Ikuinen painajainen

.

Yksinäisyys on tunne jota ei pääse pakoon, se pyörii sun ympärillä ikuisesti. Vaikka sitä kuinka yrittäisi paeta, se tulee aina vastaan yleensä pahempana kuin koskaan ennen. Se on kaikki se painostava ja ahdistava hiljaisuus ympärillä, kaikki ne värit ja äänet päässä, koko se painostava tunne rinnassa mitä yrittää juosta karkuun, mutta se saa sut joka kerta kiinni.

Yksinäisyys on tunne mikä saa sut voimaan pahoin, mikä saa kaikki äänet huutamaan sun päässä siitä miten sä et ollut tarpeeksi, miten sä olit jokin turha välikappale, jota käytettiin hyväksi ja joka unohdettiin aina ku siltä tuntui.

Ja kun sä olet lopulta siinä pisteessä että sä teet kaiken sen eteen, ettei sun tarvitsisi olla minuuttiakaan yksin. Sä oot suhteissa mitkä ei tee hyvää sulle, mitkä syö sua sisältäpäin, jättäen vain synkän ulkokuoren jäljelle. Ja kun sä jäät uudestaan yksin sä hajoat niin pieniin osiin että sä tarvitsisit keijun kokoamaan sut uudelleen, sä tiedät että se oli siinä. Sä jäisit rikkinäiseksi, ikuisesti, vaikka sä miten taistelisit sitä vastaan, vaikka sä tekisit kaikkesi sen eteen että joku vaivautuisi edes tervehtimään sua, kun kävelette toistenne ohi.

Kun sä istut pimeässä huoneessasi sängylläsi, ja mietit kaikki mahdolliset asiat missä olisit voinut tehdä jotain väärin, sä tiedät muiden voittaneen, sä tiedostat että sä et nouse sieltä synkkyydestä pois, et ainakaan yksin, mutta sä tiedät ettei sulla ole yhtäkään yhteystietoa mihin soittaa kun tarvitsisi apua. Joten sä tyydyt makaamaan sängyllä, toivoen joko ikuista unta tai että kaikki yhtäkkiä taianomaisesti häviäisi ympäriltä.

Ja jos sä joskus koet olevasi valmis jatkamaan yksin, sä huomaat joka ikinen kerta että ylösnousu ehjänä on mahdotonta. Sä kuulet ja näet muiden nauramassa keskenään, ajatellen suoraan niiden nauravan sulle, ajatellen suoraan että sinussa on jotain vikaa, jotain väärää mitä sä et osaa löytää vaikka kuinka toivoisit, vaikka kuinka etsit.

Ja lopulta sä olet niin hajalla, että jos joku puhuisikin sulle, haluaisi tutustua, sä et osaa enää, ja sä vaan kuset koko suhteen heti alkuun. Vaikket sä sitä haluaisi ja vaikka sä kuinka sitä olisit pelännyt tai taistellut sitä vastaan. Ja lopulta sä oot taas alkupisteessä, vaikka sä olisit tehnyt kaikkesi sen eteen että joku pitäisi susta.

Mutta sä et voi luovuttaa, koska silloin sä olisit heikko.

Sä tunnet jokaisen ihmisen arvostelevan katseen itsessäsi, kun sä tönit itseäsi ohi niistä. Sun tekisi mieli sanoa jotain, mut sä pysyt hiljaa, joko sä pelkäät tai sitten sua ei kiinnosta. Sä jatkat matkaasi, toivoen ettet sä vahingossakaan antanut huonoa kuvaa itsestäsi.

Kun sä paniikinomaisesti yrität etsiä tärisevin käsin ja sumeine silmineen numeroa, jossa sä tietäisit jonkun haluavan auttaa, sä huokaiset raskaasti yrittäen tasata hengitystä. Sulla on kymmeniä ellei satoja yhteystietoja, mutta sä tiedät ettei ketään niistä kiinnostaisi sinä. Joten päädyt yrittää selvitä yksin, uudelleen ja uudelleen, siitä muodostuu tahattomasti rutiini.

Yksinäisyys on tunne joka saa sut lopulta tuntemaan itsesi hyödyttömäksi kappaleeksi, mikä satunnanvaraisesti on luotu tähän maailmaan, ilman mitään syytä. Se on tunne joka saa sut haukkomaan happea yksin vessassa, jossa sä yrität koota ajatuksia ja tunteita yhteen. Se on tunne, joka lopulta voi jopa tappaa sut, koska siitä ei oo ulospääsyä.

_______________________________________

Hei <3

Muistakaa rakkaat pyytää ja ottaa vastaan apua, jos sitä tuntuu vähääkään tarvitsevan. Muistakaa että teille on aina paikka täällä, ja että te ootte kaikki tärkeitä. Muistakaa kysyä miten teidän läheisillänne menee, mutta muistakaa myös ottaa aika itellenne. Kaikessa ei pidä onnistua, ei tarvii aina jaksaa mut puhukaa jollekin, jos tuntuu siltä että ei jaksa tai halua jaksaa. Jokainen ansaitsee tuntea itsensä välitetyksi ja arvostetuksi.

Tsemppiä syksyyn (tai millon tätä luetkaan) <3

Mä yritin purkaa omia ajatuksia tähän mut en tiiä miten onnistuin, joten jättäkää toki palautetta jos huvittaa tai haluatte.

Nähdään jossain joskus, kiitos sulle et oot siinä.

~ Tehdas <3