mitä käteen jää?

92.Ei oikeesti lopeta

Aleksin nk

Istuin sairaala sängyllä jätkien ollessa ympärilläni tai no Olli puuttui mutta juuri nyt en häntä kaivannutkaan. Tässä oli ihan hyvä olla juuri nyt, ystäväni olivat tukenani ja tulivat pitämään seuraa.

Joonas: Allu ootko ok?

Aleksi: jotenki

Joel otti minua kädestä ja hymyili minulle, asiat menevät vielä joskus paremmin mutta juuri nyt en lähtisi sanomaan että olen ihan kunnossa.

Tommi: miltä susta tuntuu se ero?

Aleksi: no emmä tiiä vituttaa ahistaa ja kaikkee paskaa

Joel: muista Ale me ollaan tääl sua varten

Niko: ollaan tässä aina

Hymyilin vain, eivät he varmaan usko tuota itsekkään. Halusin heidän pysyvän tässä mutta arvatkss kenen muun halusin pysyvän tässä? Ollin, eipä pysynyt.

Jätkät olivat lähteneet ja vanhempani olivat tulleet moikkaamaan mua, he istuivat sänkyni vieressä olevilla tuoleilla ja selittivät jotain siitä että pääsen huomenna pois eikä oo hätää. He taisivat olla ainoat joilla oli hätä sillä minulla ei ainakaan ollut.

Aleksin äiti: Aleksi me mietittiin pitäskö sun hankkia apua? Oisko jostai laitoksesta hyötyä?

Aleksi: ei oikeesti lopeta, ei ne auta ja pärjään kotonaki

Äiti nyökkäsi vain, hyvin epäilevän näköisenä mutta sentään nyökkäsi.

Ollin nk

Aleksi oli sairaalassa, halusin mennä tapaamaan tuota mutten tiennyt viitsinkö kun kuitenkin olin syy miksi tuo poika siellä makasi. Okei Olli ota ittees niskasta kiinni ja mene sinne.

Seisoin pojan sairaala huoneen oven takana, hän oli siellä yksin. Vedin henkeä sisään ja astuin huoneeseen sisään, poika käänsi katseensa minuun eikä näyttänyt siltä että ois halunnu mua tänne. Väänsin hymyn kasvoilleni ja kävelin tuon sängyn luo jonka jälkeen istuin siinä vieressä olevalle penkille.

Olli: moi...

Aleksi: moi

Olli: ootko ok? Millon pääset pois

Aleksi: oon juu ja pääsen huomenna

Olli: eli yö tarkkailus?

Aleksi: nii

Olli: oliks sun tarkotus... Kuolla?

Aleksi: ei, ei mun pitäny ees tänne joutuu mut jouduin kuitenki

Olli: mitä niinku tarkallee ottae tapahtu?

Aleksi: no siis otim terän ja paskoin kädet vissii semi pahasti, menetin kuulemma iha vitusti verta

Olli: okei, ethän aijo jatkaa samal menol?

Aleksi: nahh

Katselin pojan käsiä, ranteissa sideharsot ja tikattuja haavoja ympäri käsiä. Minun syyni.

Olli: viilsiks ranteet?

Aleksi: no siis vissii, emmä ite oo iha varma

Nyökkäsin vain.

Olin lähdössä ja nousin juuri penkiltä ylös, lähdin kävelemään kohti ovea mutta sitten käännyinkin ympäri. Menin Allun luoke ja käärin käteni tämän ympärille.

Olli: heippa Allu parane pian

Tuon jälkeen lähdin huoneesta ja sen jälkeen koko sairaalasta, pihalla isäni auto odotti minua joten kävelin tuon kyytiin. Lähdin Aleksin elämästä ettei tuota sattuisi mutta ehkä lähtöni sattuikin eniten, hän pääsee kyllä yli. Se voi viedä päiviä viikkoja kuukausia jopa vuosia mutta jossain kohtaa poika unohtaa minut.

Sanat 425

8.