Valonsäteitä ovenraosta

vuoksesi

Astuin sisään saliin, joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Mihin tahansa katsoin, näin tyllihameita, silitettyjä kauluspaitoja, hansikoituja käsiä, juoruavia suita, odottavia silmiä jotka porautuivat minuun, mihin ikinä käännyinkin. Normaalista poiketen sisääntuloani ei oltu julistettu kaikelle kansalle joten katseita oli huomattavasti vähemmän, mutta mitä kömpelömmin ja epä-kuninkaallisemmin liikuin ihmismassan läpi, sitä nopeammin huomasin taas olevani huomion keskipisteenä. Se siitä salakavalasti takaovesta sisään livahtamisesta.

En kaivannut heidän huomiotaan. En ollut tullut tänne näytille, niin kuin jokaiseen muuhun näistä epämukavan viralliseen tilaisuuteen velvollisuudesta tulin. En ollut tänne perheeni kanssa, kiitos luojan. Äitini olisi varmaan pyörtynyt korsettiinsa. Hänen kallisarvoinen prinsessansa luvattomasti juhlissa,tönimässä arvovaltaisia vieraita pois edestään ja vielä näin häpeällisen syyn tähden. Mutta äiti ei ollut täällä, ja nämä ihmiset olivat minun tielläni.

Mielessäni oli vain yksi ajatus, sinä. Kurkottelin vieraiden päiden yli mitä koroiltani kerkesin, mutta lava oli liian kaukana enkä erottanut pikimustia hiuksiasi tekokiharapilvien, korkeiden hattujen ja hiuskoristeiden takaa. Olit pidempi kuin minä, mutta et kuitenkaan mikään hujoppi. Tavallista pyöreämmän herrasmiehen jumittaessa eteeni riemukkaaseen keskusteluun syventyneenä kuulin, kuinka seremonia eteni nopeasti. Puheet olisivat kohta pidetty, ja sitten olisi aika lukea sinun ja kahden muun vihittävän nimet, ja olisin myöhästynyt. Lupasin sinulle olla paikalla, ja sen lupauksen aioin pitää.

Napautin edessäni edelleen röhöttävää miestä napakasti olkapäälle ja hänen kääntyessään katsomaan minua pääsin juuri ja juuri livahtamaan hänen ohitseen eteenpäin. Nopean "Pahoittelut!", ehdin hänelle huikata, mutta en jäänyt katselemaan hänen pöllämystyneitä kasvojaan sen pidempää. Kääntyessäni taas etsimään sinua katseellani näin vartijoiden komentajan Jaakobin nousevan istuimeltaan ja avaavan lavan takaosassa sijaitsevan oven, ja tiesin mitä nyt seuraisi.

Pysähdyin äkkiä, painoin pääni massan mukana ja nostin hameenhelmojani kuninkaan, isäni astellessa lavalle, viitta perässään laahaten. Pidin katseeni painettuna vielä silloinkin, kun hän istuutui paikalleen lavan keskelle valmiina hoitamaan osuutensa seremoniasta. Hän ei tiennyt, että olin paikalla, ja mieluummin pitäisin asian niin. Tilaisuus oli virallinen, kyllä, ja vaati kuninkaan läsnäolon, mutta oli kuitenkin aivan liian rahvas prinsessalle. Lisäksi olin valehdellut hänelle viettäväni iltani ristipistoja harjoitellen, ja jos hän näkisi minut, hänen epäilynsä meitä kohtaan nousisivat oitis.

Pienet asiat olivat kertoneet minulle, että isäni piti minua silmällä. Hänen tiukentunut katseensa kun kehuit minua hänen läsnäollessaan, huomaamaton köhiminen, jos katselimme toisiamme liian pitkään, palvelusväen tiuhemmat visiitit huoneeseeni, kun olimme jonkin tekosyyn varjolla siellä kahden. En uskonut hänen tietävän edes mitä etsi, mutta meidän tulisi olla varovaisia. Nyt olin kuitenkin tekemässä jotain, joka oli kaikkea muuta. Miksi? Koska olit pyytänyt sitä. Olit halunnut minut paikalle. Etkä ikinä pyytänyt minulta mitään. Miten olisin voinut kieltäytyä?

