(Louis)
Ovikello kilahti iloisesti astuessani sisään pieneen, Lontoolaiseen kahvilaan. Ravistelin ruskeista hiuksistani suurimmat vedet pois muoviselle ovimatolle ja haistoin välittömästi tuoreiden leivosten ja kahvin tuoksun.
Ensimmäinen asia, jonka näin, oli kassapöytä, jonka päällä komeili kakkuja sekä voileipiä lasikupujen alla. Näky sai vatsani kurnimaan. Kirosin hiljaa itsekseni tajutessani, etten ollut syönyt mitään lähtiessäni kotoa.
Kassan takana hääri pyylevä, kolmikymppinen nainen, joka oli pukeutunut 50-luvun pönkkähameeseen ja röyhelöiseen pitsiesiliinaan.
Laskin kitaralaukkuni nojaamaan lähimpää pöytää vasten ja astuin kassan eteen odottaen kärsivällisesti, että nainen kääntyisi. Katseeni käväisi sillä välin epäileväisenä seinillä roikkuvissa, porsliinisissa lautasissa, joihin oli maalattu ällöttävän suloisia kissoja. Mielessäni pyörähti ikävä ajatus kummitädistäni, joka kidutti kissojaan pukemalla niiden ylle koristeellisia pitsikaulureita.
”No mutta hei! Voinko olla avuksi?” kiharatukkainen nainen kysyi leveästi hymyillen. Vaikka hän oli nyt täysin kääntynyt minuun päin, näin hänen vilkuilevan vieressään porisevaan kahvipannun suuntaan.
”Itse asiassa… Minun pitäisi todennäköisesti esiintyä täällä kello kuudesta lähtien…?”
Naisen silmissä välkähti ymmärrys ja hänen hymynsä – jos mahdollista – leveni entisestään.
”Tottahan toki! Sinä taidat olla Louis, kuulin Daisylta sinusta! Onhan tässä vielä puolisen tuntia aikaa, mutta voin opastaa sinut jo baarin puolelle.”
Hymyilin pienesti ja lähdin seuraamaan naista, joka lyllersi hyräillen kassan takaa toiselle puolelle huonetta, ottaen ensin kitarani mukaan. Hän sähläsi ensin jotain avaimiensa kanssa ja sai ne lopulta tungettua rullattavien pariovien lukkoon.
”Tadaa!” hän hihkaisi avattuaan ovet. ”Ei mikään hirveän iso, mutta hyvä sijainti vetää tänne paljon nuorisoa.”
Katselin ympärilleni ja ihmettelin, miten hyvin pienen söpön kahvilan takaosa oli pystytty muuttamaan niin sulavasti kunnolliseksi baariksi, tanssilattia ja pieni esiintymislava lukuun ottaen. Pienet, mutta korkeat pöydät oli aseteltu kaarevaan muotoon ja niiden pinnat oli kiillotettu.
”Jätänkin sinut tänne harjoittelemaan.”
”Vielä yksi”, kiharapäinen miehenalku sanoi karheasti pamauttaen pienen shottilasin baarin tiskille. Hän pyyhkäisi suunsa kämmenselällään ja jätti huomioimatta ruskettuneen baarimikon huolestuneen katseen.
Poika oli istunut samaisessa paikassa kohta kaksi tuntia. Hän tilasi vuorotellen kirkasta, vuorotellen vihertävää juomaa, ja kulautti jokaisen shotin yhdellä nielaisulla alas. Hänellä oli yllään tiukat, tummat farkut ja valkoinen T-paita, jonka kaula-aukko oli uurrettu syvään, ja aina pojan ottaessa uuden annoksen alkoholia, hänen selkärankansa värähti juuri ja juuri huomattavasti.
Lähes täpötäyden baarin seinällä tikittävä kello läheni jo pikkutunteja, ja työvuoroni läheni loppuaan.
Tuntui turhauttavalta, ettei lähes kukaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota soittooni. Tiesin, että pienikin tippi ohikulkevalta asiakkaalta olisi liikaa pyydetty, mutta kunnianhimoinen luonteeni ei tyytynyt välinpitämättömään kohteluun ja halveksiviin katseisiin, joita keräsin ihan kiitettävästi.
Kun olin saanut viimeisen ennalta valitun kappaleen päätökseensä, huokasin pitkään ja laskin akustisen kitarani hetkeksi maahan. Napsautin mikrofonin pois päältä ja huikkasin hieman vesipullostani. Nousin hieman jäseniäni venytellen ylös korkealta penkiltä ja suuntasin kohti baaritiskiä. Lähtisin kotiin suunnilleen vartin päästä, mutta ennen sitä minulla olisi aikaa ottaa pari juomaa.
