Pahuuden Yö

2. Spiritismi

Ajattelin kutsua tänä iltana ystäviäni luokseni juhlimaan juhannusta. Tarvitsen nyt kipeästi jotakin muuta tekemistä, jotta saisin ajatukseni muualle. Uni mietityttää minua vieläkin. Tuskin se mitään tarkoittaa, mutta sen toistuttua 7 kertaa peräkkäin joka ikinen yö on jo hieman outoa. Varsinkin, kun herään pelottavimpaan aikaan yöstä, paholaisen tuntina. Silloin demonien ja ihmisten maailmat kohtaavat ja portit aukeavat ei toivotuille vieraille.

Antonin isoveli Thomas on jo täysi-ikäinen. Hän lupasi hakea meille juotavaa, jottei illasta tulisi ihan ankea. Kartano on tunnettu suurista juhlistaan. Kesän aikana siitä on tullut monille nuorille tuttu paikka. En ole ehkä maailman parhain juhlien emäntä, sillä osaan olla suurimmalle osalle ihmisistä ilkeä ja hieman välinpitämätön. Ystävilleni olen sitten taas aivan erilainen. He ovat kuin perhettä minulle. Uusien ihmisien lähelle päästäminen on minulle suhteellisen hankalaa. Pidän tärkeimmistä ihmisistä lujaa kiinni enkä koskaan tekisi mitään, mikä satuttaisi heitä. Jokaisessa ihmisessä on hyvät ja huonot puolensa. Tällaisia me vain olemme.

Anton laittaa tarjoiltavia esille ja siivoaa hieman paikkoja. Kartanolla oli palvelija, mutta kukaan ei tiedä, mitä hänelle kävi. Hän katosi totaalisesti. Luultavasti vain erotettiin, mutta luulisi, että uusi oltaisiin palkattu tilalle. Tässä jutussa on jotakin outoa, mutta niinhän on oikeastaan kaikissa asioissa. Turha siitä on enää välittää, menneet ovat menneitä.

Kävelen vaatehuoneeseeni ja katselen isoa vaatekokoelmaani. Puen päälleni kauniin viininpunaisen mekon, jonka ostin alkukesästä matkaltamme Pariisista. Meillä on tapana käydä joka kesä ulkomailla äidin ja isän kanssa. Yhteinen ajanviete on muuten todella vähäistä. Yksi ulkomaan matka kesäisin ja joulu ovat ainoat ajat vuodesta, jolloin näemme toisiamme. En ole asiasta moksiskaan, olen tottunut asumaan yksin. Kartano on ollut meidän suvulla jo satoja vuosia, joten se on todella tärkeä minulle.

Kävelen suuret rappuset alas alakertaan, jossa näen Antonin avaavan jo ovea vieraille. Kävelen hänen luokseen ja tervehdin jokaista mahdollisimman ystävällisesti. En ole luonteeltani maailman mukavin ihminen, joten väännän väkisin tekohymyn kasvoilleni.

Viimeisenä tulevat kaikista tärkeimmät ystäväni. He ovat aina vähän myöhässä, mutta tärkeintä on se, että he ovat nyt täällä. "Siis vitsi toi kuski ajo hiljaa tänne!", paras ystäväni Olivia huudahtaa. "Moi vaan sullekkin!", naurahdan ja halaan häntä. "Vitsi miten kaunis mekko sul on!" "Joo isä osti sen mulle sieltä Pariisista." "Voi.. mä pääsin tänä kesänä vaan Hollantiin." "Mennää yhessä viel joku päivä jonnekki!"

Jokaisella ihmisellä kartanossa on jo tuttu punainen muovimuki kädessään. Minulla ei ole hajuakaan, mitä Anton veljineen on juomaan tunkenut. Ei kai sillä ole edes mitään väliä, alkoholia se kuitenkin on. Olisimme muuten ottaneet juomille lasiset tarjoiluastiat, mutta ne menisivät helposti rikki, varsinkin kun ihmisiä on paljon niin kuin myös alkoholia. Minä en ala täällä mitään siivoamaan, se on varmaa.

Katselen ympärilleni. Ihmiset juttelevat toisilleen ja heillä näyttäisi olevan melko hauskaa keskenään. Menen boolin luokse ja kaadan sitä itsellenikin yhteen mukiin. Hörppään reunasta ja käännyn katsomaan viereeni tullutta tyttöä. "Moi! Mä oon Becky", tuo sanoo iloisesti ja kaataa lisää boolia omaan mukiinsa. "Mooi, tunnetaanks me?" "Ei vielä, muutettiin vasta tänne. Olis kiva tutustua uusiin ihmisiin, en tunne ketään täältä." Katson tuota punahiuksista tyttöä silmiin ja vedän loputkin juomat kurkustani alas. En pidä uusista ihmisistä. Tuo tyttö vaikuttaa jo nyt todella ärsyttävältä. Katselen ympärilleni ja toivon näkeväni Antonin jossain. Hän kuitenkin juttelee jollekin jätkäporukalle, eikä ole tulossa pelastamaan minua tästä tilanteesta. Katson uudelleen kohti Beckyä ja hymyilen pakonomaisesti. "Oon Sandra, se jonka pippalot nää on." Näen Beckyn toisessa kädessä jonkun ihmeelliseltä näyttävän laudan. Se muistuttaa paljon lapsuudesta tutuilta pelilaudoilta, mutta siinä on jotakin outoa.

