mitä käteen jää?

41.Koulussa

Ollin nk

Heräsin aamulla vittuuntuneena, taas yksi päivä ilman Aleksia koulussa. Vilkaisin kelloa ja se oli puol yheksän, koulu alko kasilt vittu. Nousin kyllä ylös ja puin vaatteet jonka jälkeen lähdin, ei huvittanu mutta menin kuitenki. Yritin nopeesti kävellä kouluun etten ois nii paljoa myöhässä, saavuin lopulta luokkaan 8.45 ja pahoittelin myöhästymistä mutta sain vain vihaisen katseen opelta. Istuin Nikon ja Joelin viereen.

Niko: missäs Matela oli?

Olli: nukuin

Joel: vai märisit kotona Allun perää?

Olli: en ku nukuin

Joel: okei okei

Oli kyllä ikävä Allua mutta en silti jäisi kotiin itkemään, ehkä. Katselin ympärilleni tai no tarkemmin ottaen Joelia sillä tämä istui vieressäni, tämän hiha oli noussut sen verran että pystyin nähdä tämän kädessä olevat tuoreet arvet, voi vittu Joel.

Snäpis

Minä: Joel mitä vittua sun kädelle kävi?

Jolle<3: Kui?

Osotin tuon kättä ja ilmeensä perusteella hän ymmärsi.

Jolle<3: Ei se oo mitää vakavaa

Minä: Älä kuseta, kerro vaa

Jolle<3: No siis tiiän kyllä että Aleksi on paljon pahemmassa kunnossa ku minä ja tällee mut tuntuu ettei kukaa enää välitä musta ni tein itteleni nii et tuntisin oloni vähän paremmaks. Porkokaa ei enää puhu mulle muutaku jos se puhuu Allust eikä enää taho olla mun kaa vapaa ajal, ain ku kysyn ni se vaa sanoo ettei nyt haluu ja no tuntuuhan se nyt aika pahalta.

Vilkaisin vieressäni istuvaa Joelia ja näin kyyneleet tämän silmissä, voi raukka.

Minä: Joel oon tosi tosi tosi pahoillani että susta tuntuu tolta ja mä lupaan että välitän susta, jos jatkat tolla menolla oot kohta samassa tilanteessa ku Aleksi. Ootko kokeillu puhua Joonakselle? Mä voin puhua ens välkäl sun puolesta.

Jolle<3: Kiitos Olli oot ihana<3

Joel alkoi hymyilemään ja niin minäkin, pian kello kuitenkin soi ja poistuimme luokasta. Löysimme nämä kaksi puuttuvaa poikaa ja pyysin Porkon sivuun.

Joonas: mitä asiaa?

Olli: Joel on taas viillely

Joonas: mitä miks??

Olli: siitä tuntuu ettet enää välitä siitä ku kuulemma puhut sille tosi vähän ja puhut aina vaa Allusta etkä enää taho viettää sen kaa aikaa, kuulemma me muutkaan ei välitetä siitä vaan pelkästä Aleksista. Se sano myös että tietää kyllä että Aleksin tilanne on paljo vakavampi mutta harmittaa silti.

Tässä vaiheessa Joonas oli jo ihan kyynelissä.

Joonas: se teki niin? Mun takia?

Olli: ei Joonas älä syytä itteäs

Joonas: totta se on

Olli: voi sua, koita nyt vaa puhua sille.

Tuohon hän vain nyökkäsi.

Joelin nk

Joonas käveli itkien mua päin ja tarrasi kädestäni kiinni jonka jälkeen veti minut vessaan.

Joonas: Joel oon tosi pahoillani Olli kerto mulle kaiken

Joel: ei sun tarvi pyytää anteeks

Joonas: tarvii tietenki jos satutat itteäs mun takia

Joel: ei se ollu sun syy

Joonas: voitko näyttää mulle ne jäljet?

Huokaisin syvään jonka jälkeen nostin hihaani niin että kaikki arpeni näkyivät, olinhan minä aika pahaa jälkeä tehnyt. Käteni oli ranteesta kyynärpäähän asti täynnä viiltoja joista osa oli auennut viime tunnilla uudelleen, ne menivät vissii aika syvälle. Näin Joonaksen naamasta tämän järkytyksen.

Joonas: Joel...

Vilkaisin tätä kysyvällä ilmeellä.

Joonas: Joel sun pitää hankkia apua

Joel: en tarvi apua

Joonas: tarviitpas

Joel: enhän

Joonas nousi lattailta ylös ja veti minut mukanaan jonka jälkeen alkoi vedellä putsaamaan haavojani. Puhdistamisen jälkeen istuimme takaisin lattialle ja tämä halasi minua tiukasti, hetken halailun jälkeen tämä päästi minusta irti ja yhdisti huulemme. Noita huulia oli ollut ikävä, uskokaa tai älkää niihin jäi koukkuun. Pian irrotimme huulemme ottaaksemme happea ja Joonas istui syliini jonka jälkeen yhdistimme huulemme uudestaan. Kuulimme kellojen soivan tunnin alkamisen merkiksi mutta emme lopettaneet vaan jatkoimme. Pian irrotin kuitenkin huulemme toisistaan.

Joel: mitä jos lähettäis kotiin?

Joonas: vois

Joel: ei huvita olla tääl ja ois kivempi olla sun kaa kotona

Joonas: joo lähtää ja laitetaan vaik meijän vanhemmille et käskee laittaa opeille et tultii kipeiks

Joel: sovitaan näin

Joonas nousi päältäni jonka jälkeen auttoi minut ylös ja poistuimme vessasta

Sanat 629