Uskalsin lähteä taas liikkeelle, kun isäni katse kiinnittyi ensimmäiseen vihittävään. Tämän astellessa isäni eteen näin vain lyhyen ruskean tukan, josta tunnistin hänet Nikolaaksi, yhdeksi läheisemmäksi ystäväksesi vartijoiden joukossa. Toinen virkaan pääsevä oli Irene, pitkä ja ronski nainen, joka olisi kuin härkä taistelukentällä, nyt kun hän sinne vihdoin virallisesti pääsisi. Yrittäessäni epätoivoisesti olla samalla nopea ja ihmismassan turvin huomaamaton, näin hänen polvistuvan isäni eteen ja lausuvan valan, jota olin myös sinun kanssasi harjoitellut. Hänen palatessa paikalleen otin muutaman juoksuaskeleen, asetuin puoliksi juuri sopivan pitkän herrasmiehen taakse pysyäkseni piilossa ja-. Ja siinä sinä viimeinkin olit.

Puraisin äkkiä kieltäni estääkseni kiljahduksensekaisen huokauksen pääsemisen ulos suustani. Nostin käteni huulteni eteen vaivihkaa samalla, kun vatsassani nipisti ja varpaani kääntyivät kippuralle kengissäni. Näytit niin arvokkaalta, pellavainen kauluspaitasi silitettynä ja hiuksesi kammattuna lakalla tiukalle nutturalle niskaan. Katseesi oli valpas, mutta tummissa silmissäsi näkyi kauaskin se pehmeys, jota olin oppinut rakastamaan. Sinua jännitti, huomasin sen heti. Huulesi puristuivat yhteen, ja kun kävelit nimesi kuultuasi kuninkaan eteen, näin sinun etsivän minua ihmisjoukosta.

Sydäntäni viilsi kun tajusin, että luulit minun jättäneen tulematta paikalle. Et ollut kovin varma itsestäsi, vaikka vartijan kova ulkokuori niin antoikin ymmärtää. Tavatessamme salaa linnan syrjäisimmissä nurkissa ja yömyöhään huoneeni hämärässä tein kaikkeni saadakseni sinut ymmärtämään, miten paljon minulle merkitsit. Miten sait joka soluni sykkimään ja sydämeni tuntemaan että olin kerrankin elossa. Miten olit ainoa sielu koko maailmassa joka näki minut, minut, eikä vain sitä nukkemaista ulkokuorta jonka naruista kaikki muut vetivät.

Et saanut ajatella, että olisin pettänyt lupaukseni sinulle. Tietenkin olin tullut paikalle. Olin valmis vaikka paljastamaan itseni kaikille, julistamaan tässä täpötäydessä juhlasalissa rakkauteni sinulle ja koko maailmalle. Sinun vuoksesi olisin riskeerannut kaiken. Mutta sinä olit myös syy, miksi en tehnyt niin. Sillä kuninkaallisen ja sotilaan, kaiken kukkuraksi kahden naisen suhteen paljastumisesta seuraisi sellainen myrsky, että pelkäsin, ettet selviäisi siitä hengissä. Minua suojaisi asemani ja perheeni, sinua ei kukaan.

Siispä tyydyin astumaan puoli askelta sivuun vieressäni seisovan miehen varjosta, juuri sen verran että voisit nähdä minut, jos katsoisit oikeaan suuntaan. Tiesin olevani nyt myös täysin isäni nähtävillä, mutta ilmeesi, kun yönsiniset silmäsi vihdoin löysivät minun vihreäni, teki siitä sen arvoista. Katsoimme toisiamme nanosekunnin ajan ennen kuin polvistuit valtaistuimen eteen, ja kun painoit pääsi kenkiäsi kohden, näin sieluani sulattavan hymynkareen muodostuvan huulillesi. Näin myös, että otit vaivihkaa sormillasi kiinni kaulassasi roikkuvassa riipuksesta.

Riipuksesta, jonka toiselle puolelle, pienillä kultaisilla kirjaimilla, olit kirjoittanut minun nimeni.

~~

Niin monta kertaa oon alotellu jotain novellia jota pistää tänne mut yhtäkään en oo saanu joko valmiiks tai julkaisukelposeksi, ennen kuin tätä, jes! Tää on mulle tosi tärkee, niin aihe kun toteutus, ehkä se siks olikin helppo kirjottaa. Toivottavasti tykkäätte <3