tanssi mun kanssa //Niko&Olli bc fanfiction//

Sä rakastit.

Olli:

"Niko?" kysyn hämilläni. Jätkä asuu melkeinpä toisella puolella Helsinkiä, ja nyt yhtäkkiä hiippailee täälläpäin.

"Olli?" tuo hämmästelee ja hieroo otsaansa.

"Sattuks suhun?" kysyn ja tarkastelen tuon kasvoja mahdollisten vammojen varalta. Tuskin tuollaisessa pienessä tuuppauksessa mitään sattui, mutta en mä halua silti, että sitä sattuu.

"Ei, kiitos vaan." tuo hymähtää.

"Mitä sä teet täälläpäin? Et sä juuri koskaan liiku täällä?" kysyn hämilläni.

"Aattelin vaan tulla vähän kävelee. Otan tos tuomiokirkol bussin ja meen sil himaan." tuo selittää.

"Ok, hauskaa ajelua tai jotain." hymähdän, jonka jälkeen jatkan matkaa eteenpäin. Mitä vittua?! 'Hauskaa ajelua'...hienosti!

——

"Sä et tiedäkään kuinka paljon mun jalat sattuu." selittelen Liljalle, joka ei näytä edes huomaavan mun tulleen kotiin. Tai ainakin niin kiivaasti se puhelintaan seuraa, että tuntuu, ettei mulla olis mitään virkaa.

"Jokataupaukses, miettisin, et sain huomisen taas vapaaksi, nii voitais viettää huomen koko päivä yhessä." totean.

"Mul on töitä." tuo vastaa hieman kylmästi, eikä edes kato muhun päin.

"No sun töiden jälkeen?" ehdotan. Tuo kuitenkin vastaa kielteisesti, sillä on menossa kuulemma kaverinsa luokse kylään. Eihän siinä, täytyyhän Liljankin elää muidenkin ympärillä, kuin vain mun, mutta aina se valittaa etten mä oo koskaan kotona, ja kun oon, se tuntuu tosi välinpitämättömältä ja saa oman kalenterista täyteen kaikenlaista menoa.

"Mitä teit tänään?" kysyn. Kyllähän mä nyt herranjumala haluan tietää mitä mun kumppani on päivän aikana puuhastellut.

"En oikeen mitään. Siivosin ja järkkäilin kaappeja, mut se tais olla vähän turhaa." tuo hymähtää.

"Ai mitenkä niin? Ihan kivahan se on, et meil on siistiä." naurahdan.

"Niko kävi täällä." tuo sanoo ja viimein laskee puhelimen kädestään.

"Miks?" kysyn.

"Se tuli paasaan mulle siitä, kuinka epäonnistunut tyttöystävä oon ja et mä en tee sulle hyvää. Ainahan mä tiesin et se Niko on ihan kusipää, mut että ihan noin." tuo kertoo.
"Ja nii, mä häivyn huomen aamulla."

"Uskoks sä oikeesti Nikoa?" kysyn hämilläni.

"Joo. Kyl se sano muutakin, mut ehkä jätän ne sanomatta. En haluu kuitenkaa järkyttää sua hengiltä, ja sitäpaitsi näin on ehkä muutenki paras." Lilja hymähtää.

"Ai miten niin?" "No kyllä säkin oot varmasti huomannu et meijän välit on menny tosi oudoks." tuo huokaisee.

"No niin, mut kyllähän me voidaan korjata tää." kiirehdin sanomaan, mutta Lilja vain pudistaa päätään. Saatana.

"Sä oot muutenki edelleen rakastunu Nikoon." tuo toteaa, ja samassa huomaan kyyneleen valuvan tuon poskelle.

"Enkä ole. Me erottiin jotain neljä kuukautta sitten, ja mä rakastan sua."

"Etkä rakasta. Sä rakastit." tuo mutisee ääni väristen. Kumpikaan ei sano enää mitään. Asunnon täyttää syvä hiljaisuus, kunnes rohkenen avata suuni.

"Eikä Niko oo kusipää." totean. "No onhan se."

"Millä perusteilla?" tivaan. Joo, onhan Niko mun exä, mutta samalla se on myös edelleen mun paras kaveri.

Lilja ei kuitenkaan vastaa, vaan pysyy hiljaa. Naurahdan kuivasti, jonka jälkeen lähden keittiöön. Otan vesilasin kaapista ja täytän sen vedellä, jonka jälkeen litkin nesteen kurkusta alas.

"Minne sä meet?" kysyn ja palaan takaisin olohuoneeseen.

"Mun porukoille. Etin uuden kämpän sit mahollisimman nopeesti." "Aha."

——
TIMESKIP

Aamu raikas iloinen, vai miten se menikään. Tosin, mun aamu ei ole lähelläkään iloinen. Raikas ehkä, sillä ulkona on vähintään ainakin 15- astetta pakkasta.

Lilja oli häipynyt jo ennen aamu yhdeksää. Ei tuo raaskinut edes herättää mua. Kyllä se mun puhelimeen oli laittanut viestiä, että lähti, mutta silti olisin halunnut herätä hyvästelemään.

Ja nyt mä seison hississä. Kymmeneltä aamulla.

Hissi pysähtyy oikean kerroksen kohdalle, jolloin astun rappukäytävään, ja kävelen reippain askelin ovelle, jossa lukee:

Moilanen.

sanoja 552
Turpaan tulee ja sinnepäin.

-blindchannel.s