Everything about you - Fan fiction (Finnish)

 Rutistin Jakea ehkä viimeisen kerran. Miksi ystävistä pitää edes päästää irti? Jake silitti selkääni ja yritti saada minut lopettamaan nyyhkytykseni, mutta mikään ei auttaisi niin kauan, kun hän olisi aikeissa lähteä tänään Ruotsiin ja jäädä sinne.. Hän saattoi minut ulko-ovellensa ja odotti haikeana, että saisin puettua saappaani. Ulko-oven avautuessa kuiskasin: 

"Hyvästi"

"Hyvästi" 

Ovi kolahti kiinni ja samalla kolahduksella sydämestäni vietiin palalnen. Lähdin kävelemään kotiin. Minulla ei ollut kuin Jake.

Tutustuimme päiväkodissa ja hän oli ensimmäinen ystäväni. Leikimme aina barbeilla ja autoilla. Minulla oli aina vaaleahiuksinen barbie ja Jake leikki autolla, joka oli leikisti minun barbini auto. Eskarissa teimme majoja ja pelasimme lautapelejä ja koulussa, kun minua kiusattiin, Jake puolusti minua. Jake alkoi saamaan uuia ystäviä, mutta ei ikinä antanut kenenkään tulla ylitseni. Olimme melkein joka päivä tekemisissä ja keksimme typeriäkin juttuja. Kuudennella luokalla dikossa kuitenkin kaikki muuttui. Tanssimme hitaita. Sitä ei pantu mitenkään erikoisesti merkille, sillä olimme parhaita ystäviä. 

 Muistan kaiken niin selkeästi. Olin painanut pääni Jaken olalle ja tanssimme hitaasti pimeässä tanssisalissa. Jake kuiskasi korvaani:

"Jen, sä olet kaunis tänään."

Värähdin kuullessani nuo sanat. Minua ei oltu ikinä kutsuttu kauniiksi.

"Kiitos", olin saanut kuitenkin kuiskattua. 

Hän halusi saattaa minut vartsavasten kotiovelleni enkä ollut pistänyt hanttiin. Matkalla minulle oli tullut kylmä ja siksi Jake oli laskenut oman painavan takkinsa harteilleni ja pyrkinyt saamaan minut lämpöiseksi. Pidin pientä ja heikkoa väliä silloin Jakeen, sillä pelkäsin todella mitä tulisi tapahtumaan. Saahan ystävä sanoa sinua kauniiksi, mutta se ei ollu meidän tapaistamme. Kotiovellani Jake kuitenkin pysäytti minut. Asuin omakotitalossa ja ovelleni oli viisi porrasta. Pysähdyimme kolmannelle Jake otti kädestäni kiinni ja painoi sen pehmeille huulilleen. Olin sanaton, mutta yritin hymyillä. Sisäisest olin enemmänkin pelästynyt. 

"Hyvää yötä." Jake kuiskasi.

"Hyvää yötä", kuiskasin. Ja sitten lähdimme omiin koteihimme. 

Ilma oli kostea ja painostava. Halusin vain päästä kotio itkemään. Jake oli nyt varmaan jo lentokentällä. Käänsin avainta lukossa ja oven avauduttua potkaisin saappaani eteisen nurkkaan ja heitin takkini naulaan. Hain keittiöstä kokipullon ja sipsiä. Nyt oli aika rypeä itesäälissä. Suljin huoneessani verhot ja lukitsin oven. Laskin herkut sängylleni ja laitoin himmeän valaistuksen huoneeseeni. Sitten laskin pääni tyynylleni ja aloin itkeä.

'Piip Piip' 

Havahduin tietokoneeni ääneen. Ääni oli merkki siitä, että olin saanut viestin. Pyyhin kyyneleeni pusakkani hihaan ja avasin läppärini. Yksi lukematon Facebook viesti. Klikkasin sitä ja tajusin sen olleen Jakelta. Sydämmeeni pisti jälleen, mutta pakottauduin itseni lukemaan sen.

"Moi Jen. En oo ikinä uskaltanut sanoa sulle tätä, mutta olen ollut ihastunut sinuun ensimmäiseltä luokalta asti. Päiväkodissa olimme kavereita, eikä sitä osannut ihastua, mutta kun siirryimme kouluun, tajusin oikeasti pitäväni sinusta. En ikinä uskaltanut sanoa sitä sinulle. Kuudennella luokalla, kun tanssimme hitaita en voinut itselleni mitään, kun sanoin sinua kauniiksi, sillä sitä sinä olet, tälläkin hetkellä. Aina kun olet itkenyt, olen halunnut halata sinua ja sanoa sinua maailman kauneimmaksi ihmiseksi ja, että sinun kyyneleesi ovat liian arvokkaita tuhlattavaksi. Kun olet nauranut, olen halunnut sanoa, että sinulla on maailman kaunein nauru. Kun olet hymyillyt, olen halunnut suudella huuliasi, mutta en ole voinut. Kun olemme kävelleet kadulla, olen halunnut pitää kädetäsi, niinkuin poikaystävä pitää, en niinkuin tavallinen ystävä pitää. 

Jake."

Kyyneleet alkoivat vuotaa silmistäni. Otin läppärini syliini ja luin vietin vielä pari kertaa lävitse. Sitten keräsin kaikki voimani ja paiskasin läppärin lattialle ja painoin pääni tyynylle. Seuraavan kerran, kun nostin pääni tyynystä, minulla ei ollut tietoakaan ajasta. Himmeä valo satutti turvonneita silmiäni ja kun yritin puhdistaa kyyneleitäni, iho silmieni alla suorastaan poltteli. Lampsin surkeana vessaan ja huuhtelin kasvoni kylmällä vedellä, mutta mikään ei todellakaan auttanut. Tarvitsisin ulkoilmaa, mutta kuka jaksaisi katsella minua tälläisenä? Kukaan ei välittänyt minusta, paitsi Jake. Äiti aina huusi minulle kaikesta, ja sain kaikki syyt niskoilleni vaikka hän oikeasti tiesikin, että pikkuveljeni oli tehnyt väärin. Jos isä suuttui, hän löi minua kasvoille ja huusi minulle, kuinka minun pitäisi kuolla. Pitäisikö minun kuolla?

Raikas tuuli kohtasi kavoni, kun suljin kotioveni. Juoksin niin kovaa, kun pystyin. En edes ollut varma minne juoksin. Suljin silmäni ja vältin totuuden kohtaamista, mutta se oli mahdotonta. Kukaan ei enää pidä minusta Lontoossa. Isä lyö, äiti haukkuu ja minulla ei ole kuin Jake. Tai.. oli.Löysin pian itseni pienestä puistosta. Kävely todellakin tekee terää, mutta jos joku ihminen huomaa miltä näytän, he luulevat minua hulluksi. Tai he luulevat, että olen satuttanut itseni. Olen satuttanut itseni sisäisesti, ja sitä ei mikään korvaa. Isä on satuttanut minua ulkoisesti ja äiti henkisesti. Olin lyöty ja hakattu kaikilta kanteilta, millä ihminen voidaan murjoa. 

Nostin jalkani sillan kaiteelle ja yritin pysyä pystyssä. Kukaan ei näkisi, kun hyppään. Kukaan ei välitä, kun olen hypännyt. Seisoin noin kymmenenmetrin pudotuksen yläpuolella sillan kaiteella. Pidin vielä kädelläni kiinni kaiteesta, mutta sitten irrotin. Hyvästi isä, hyvästi äiti, hyvästi Jake, hyvästi kurja elämä. Ja päästin irti.