Luku 1

315 27 1
                                    

(Teen erilaisia näkökulmia päähenkilöitten ja sivuhenkilöitten näkökulmasta joten olkaa tarkkoina.)

Toer

Näen, kuinka unelmieni tyttö istuu tuolilla ja miettii kuulokkeet korvissa mitä hän piirtäisi. Kynän pää naputtaa pöydän kulmaa ja kello tikittää lipaston päällä.

Nojaan huoneen oveen ja toivon sitä, että Raven huomaisi minut. Hän kuitenkin tietää minusta mielikuvitus kaverina mikä sentään hellittää kipua rinnassani minkä yksinäisyys tuo. Tuo nuori tyttö on kiinnostanut minua iät ja ajat siitä lähtien, kun näin hänet ensikerran.

Huomaamattomuus eli Uinujien kirous vaivaa minua. Kun muutuin ensimmäisen kerran näkymättömäksi jäin siihen tilaan. Ainoastaan enkelit näkevät minut ja pahimmassa tapauksessa ihmiset eivät. Eli Ravenkaan ei näe minua.

Aloin katselemaan tarkemmin, kun kynän pää alkoi viuhua edestakas ja sinne sun tänne. Olen oppinut uusia asioita seurailessani päivisin tuon tekemisiä, jotka ovat minulle iloksi.

Erotin jo himmeitä ympyröitä ja viivoja kun tyttö luonnosteli paperille. Kynän vauhti stoppasi ja samalla kädellä vaihtoi musiikin. Aion jo lähteä, kunnes huomasin Ravenin nousevan äkkiä ylös ja kulki minun lävitse.

Kyllä vain olen kuin ilmaa ihmisille.

Raven

Piirtäessäni minulle tuli outo olo. Ihan kuin jossain olisi kolissut tai joku muukin olisi talossa sisällä minun kanssani.

Saavuin keittiöön ja huomasin maitotölkin olevan vielä syömiseni jälkeen pöydällä. Vein sen takaisin jääkaappiin ja palasin huoneeseeni jättäen oven auki vastoin tavallisia tapojani. Palasin työpöydän ääreen ja kasasin tavarat kasaan jättäen ne vähän kuitenkin reunemmalle. Otin pyjaman ja menin vaihtamaan sen vessaan. Katsos varovaisuus on osa minua.

Päästyäni peiton alle ja vedättyäni sen melkein korviin asti aloin ottaa parempaa asentoa.

Autojen hyrinä kuului aukinaisesta ikkunastani ja kelloni tikitys toi minulle rauhaisan olon ja sitten vaivuin uneen.

Toer

Katsoin kuinka tyttö asettui makuulleen ja hetken päästä kuulin hiljaisen tuhinan peiton alta. Olin odottanut että hän nukahtaisi ja sitten toivotin hyvät yöt ja poistuin Ravenin luota.

ToerWhere stories live. Discover now