Rosvallien kartano
Eemeli
"Mitä vittua mä nyt teen?" päivittelin Pihlalle ja Minealle, mun makoillessa Pihlan huoneen säkkituolissa.
"Luka siis tulee illalla teille?" Pihla varmisti multa ja mä nyökkäsin.
"Mä en keksiny mitään muuta ku kysyy sitä auttaa mua matikassa ja selitin sille viel jotain, et oisin kysyny Miroo apuun, mut se ei kerkee musikaalikiireiden takia", huokaisin raskaasti.
"Musta toi on ihan viaton pyyntö ja selitys. Tuskin Luka ajattelee et sä yrität liikaa", Minea järkeili mun puolesta.
"No toivottavasti", sanoin vaihtaen asentoani mukavammaksi.
Mä olin koko koulupäivän ollut ihan hermona ja lopulta olin viimeisen tunnin jälkeen avautunut Pihlalle. Se oli pyytänyt mut sen luokse ja Minea tuli myös tänne hetkeä myöhemmin. Minea oli kyllä todella empaattinen ja ymmärtäväinen ja se osasi jollain ihan omalla käsittämättömällä tavallaan järkeillä mun sisällä myllertävät asiat järjestykseen. Se oli muutenkin tosi hyvä tyyppi.
"Kaikki menee kyllä hyvin", Pihla sanoi ja Minea nyökytteli sen sanoille.
"Kunhan et vaan kiirehdi, annat kaiken mennä omalla painollaan", Minea sanoi hymyillen Pihlan vierestä.
"Kunnes mä pilaan taas kaiken", huokaisin ja painoin tyynyn naamelleni.
"Et sä mitään pilaa", Minea sanoi ja rutistin tyynyn syliini.
"No katotaan vaan nii oon maanantaina täällä taas ruikuttamassa teille", naurahdin itseironisesti. Pihla pudisteli mulle huvittuneena päätään.
"Etkä oo, nyt vähän luottoo ittees", Pihla tsemppasi.
Pihla laittoi Frendit pyörimään taustalle ja me vielä höpistiin jotain, kunnes mä huomasin kellon olevan jo sen verran, että olisi hyvä lähteä kotiin. Luka oli sanonut, että se olisi kuuteen asti sen mutsin kukkakaupalla ja tulisi sitten.
Kotona mä vähän järjestelin huonettani, vaikka ei se nyt niin sotkuinen ollut. Muutamat likaiset vaatteet lojuivat lattialla ja koulukirjat olivat sekaisin työpöydällä ja sänkykin oli petaamatta. Kun olin saanut vaatteet kylpyhuoneen pyykkikoriin ja sängyn pedattua, istahdin huokaisten työtuolilleni ja pyörähdin hajamielisesti sillä kerran ympäri. En mä kauaa kerennyt istuskella siinä, kun kuulin ovikellon soivan. Mä ryntäsin alakertaan, mutta mutsi oli jo kerennyt ovelle.
"Moi Luka!" mä huikkasin, ennen kun mutsi kerkesi alkaa tenttaamaan siltä mitään.
"Moi", poika sanoi ja astui sisälle, kun mutsi väisti oven edestä.
"Oot vissiin Eemelin kavereita? Mä oon Carina, Eemelin äiti", mutsi esittäytyi.
"Joo oon Luka, ollaan Eemelin kanssa samassa koulussa. Mä tulin auttaa sitä matikassa", poika kertoi ja mä raavin niskaani kun ne molemmat katsahtivat muhun.
"Onpa tosi kilttiä! Eemelillä ei koskaan ole ollut kovin kummoinen matikkapää", mutsi naurahti.
"Mamma, per favore fermati", sihahdin sille nolona.
"No haluatteko syötävää? Tein lohipiirakkaa", se kysyi meiltä yhä hymyillen.
"Sori, mä oon kasvissyöjä", Luka sanoi pahoitellen.
"Löytyy sieltä croissantteja myös", se sanoi ja tottakai sieltä löytyi. Se aina leipoi vaikka mitä ja tuputti sitten niitä kaikille jotka astuivat ovesta sisään meille.
YOU ARE READING
The Colors of Love
RomanceHelsinkiläisessä taidelukiossa käytävillä kuulee musalinjalaisten laulua ja kitaran soittoa, näkee räväkästi pukeutuvat kuvislinjalaiset luonnostelemassa lehtiöihinsä ja tanssilinjalaiset näyttämässä parastaan askelsarjoillaan ja pirueteillaan Taide...