"Mikä toi on?", kysyn häneltä ja osoitan lautaa tuon kädessä. "Aa tää on Ouija-lauta, sillä voi ottaa yhteyden vainajien henkiin. Löysin tän kirjahyllystä kun selailin kirjoja." Nyökkään ja otan mukiini lisää juotavaa. "Haluutko sä pelata?", hän katsoo minua toiveikkaana. Katson ympärilleni enkä näe yhtäkään tuttua kasvoa missään. Ei minulla ole varmaan muitakaan vaihtoehtoja. En edes usko tuollaiseen, joten mikäs siinä. Ei mitään pahaa voi tapahtua. Nyökkään tuolle ja hän hymyilee minulle innokkaasti takaisin. Miten joku voi olla samalla todella rasittavan mutta samalla myös mielenkiintoisen oloinen? Ehkä minunkin on vihdoista viimein aika tutustua uusiin ihmisiin, en voi loppuelämääni vain juosta heitä pakoon.

Becky ottaa keittiön maustekaapista suolapurkin. Vissiin sitä tarvitaan pelissä. Kävelen Becky perässäni huoneeseeni. Suljen oven ja istun lattialle tuota tyttöä vastapäätä.
"Onks jossain kynttilöitä ja joku juomalasi?" Nyökkään ja nousen seisomaan. Kävelen valkoisen lipastoni luokse ja avaan keskimmäisen laatikon. Nappaan sieltä pari kynttilää ja tulitikut. Otan kirjoituspöydältäni vesilasin ja juon sen tyhjäksi. Istahdan takaisin lattialle ja sytytän kynttilät. Laitan ne laudan ympärille. Katson lautaa, jossa on selkeästi kirjaimia ja numeroita. "Miten tää peli toimii?"

Becky laittaa juomalasin nurinpäin laudan päälle ja tekee suolaringin meidän ja laudan ympärille. "Oon lukenu aika paljon tästä, mein pitää kummanki laittaa oma etu- ja keskisormi lasin päälle." Nyökkään epäluuloisena ja pistän sormeni lasin päälle mukisematta. Mielestäni tämä peli on vain ajanhukkaamista. Mieluimmin kyllä täällä olen kuin alakerrassa yksin masentumassa. Becky huokaisee syvään ja kysyy: "Onko henkiä paikalla?" Mitään ei tapahdu. Pudistan päätäni ja otan sormeni pois mukin päältä. "Ei tää tuu toimimaan." "Kokeillaan uudestaan." Pyöräytän silmiäni ja laitan sormeni takaisin lasin päälle. Jos mitään ei seuraavaksi tapahdu, lopetan tämän tähän. En edes tajua miksi lähdin ylipäätään koko tähän hommaan, koska tämä juttu ei edes ole totta. Joku on varmaan humalassa keksinyt koko spiritismin.

Becky avaa suunsa uudelleen. "Onko henkiä paikalla?" Yksi kynttilän liekeistä alkaa liikkumaan ihan kuin tuulisi. Katson ympärilleni ja huomaan ikkunan olevan kuitenkin kiinni. Suuntaan katseeni välittömästi kohti Beckyä, kun tunnen lasin lähtevän liikkeelle sormeni alla. Se menee vasempaan yläkulmaan ja pysähtyy sanan 'kyllä' päälle. Katson hämmentyneenä lasia. "Liikutiks sä sitä?" "En, se oli se henki." "No ei varmasti ollu, ei täällä mitään henkiä ole. Sä liikutit sitä etten lähtis." "No ihan sama uskotko vai etkö, me pelataan tää loppuun."

"Oletko hyvä vai paha henki?" Lasi alkaa liikkumaan kirjaimien päällä muodostaen sanan 'paha'. Naurahdan kuivasti, mutta pidän sormeani edelleen lasin päällä. "Oletko asunut täällä kartanossa joskus?" En edes ehdi ajattelemaan ennen kuin lasi liikkuu nopeasti sanan 'kyllä' päälle. "Siis yritäks sä manipuloida mua?" "Mitä? En tietenkään. Jatketaan nyt vaan, et voi lopettaa kesken kaiken tai se henki ei koskaan lähde täältä."

"Miten kuolit?" Lasi liikkuu kirjaimien päälle ja muodostaa sanan 'Järvi'. "Joo mulle riitti nyt, mä lähen." "Sä et voi lopettaa peliä ennen ku henki antaa luvan", Becky huudahtaa. "Ihan sama, mä en usko tollaseen", sanon samalla nousten ylös ja kävelen pois suolaringistä tehden siihen pienen aukon..