Osa 4 - Tanssiaishumua

302 18 9
                                    

Rénee katseli itseään peilistä. Hänellä oli yllään tummansininen tanssiaismekko. Hän oli kihartanut hiuksensa kauniisti, ja laittanut ne osittain kiinni. Rénee oli jopa meikannut hieman, mitä hän ei yleensä tehnyt. Tanssiaiset olivat alkaneet viisi minuuttia sitten, mutta Rénee halusi mennä hieman myöhässä, ettei kukaan kiinnittäisi häneen huomiota. Hän huokaisi syvään, katsoi itseään vielä kerran peilistä ja lähti sitten kohti Suurta Salia.
Kun hän käveli sisään, hän näki vain ihmisiä, paljon ihmisiä. Miten hän koskaan voisi löytää kaikkien niiden joukosta Drewin? Yhtäkkiä joku laski kätensä hänen olkapäälleen. Rénee säpsähti ja kääntyi katsomaan taakseen. Drew. Hänellä oli yllään puku, hän oli laittanut hiuksiaan geelillä ja jotain tuoksuakin Rénee oli haistavinaan.

"Sä oot kaunis", Drew sanoi hymyillen Réneelle. Rénee tunsi punastuvansa ja käänsi katseensa alas, mutta nosti sen lähes heti takaisin ylös.
"Kiitos", naisenalku hymähti. Drew tarttui hänen käteensä, ja vei hänet tanssilattialle. Musiikkina soi eräs kaunis ja hidas laulu, minkä Rénee muisti lapsuudestaan. Drew asetti kätensä Réneen lantiolle ja Rénee kietoi omansa Drewin ympärille. Tyttöä jännitti niin kovasti, eikä hän tiennyt mitä olisi oikein tehnyt, eikä hänellä ollut pienintäkään aavistusta miten ilta päättyisi. Hän näki puisella penkillä istuvan Victorian. Tytöllä oli kasvoillaan itkuinen pettymys, mutta myös vihaa oli aistittavissa. Victoria katsoi tappokatseellaan Réneetä ja Drewiä. Roger istui hänen vieressään ja katseli kun muut tanssivat. Rénee etsi katseellaan Kendraa ja Beatriceä ja huomasi Kendran. Hän tanssi Erwinin kanssa. Erwin oli Korpinkynnestä myös. Hänellä oli hieman punertavat hiukset, suuret ruskeat silmät ja lihaksia. Kun Kendra huomasi Réneen, hän hymyili innoissaan ja näytti peukkua. Rénee hymyili takaisin. Rénee sulki silmänsä, ja painoi päänsä varovasti Drewin olkapäälle. Hän tavallaan toivoi, että laulu loppuisi, mutta tavallaan hän olisi halunnut sen jatkuvan ikuisesti.
"Rénee", Drew sanoi yllättäen. Tyttö nosti katseensa ja vetäytyi hieman kauemmas nähdäkseen Drewin kasvot. "Mä oon aina halunnut tutustua suhun paremmin. Nyt kun me ollaan tässä näinä muutamana päivänä juteltu aika paljon, niin... Sä oot upee tyttö! Mä oon aina kuvitellut, että sä oot jotenkin tosi outo tai jotain, mutta mä oon erehtynyt tosi pahasti."
"Oikeesti? Mä oon ihastunut suhun myös!" Rénee hihkaisi innoissaan ja katui vasta sen jälkeen sanomistaan.
"En mä tarkottanut sitä ihan niin... Sä oot ihana ystävä, mutta..." Drew sanoi varovasti.

Rénee katsoi hetken Drewiä. Mitä hän oli juuri mennyt sanomaan? Hän oli kertakaikkiaan nolannut itsensä niin pahasti kuin vain voi. Ainoa vaihtoehto oli lähteä koko tanssiaisista pois. Rénee irroitti kätensä Drewin ympäriltä ja lähti kävelemään pois salista. Hän kuuli takaansa Drewin huudon, mutta ei välittänyt. Heti päästyään ulos, hän lähti juoksemaan kohti portaita, mitkä veivät Korpinkynnen tupaan. Hän sanoi salasanan, asteli muotokuvasta sisään ja jäi istumaan nojatuoliin. Kaikki oli pilalla. Kyyneleet vierivät pitkin Réneen poskia. Hän oli vihainen itselleen.

Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän kuuli jonkun toisenkin tulevan sisään. Rénee katsoi tulijaa, ja huomasi sen olevan Victoria."Mitä sä teet täällä?" Victoria kysyi vihaisesti.
"Samaa voisin kysyä sulta", Rénee sanoi ja puraisi huultaan.
"Sullahan on siellä Drew odottamassa, senkin parinvarastaja! Ei Drew sua oikeesti halunnut pariksi, se löi ihan varmasti vaan vetoa Rogerin kanssa!" Victoria kiljui. Rénee ei voinut itselleen mitään, vaan kyyneleet vain putoilivat uudelleen hänen silmistään. Victoria istui sohvalle ja katsoi Réneetä.
"Anteeks... Mä oon vaan niin pettynyt", Victoria sanoi, istui hetken hiljaa, nousi sitten ylös ja käveli makuusaliin.

