One shot || Blind channel

Love letters || Niko x Joonas

Joonas pov:
Istun olohuoneen lattialla, kirjeiden ympäröimänä ja luen niitä yksitellen läpi. Luen jokaisen kirjeen tarkasti läpi ja mietin mitä toinen on ajatellut niitä kirjoittaessaan.

Rakastiko hän minua edelleen kirjoittaessaan vai joko liekki oli hiipunut?

Kysymykset pyörivät päässäni, haluan uskoa että hän on silti tuolla jossain ja odottaa minua. Mutta toisaalta, kirjeitä ei ole tullut enää vuoteen, odotan silti joka päivä että postiluukusta kolahtaa uusi haalistuneen paperin värinen kirjekuori. Niin vain ei ole käynyt. Ehkä hän löysi toisen, paremman ja elää nyt onnellisena siellä missä ikinä onkaan.

Pyyhin viimeisen ajatuksen päästäni ja jatkan lukemista.

Kirjeen luettuani lasken sen kädestäni vasemmalle puolelleni ja otan uuden käteeni pienestä laatikosta.

***
Nostan viimeisen kirjeen laatikosta ja silmiini osuu jotakin kimaltavaa. Koru. Nappaan korun käteeni lähempää tarkastelua varten.

Kyyneleet puskevat silmiini, kun muistan mistä olen sen saanut. "Niko" kuiskaan hiljaa, kyynelten valuessa poskilleni ja tippuvan viimeisen kirjekuoren päälle.

"Se muistuttakoon sua minusta kun mä en ole sinun kanssasi" Niko sanoo samalla kuin laittaa korua kaulaani. Koru on pieni sydän, "Itse suunniteltu" Niko tapasi sanoa.

Kyyneleet virtaavat voimakkaammin silmistäni. Lasken korun takaisin laatikkoon ja avaan viimeisin kirjekuoren, vain huomatakseni, että en ole avannut sitä koskaan aijemmin.

Pyyhin silmiäni ja alan lukea kirjettä.

Hei Joonas
Tiedän että lupasin kirjoittaa sinulla matkani aikana, mutta minusta alkaa tuntua että tämä ei enää toimi, mikään ei enää toimi! Suomi ei enää tunnu kodilta ja haluan tänne, pysyvästi. Ja tämä meidän juttumme, en usko että sekään toimii. Kirjoitin kirjeitä jotta voisin katsoa toimisiko se, ja olen tullut siihen päätökseen että se ei toimi, olen pahoillani, toivon että ymmärrät minua, joku päivä...
Rakkaudella Niko

Kirje oli tullut vuosi sitten. Katsoin käsissäni makaavaa paperin palaa, samalla kun kyynelkanavat aukeavat taas. "Miten hän? Miks? Luulin jutun toimivan. Hän olisi voinut vaikka pyytää minua sinne! Tai tai..." Yritän keksiä selitystä, vaikka tiedän että näin on parempi. Totuus sattuu, eikö vain?

Kyyneleiden vähentyessä, nappaan kaikki kirjeet käteeni ja laitan ne takaisin laatikkoon. Nappaan laatikon käteeni ja suuntaan makuuhuoneeseeni.

Avaan perimmäisen kaapin oven ja kiipeän tuolin päälle. Tungen laatikon ylimmän hyllyn perimmäiseen nurkkaan.

Katson laatikkoa hetken ja huokaan "olisit antanut minulle mahdollisuuden, rakkaudella Joonas".

———
Heipä hei tämmönen luku tänään, alkaa näyttää siltä että en osaa kirjottaa muuta kun semmosta masentavaa paskaa, mutta minkäs teet, toivottavasti tykkäätte<3