvastoin. Sandra kurottautuu ottamaan yöpöydältään puhelimensa vetäen samassa laturin siitä irti. Ei ole ehkä viisainta nukkua laturissa olevan puhelimen vieressä, mutta hän ei siitä välitä. Sandra ei ole koskaan uskonut mihinkään arkipäivän uskomuksiin. Myös yliluonnolliset asiat ovat hänen mielestään vain ihmisten harhakuvitelmia, joilla yrittävät parhaansa mukaan saada selityksiä kokemilleen epänormaaleille asioille.

Whatsapp-viestejä on tullut muutamia yön aikana. Hän sivuttaa ne ja painaa keskustelusta poikaystävänsä kanssa. Sandra on joka aamu pitänyt Antonin ajan tasalla painajaisistaan tuon pyynnöstä. Yöllä hän ei kuitenkaan viitsinyt alkaa laittamaan viestejä, ettei herättäisi häntä vaivaamalla jollain merkityksettömällä unella. Uni on kuitenkin jäänyt Sandran mieleen yksityiskohtaisesti. Hän muistaa jokaisen tapahtuman ja pienenkin esineen, joka siinä ilmaantui. Jotain outoa siinä on, joka saa hänen vatsansa muljahtamaan. Epätietoisuus on hirvein asia maapallon päällä. Tuskin vastausta koskaan tulee hänen uniinsa, mutta jotain hyvää niissä ei kuitenkaan piileksi. Sen hän pystyy sanomaan suoraan. Tänään Sandra kuitenkin päättää viestien sijasta soittaa Antonille, sillä puheseura tekisi hyvää ja hän saisi ajatuksensa muualle.

"Hei rakas, älä mieti sitä unta. Mikään siinä ei ole totta, sulla on vaan vilkas mielikuvitus. Et sä ennenkään ole uniin uskonut", Anton yrittää lohduttaa Sandran nyyhkyttäessä hiljaa puhelimen toisessa päässä. "No joo. Se uni silti jäi vaivaamaan mua. Mulla vaan tulee siitä huono fiilis, ihan kuin kohta olis jotain pahaa sattumassa." "Jos mä tulisin sinne? Saisit ajatukset muualle."

Sandra suostuu hänen ehdotukseensa ja lopettaa puhelun normaalilla pariskunnan lässyttämisellä toisilleen. Tai en tiedä onko se normaalia, mutta ainakin noille kahdelle. Ei kulu aikaakaan, kun Anton painaa jo ison valkoisen kartanon ovisummeria, jossa Sandra asustaa. Talo on kolmihenkiselle perheelle turhankin iso, varsinkin kun hänen vanhempansa ovat ansiokkaita juristeja ja usein poissa työmatkoilla. Sandra on siis aivan yksin kartanossa melkein kaiken aikaa. Ajatus voisi hirvittää monia nuoria, mutta ei tuota blondia hienosti pukeutunutta tyttöä. Yksinolo kuuluu yksiin hänen mukavuuksiinsa, usko tai älä.

Anton istuu sohvalle tytön viereen ja laskee kätensä hänen reitensä päälle samalla silittäen sitä. Sandra painaa päänsä hänen olkapäätään vasten ja takertuu tiukasti kiinni poikaan. "Oliko se taas se sama uni, jossa täällä talossa kummittelee ja.." "Joo, ei tarvitse sanoa loppuun asti. Sama uni niin kuin aina. Haluun nyt vaan unohtaa sen." Anton nyökkää ja silittää samalla hennosti tuon hiuksia. Lopulta Sandra huokaisee syvään ja rentouttaa itsensä. Poikaystävänsä läsnäolo tuo turvallisen olon. Sandra painaa silmänsä kiinni ja vaipuu pian tahtomattaan syvään uneen.