Hopen pov:
29.8.2019 3:05
Kello on 3 aamuyöllä. Yritän saada unta mutta samalla toivon hukkuvani ajatuksiini. Ne pyörivät vain sen yhden ja ainoan tytön kasvoissa tai no... Myös itsemurhassa mutta ei se haittaa.
Tänään on syntymäpäiväni ja tuntuu, että olisi myös hyvä päivä lopettaa tämä. Täytin tänään 16, ja muutin juuri kuukausi sitten Ouluun.
Elämä on ollut paskaa siitä lähtien kun isoveljeni Sebastian kuoli tasan 6vuotta sitten. Vanhemmat alkoivat juomaan ja minä viiltelemään. Tosin ennen kuin Seb kuoli meidän vanhemmat käytti aineita, ja isä hakkasi minua.
Kaikki on nyt ollutta ja mennyttä. Muu perheeni on kuollut. Samoin kaikki kivat ihmiset suvustani. Eli sebastian.
-----
Minun oli pakko päästä kävelylle, joten päätin kävellä kalliolle. Silloin kerran kun istuin vähän saman näköisellä kalliolla Vihdissä sain soiton äidiltä Seb oli mennyt. Oman käden kautta.
Muutimme sen jälkeen pieneen kolmioon ja no opettelin karkaamaan ikkunasta.
Kalliolle päästyä huomaan etten ole yksin. Katson hetken tuota ihmistä kunnes tunnistan hänet. Aleksi Kaunisvesi. Seban paraskaveri.
"Ai täällä on muitakin. No mä lähden tästä.." sanon pikaisesti. Aleksi kääntää katseensa minuun. Hän ei ilmeisesti tunnista minua sillä no joo olen muuttunut siitä kun olin 10.
"Ei ku jää vaa. Ei tässä mitää hätää oo, kyl tänne 2 mahtuu" Aleksi sanoo naurahtaen. Naurahdan hermostuneesti takaisin ja istun kalliolle vaivalloisesti vältellen Aleksin uteliasta katsetta.
Pitkä hiljaisuus syntyy välillemme. Se ei ole sellainen painostava tai kiusallinen hiljaisuus, se vain on. Emme puhu mitään ja katselemme maisemia.
"Sori että tälleen kyselen vaik ei tunneta mutta mitä sä täällä tähän aikaan teet. Kello on melkeen puol 4" Kysyn Aleksilta. Aleksi on hetken hiljaa kunnes kääntää päänsä minuun vakavana.
"Tulin ikävöimään mun parasta kaveria joka menehtyi 6 vuotta sitten" Hän vastaa edelleen vakavana. Käännän katseeni käsiini ja yritän vetää hihoja alemmas. Jolloin huomaan aleksin kasvoissa huolen. Oh hell nah.
"Melkeen sama syy ku mulla. Tosin se vaan oli mun isoveli. Aattelin mennä perään ku ei mul oo täällä enää mitään." Kerroin.
"Tehään niin että sä tuut vaikka mun studiolle yöks. Mäki asun siel ni sun ei tarttis olla yksin?" Aleksi ehdottaa. Mietin hetken.
"Oookoooo mut mennään mun talon kautta. Tarviin hygienia kamat ja vaatteita" sanon.
Lähdemme kävelemään kohti koyiani. Aleksi varmaan katsoo kun askeleeni ovat vähän mitä ovat, sillä tuntuu että pyörryn.
"Sori mua vähä pyörryttää" kerron.
"Mulla on auto tossa iha lähel. Tulisiks reppariin ja sit mentäis mun autolla?"
"Juu mennää vaa"
Aleksi nostaa minut reppariin ja lähtee autolleen päin. Autossa hän istuttaa minut pelkääjön paikalle. Pian hän lähtee ajamaan kunnes pysähtyy.
"Osoite?"
"************* 14"
"Ookkeiii"
Aleksi lähtee ajamaan, ja ei mene 5 min kauempaa kun olemme jo kotini edessä. Tai siis kerrostalon.
Aleksi jää odottamaan autoon kun lähden kotiini. Astun aika ison yksiöni ovesta sisään.
Haen muutaman tavarani, kuten vaatteita, läppärin ja kitaran. Ja no tärkeimmät, kuulokkeet, niiden laturi, lompakko ja puhelimeni laturi.
Asun neljännessä kerroksessa joten minulla on tietenkin hyvät maisemat oulussa.
Juoksen portaat alas ja siitä kävelen Aleksin autolle. En oikeasti olisi halunnut mutta no. Seban takia. En halua että hän pettyy minuun.
"Mä tulin" ilmoitan. Aleksi vain käynnistää auton ja nyökkää. Hän puhuu puhelimessa joten olen vain hiljaa. "Joo no en tuu ku sebastianin kuolemasta tulee 6vuotta. Kyl te pärjäätte yhet treenit ilman mua" hän puhuu ärtyneesti. "No joo sillon siin oli se tyttöki. Miks vitus se ei pelastanu sitä." Kyyneleet kihoavat silmiini. Voi helvetti ei nyt. "Joo no mut moikka" hän sanoo vielä.
---
Katsoin kelloa. 4.53. enää noin 4min ja seban kuolemasta tulee 6vuotta. Itkettää. En voi näyttää aleksille miten heikko olen. Jos näyttäisin hän huomaisi myös että sattumoisin jos kysyisi että olen Seban pikkusisko.
Viisarit liikkuvat kellossa. 4.57
Flash back:
Istun huoneessani ja piirrän. Se on kuva minusta ja Sebasta. Pian kuulen kuinka ovi aukeaa.
"Tulin sanomaan sulle hyvää yötä" Seba kuiskaa. Hän halaa minua kömpelösti. Ei samalla tavalla kuin ennen. Ei missään nimessä samalla tavalla.
Hänen olemuksestaan huokuu pelon ja itsevarmuuden sekoitus. Yleensä Sebastian ei pelkää mitään?
Koska Sebastian näytti liian oudolta päätän seurata häntä. Hän kiipeää kerrostalon ikkunasta ulos ja paloportaisiin. Loppupäässä hän hyppää alas. Seuraan sebastiania.
Olen tippumassa alas portaista ihan viimeisellä kunnes joku saa minut kiinni. Tunnen tuon miten hän minua pitää.
"Miks sä mua seuraat?" Seba kysyy.
------
Milo käski julkasta jote jooooooo. Moikkuuuu toivottavast tykkäsit tää on aiks paska mut no joooooooo moiksssss
