Matkustan vuokraamamme muuttoauton kyydissä. Muutamme Lohjalta Turkuun, koska vanhempani sanovat, että saisin uudessa kaupungissa uuden elämän. Siskoni siis kuoli oman käden kautta kuukausi sitten. Hän oli minulle elämäni. Hän oli ainoa joka teki minut onnelliseksi ja ymmärsi minua. Olimme läheisiä. Hänen poikaystävänsä oli kauan pahoinpidellyt häntä ja ahdistellut ja haukkunut. Siskoni kyllästyi siihen ja muutenkin elämäänsä ja päätti päättää kaiken. Se oli minulle kova paikka. Lopetin syömisen surun takia ja aloitin uudestaan viiltelemisen. Mun masennus vain pahentui ja se lähti käsistä. Vanhempani ovat huolissani musta ja haluavat minulle silti uuden hyvän elämän. Ei se enää muutu, en ainakaan usko.
Pian olemmekin jo Turussa. Meidän tuleva talo oli vihreä aika iso omakotitalo. Kodikkaan näköinen. Isäni peruuttaa auton talon pihaan ja nousee ulos autosta. Minä ja äiti teemme saman. Tähyilen viileää, sateesta kosteeta pihaa ja vedän raikasta ilmaa keuhkoihini. Tämä sää on ihana. "Roosa, otaks sun laatikot ja mennään viemään sun kamoja sun huoneeseen?" Äitini kysyy. Nyökäytän päätäni myöntävästi. Menen auton liuku ovien luo ja avaan oven. Otan sieltä minun yhden ison pahvilaatikkoni muiden laatikkojen seasta. Minulla on kolme isoa pahvitaalikkoa yhteensä. Siellä kuljetin kaiken tavarani. No en tietenkään sänkyä ja pöytää tai noita, koska isäni kuljetti kaikki huonekalumme jossain omissa tavaroissaan. Kun olen saanut vietyä kaikki pahvilaatikot sisälle, menen katsomaan huonettani yläkertaan. Vaikuttaa mukavalta.
Onnistuisikohan elämä sittenkin täällä?
-
Anteeks kun niin lyhyt luku, mutta seuraavast tulee pidempi:) Toivottavast pidätte tästä alusta<3
ESTÁS LEYENDO
You draw stars, around my scars
No FicciónTyttö nimeltä Roosa muuttaa vanhempiensa kanssa eri kaupunkiin. Hän on juuri menettänyt isosiskonsa ja hänen elämä oli kääntynyt alamäkeen. Mitä tapahtuu, kun Roosaa alkaa kiinnostamaan eräs tyttö, joka vie hänen henkisen kipunsa pois kokonaan? Onko...
