Vedenpitävä & Luodinkestävä

14. Tarvitsin suojan vedenpitävän

Raavin sormiani pitkin kasvoja. Juttu muuttui hullummaksi hetki hetkeltä.
- Mut sä olit uhri, yritin vielä käsitellä.

- Ne kysyivät mun näkökantaa siihen, että oliko se onnettomuus vai ei. Mä en osannut sanoo mitään. Tiesin, että Anton on äärimmäisen voitonhimonen, mut en tiennyt oliko se valmis niin likasiin temppuihin. Joten en siis sanonu juuta, enkä jaata, Teemu selosti.

- Mun käsityksen mukaan se mun lausunto ei vaikuttanut mitenkään tuomareitten ratkaisuun, mut Koskelan mielestä mun ois pitäny vakuuttaa, että se oli onnettomuus ja kun en tehnyt sitä, se syytti mua koko kilpailukiellosta. Se oli varmaan vaan niin sokee raivosta, että otti mut syntipukiksi, kun olin siinä hollilla.

Purin huulta, jotten olisi itkenyt. Nousin ylös ja kävelin ovelle.
- Kiitos kun kerroit ja näytit ja anteeks, etten mä antanu sun selittää aiemmin, sanoin.
- Mikä sai sut nyt kysymään?
- Kerron toiste.
- Tekiks Koskela sulle jotain? Senkö takia sä itket? Jos se koski suhun sormellaan, mä...

- Ei, ei mitään sellaista.
Ei ehtinyt.
Teemu ei vaikuttanut uskovan ja kyyneleistä täyttyneet silmäni viittasivat johonkin kauheaan, mutta en yksinkertaisesti kyennyt puhumaan tänään mitään.

- Pääsetkö sä huomenna käymään?
- Totta kai. Mä tekstaan kun saan työt tehtyä, poika lupasi auliisti.
Annoin heikon hymyn ja toivotin hyvät yöt. Teemu tarjoutui tulla saattamaan, mutta kielsin kauniisti.

Aamuun mennessä jäljet itkusta olivat kadonneet ja aioin vakaasti pitääkin sen niin. Annoin ymmärtää, etten ollut kovin sosiaalisella tuulella ja heti, kun aurinko oli asemissaan, kaivoin esiin vanhat bikinit ja menin takapihalle makoilemaan. Hiiteen Anton ja vaikutuksen tekeminen.

Teemu ilmestyi yhden aikaan ja asteli ilmeisesti äitini ohjaamana suoraan takapihalle.
- Moi! Mitäs sä nyt jo tulit?
- Mä otin iltapäivän vapaaks.
- Miks?
- Mä aattelin, että sä kaipaat juttukaveria. Illalla jäi vähän kesken.

Oooiii, se oli uskomattoman suloisesti tehty! Muutama perhonen innostui lehahtamaan kierroksen sisälläni. Hymyilin pojalle kiitollisena ja nousin istumaan. Sitten muistin ulkomuotoni ja vaatetukseni, tai siis sen puutteen. Punastuin ja aloin hamuilemaan pyyhettä tai jotain.

- Mitä turhia, ei sun tartte mua ujostella, Teemu totesi.
- Sä näytät nätiltä, muuten.
Aloin nauramaan.
- Nätiltä? Mun maha ja lantio on ihan violetit ja persaus pelkkää selluliittia.
- Se kertoo, minkä urotyön sun kroppa on tehnyt. Kasvattanut ja synnyttänyt lapsen, poika sanoi painokkaasti ja ilmeisen vilpittömästi.

- Mun lapsen, hän lisäsi hiljaa, enimmäkseen itselleen ja kasvot sulivat hymyyn. En voinut kuin hymyillä hänen kanssaan. Meinasin liikuttua kauniista sanoista, mutta mikäli todellakin tekisimme sitä, mitä hän uhkasi, tarvitsin kaiken kyynelnesteen myöhempää käyttöä varten.

- Mennäänkö tuonne keinuun istuun? Mä haen kyllä jotain sopivampaa eka päälle..

Pukaisin maksimekon bikinien päälle, sieppasin appelsiinimehutölkin, pari mukia ja nenäliinapaketin.
- Sä varustauduit perusteellisesti, Teemu virnisti.
- Joo. Tästä voi tulla vetistä, enkä mä haluu käyttää sun olkapäätä nenäliinana.
- Antaa tulla vaan, mä oon vedenpitävää materiaalia, Teemu naurahti. Sanojen välistä kuulsi sympatia.

Siispä annoin tulla. Aloitin kertomalla elämän mittaisesta ihastuksesta, sitten meidän kolmen kohtaamisesta postilaatikoilla, Antonin suunnitelmasta ja muusta, minkä olin kuullut Kaislarannassa edellisenä päivänä.

Teemu piti koko ajan kättään ympärilläni, eikä keskeyttänyt kertaakaan, vaikka osoittikin asianmukaisilla ynähdyksillä kuuntelevansa. Häpeäkseni testasin todellakin pojan vedenkestävyyden, mutta hän ei välittänyt.