Peche : Love Is Forever {valmis}

16. Bestikseni manaa minut kuoliaaksi

                    Venytys eteen. Jalka ylös, kädellä jalkaa tukien. Spagaatti, spiraali. Silta. Lämmittelyhyppyjä. Ihan perusasioita.

"Carolina", Lisa sähähti hiljaa vierestäni. "Mikä sinuun on mennyt? Torstain ja perjantain kokeet eivät menneet osaltasi hyvin ja nyt et kuuntele."

Katsoin tyttöä yrittäen saada katseeni pysymään hänessä. "Anteeksi", sanoin sitä tarkoittaen. Aamusta asti minulla oli ollut tunne, että olin unohtanut jotain. Päätäni oli särkenyt hieman ja muutenkin olo tuntui erilaiselta. "Yritän parantaa."

"Ne olivat hei ensimmäiset kokeet neljästä", Beth jatkoi.

Niin, meillä oli neljät kokeet vuodessa. Ensimmäiset olivat tällä tavalla melko aikaisin, seuraavat jouluna. Kolmannet olivat helmikuun lopussa ja viimeiset toukokuussa. Vähän omituinen ja erilainen metodia kuin muissa kouluissa, mutta tehokas se oli.

"Tiedän", sanoin syvään ja noustuani seisomaan siirryin nojaamaan peilin edessä olevaan tankoon. "Kertoisitteko vielä miksi he ovat täällä?" kysyin nyökäten kymmeneen poikaan, jotka juttelivat parissa kasassa toisella puolella huonetta.

"Heidän saliaan korjataan", Lisa sanoi ehkä jo viidennen kerran.

Neiti Frezwea asteli varmoin askelin luokkaan sulkien oven perässään. Hän asettui sen eteen käsivarret ristissä kasvoilla vakava ilme.

"Jane vaihtoi pesäpalloon, joten nyt teitä tyttöjä on enään kolme", opettaja sanoi ja äänensävystä huomaten hän ei pitänyt ideasta. "Toivonen, ettei kukaan teistä enään lopeta."

"Emme me niin kamalia ole", blondi poika sanoi. Hänellä oli kirkkaan siniset silmät ja hän oli minua selvästi pidempi, sekä komea. Olin melkein varma että olin nähnyt hänet ennen, mutta sitten muistin: viime viikolla oli tunteja. Silloin olimme varmasti nähneet.

Muutama poika naurahti, mutta jätimme sen toiseen arvoon.

"Näin ollen tytöt, ottakaa ne kaksi poikaa pareiksenne ketä teillä viimeksikin oli", neiti Frezwea sanoi naurun yli vilkaisemattakaan poikiin. "Ja ne neljä poikaa saavat tällä kertaa istua ja jutella. Kyllä, annan siihen ihan luvan."

Katsoin miten Beth lähti suoraan paria poikaa kohti, mutta Lisa jäi viereeni.

"Mitä jos en muista ketkä minulla viimeksi oli?" kuiskasin hänelle naurahtaen pienesti. Minulla oli joka päivä tätä ainetta, mutten siltikään muistanut parejani. Hyvä minä.

"Nuo kaksi", hän sanoi nyökäten vähän aikaa sitten puhunutta blondia ja tämän vieressä olevaa mustahiuksista poikaa kohti. Sitten hän lähti omien pariensa luokse.

Huokaisin turhautuneena ja lähdin hitaasti mutta varmasti kävelemään poikia kohti. En voinut olla huomaamatta tummahiuksisen pojan katseen vaeltavan ihan jossain muualla kuin minussa, mikä ei vaikuttanut kovin hyvältä. Blondi poika sen sijaan hymyili jokseenkin helpottuneena ja näytti olevan valmis treeneihin.

"Anteeksi, mutten muista teidän nimiänne", sanoin suoraan ilman esipuheita. "Kyllä, olimme viime viikolla noin viidesti samassa ryhmässä mutten siltikään muista teitä."

Blondin kasvoille ilmestyi ihmettelevä ilme, mutta tummahiuksinen poika nyökkäsi kuin hyväksyvästi.

"Olen Zaco", blondi sanoi yhä ihmeissään.

En voinut itselleni mitään, mutta jäin katsomaan häntä kuin tyhmä. Mieleeni tuli pari muistoa: kuva hänestä ja jostakusta brunetesta pojasta luultavasti East Studenin koulussa, kuva niitystä ja kuva tummanruskeasta talosta. Jotenkin minusta tuntui kuin olisin tuntenut tuon pojan entuudestaan jo.