Perhoset - Pinja x Niko

24 1 2
                                    

Nikon pov:

Seison bussipysäkillä, odottamassa bussiani. On alkusyksy, vaikka sään puolesta voisimme elää jo täyttä syksyä. Puiden lehdet ovat vaihtaneet värikirjoaan ja alkaneet putoilla maahan. Ulkona käy myös pieni viima, joka teki ilmasta vielä kylmemmän. En tajua miten sama aste lukema lämpömittarissa keväällä tuntui niin lämpimältä. Mutta kesä oli ohi, kaikkine hauskuuksineen. Ulko keikat, valvotut yöt ja soittaminen ja laulaminen ystävien kanssa iltanuotiolla, kaikki tämä hauskuus olisi nyt ohi hetkeksi. 

Huokaisen ja laitan kaulahuivin paremmin kaulani suojaksi. Lämpimän kesän jälkeen toivoisi että olisi joku joka käpertyisi kainaloon juuri tälläisinä kylminä iltoina. Valitettavasti en vain omista ketään joka voisi käpertyä kainalooni. Olen pitkään odottanut ja yrittänyt etsiä jotakuta joka saisi minut täysin sekaisin. Minun tuurillani niin ei ole vain käynyt. Ehkä joskus on minun vuoroni saada rakkaus osaksi elämääni. 

Vilkaisen puhelimeni kelloa, joka näyttää vartin yli kuutta. Bussin pitäisi olla tässä puolen aikaan eli joudun odottelemaan vielä hetken. Nostan katseeni pois puhelimestani, ja huokaisen taas. elämä tuntui välillä vaikealta ja syksy ei todellakaan auttanut asiaan.

Käännän pääni vasemmalle ja näen siihen kävelevän tytön. Hyvin kauniin tytön. Hänellä on blondit lyhyehköt hiukset ja pitkä beigen värinen takki. Tyttö kantoi kädessään paria kirjaa ja kuunteli selvästi musiikkia. Tytön huulet liikkuivat pehmeästi, kun hän lausui biisin sanoja äänettämösti. Pystyin vain kuvittelemaan kuinka kaunis ääni hänellä oli. 

Tyttö kääntyi katsomaan minua ja hymyili pehmeästi. Hymyilin pienesti  takaisin. Tyttö tarttui toiseen kuulokkeeseensa ja otti sen pois. Hän selvästi odotti minun sanovan jotain. "M-Mä oon Niko" sanoin hieman takerrellen. "Pinja" tyttö vastaa hymyillen edelleen kauniisti. Hänellä on kaunis ääni. "Pinja" toistan hiljaa itsekseni samalla kun perhoslauma vatsassani vallan sekoaa.

Siinä me vain seisoimme ja katsoimme toisiamme hiljaa hymyillen. Tälläisenä synkkänä syksyisenä päivänä. Ja kuka tietää ehkä on vihdoin minun vuoroni.


One shot || Blind channelWhere stories live. Discover now