Luku 2

257 27 2
                                    


Ravenin näkökulma::

Kirkas auringonpaiste iski silmiini herättyäni ja vedin pimennysverhon alas, että ikkuna jäi peittoon. Kävin uudestaan maate ja ehdin olla siinä noin 10 minuuttia ennen kuin toinen siskoistani ampaisi huoneen ovestani ja veti verhon auki. Vedin äkkiä peiton korviini ja tunsin kuinka patja painui alaspäin siskoni istuttua siihen.

"YLÖS ja aamupalalle!!" Johanna huusi ja alkoi kutittamaan minua. "Ei ei!" huusin kuin syötävä ja ampaisin peiton alta rynnistäen siskoni ohi joka tuijotti jälkeeni. Nauroin ja sukelsin vessan ovesta sisään ja suljin sen.
Tein aamutoimet ja lopetin hammaspesun kuullessani ulko-oven käyvän.
"Lähden kaupungille. Palaan ylihuomenna viimeistään. Jääkaapissa on ruokaa ja äiti jätti rahaa pöydälle." siskoni kertoi ja lähti ovesta.

Taas yksi ihana viikonloppu yksin, totesin ja menin omaan huoneeseen. Biologian esitelmä valmis, läksyt tehty, talo on suht koht siisti ja jääkaappi on täynnä. Kaikki kunnossa luulisin viikonlopun ajaksi.

Istahdin sängylleni ja lähetin kavereilleni viesti. Normaalia kun on tylsää.
En vietä aikaani kavereitteni kanssa ja olen saanut siitä monta kertaa kuulla. Mitäs sille voi kun ei jaksa haaskata aikaa muihin.

Sieppasin äkkiä longboardini kainalooni huoneeni nurkasta ja menin eteiseen laittamaan kengät jalkaan. Likaiset tennarit väriltään keltaiset, eivät enää näytä sen värisiltä. Sain ennätys ajassa kengän nauhat solmittua ja lähdin heti kotipihastani rullailemaan saaden lisävauhtia mäestä, joka sijaitsi autotallimme edustalla.

Tuttu kauppa alkoi näkyä puiden takaa ja lisäsin vauhtia. Otin laudan käteeni ja astuin mainosten täyttämästä ovesta sisään.
Silmääni osui heti historiaa käsittelevät lehdet ja katsoin niiden hintaa. Kallista, mutta minulla olisi kuitenkin varaa paitsi olen nuuka ja en tykkää tuhlata rahaa. Kävelin karkkihyllyjen luo ja nappasin lakritsi -ja sipsipussin. Menin kassalle ja maksoin ostokset. Kiitin normaaliin tapaani myyjää ja lähdin kotiini päin.

Potkaisin kengät jaloistani ja vein pussit keittiöön. Kannoin läppärini yhdellä kädellä ja toisella laturin huoneestani. Yhdistin läppärin tv:seen ja valitsin scifi leffan äkkiä Netflixistä hieroen välillä käsivarsiani kylmän palattua taloon ja istahdin nojatuoliin vetäen samalla beigen värisen huovan päälleni.

ToerWhere stories live. Discover now