Samassa Kendra käveli sisään tupaan.
"Rénee, nyt takaisin tanssiaisiin! Drew on tuolla nyt ihan yksin!" Kendra huudahti, juoksi Réneen luo, tarttui tätä kädestä ja veti ylös. "Tanssiaisia on vielä tunti jäljellä ja sä et saa olla niistä nyt pois! Rénee! Miksi sä itket?"
"Ei sillä oo mitään väliä, mä oon mokannut, enkä kehtaa nähdä Drewiä enää koskaan!" Rénee itki.
"Et sä oo! Ei Drew ainakaan sanonut mitään, että sä olisit jotain tehnyt. Se lähinnä vain ihmetteli. Pyyhi sun kyyneleet ja sit mennään", Kendra hössötti. Rénee huokaisi, pyyhkäisi kyyneleensä, ja lähti sitten kävelemään Kendran kanssa kohti Suurta Salia.
"Mitä sä muuten teit?" Kendra kysyi portaikossa.
"Mä kerron joskus myöhemmin", Rénee myöntyi.

Kun Kendra ja Rénee pääsivät sisään saliin, Drew istui yksin penkillä ja katseli kaihoisasti muiden tanssimista. Kendra saatteli Réneen Drewin luokse, ja lähti sitten etsimään Erwiniä.
"Rénee!" Drew sanoi hieman yllättyneenä, nousi ylös ja halasi naisenalkua.
"Sori se äskeinen", Rénee huokaisi.
"Ei muistella sitä. Haluatko sä juotavaa?" Drew kysyi hymyillen. Rénee nyökkäsi, ja Drew lähti kävelemään kohti tarjoilupöytää. Rénee istui penkille hetkeksi. Hänen katseeseensa osui Beatrice parinsa kanssa. Rénee ei aluksi tajunnut kuka tuo poika oli, mutta sitten hän tajusi. Luihuispoika Hugo. Hugo ja Beatrice istuivat myös seinän vieressä, hieman kauempana Réneestä. Hugo leikitteli Beatricen kiharretulla hiussuortuvalla, sitten he puhuivat jotain. Hugo painoi huulensa suoraan Beatricen huulille. Yhtäkkiä Drew käveli hänen eteensä, ojensi Réneelle muovimukin, missä oli jotain punaista juomaa.
"Tän juoman nimi on 'Rakkauden Liekki', ja sen avulla kuulemma saadaan kaikki rakastumaan", Drew naurahti, ja hörppäsi omasta mukistaan. Rénee nauroi myös, ja joi myös hieman. Hän maistoi suussaan mansikkaisen maun, ehkä hieman kirpeän. Drew istui Réneen viereen ja kääntyi katsomaan Beatricen ja Hugon suudelmaa.
"Onks Beatrice ja Hugo yhdessä?" Drew kysyi ja kääntyi katsomaan Réneetä ihmeissään.
"En mä vaan tiiä", Rénee naurahti. Rénee ja Drew istuivat hetken hiljaa, katselivat vain kun muut tanssivat.
"No, eiköhän meidänkin pitäis mennä tanssimaan", Drew ehdotti, nousi ylös ja lähti kävelemään kohti tanssilattiaa. Taustalla soi tällä kertaa eräs hieman nopeampi laulu. Tanssilattialla oli kuuma tunnelma, ihmisiä oli niin paljon ja niin lähekkäin. Rénee ei todellakaan osannut tanssia, eikä hän oikein tiennyt miten hänen olisi pitänyt tanssia.

Ilta kului nopeasti. Tanssiaisten oltiin kerrottu loppuvan kahdeltatoista, ja kello näytti viittä vaille kahtatoista. Luvassa oli illan viimeiset hitaat, joiden jälkeen kaikkien piti poistua tupiinsa. Drew kietoi kätensä Réneen lantiolle ja Rénee omansa Drewin kaulan ympärille. Rénee huomasi lähes heidän vieressään tanssivan Kendran ja Erwinin. Kendra oli painanut päänsä Erwinin rinnalle.
"Rénee, mä taisin valehdella sulle. Mulla on tunteita sua kohtaan", Drew sanoi ja pysähtyi tanssimisessa. Hän siirsi toisen kätensä Réneen niskaan ja veti tyttöä varovasti itseensä lähemmäs. Rénee oli kauhuissaan. Hän tiesi mitä tulisi tapahtumaan. Hän tunsi yllättäen Drewin pehmeät huulet omillaan. Rénee sulki silmänsä ja antoi vain mennä. Ensisuudelma.

Laulu loppui. Ihmisiä alkoi valua kohti omia tupiaan. Drew piti koko matkan Réneetä kädestä kiinni. Vasta kun he kiipesivät muotokuvasta sisään, Drew päästi irti.
"Hyvää yötä", Drew sanoi hymyillen, antoi suukon Réneen otsalle ja katosi poikien makuusaliin.

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Jan 05, 2016 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

Are You With Me? (Harry Potter & Finnish)Where stories live. Discover now