Myrsky

Synkkä yö....

Heräsin kauheaan kolahdukseen. Missäköhän minä olin. Näin vain mustan seinän, jossa ei ollut ikkunaa. Nousin puisesta "sängystä" ylös ja katsoin ympärilleni. Tämä oli jonkin sortin huone tai vankila, sillä ovi ei ainakaan auennut.
Käännähdin takaisin huoneen puoleen . Täällä ei ollut muuta kuin sänky, pöytä ja..ja.. Näin jonkun istuvan nurkassa. En siis ollut yksin. Ehkäpä hän tietäisi missä minä olen. Otin pari askelta tätä kohti. "Anteeksi?" Minä aloitin. "Tiedättekö missä me olemme?" Kysyin epävarmasti ja tartuin häntä olkapäästä, kun hän ei kerran vastannut. Ehkä hän nukkuu niinkuin minäkin hetki sitten.
Ravistelin hänen olkapäätään. Näin hänen päänsä kääntyvän kohti minua. En nähnyt tämän kasvoja sillä ainoa valaistus tässä huoneessa oli keskellä kattoa oleva lyhty.
Otin pari askelta taaksepäin. "Anteeksi jos häiritsen, mutta sattuisitko sinä tietämään missä olen?" kysyin vapisevalla äänellä. Henkilö oli jo noussut ylös ja käveli minua kohti. Katsoin hänen vaatteitaan. Ne olivat veren tahrimat ja riekaleina. Nostin katseeni tämän kasvoihin, jotka nyt näin selvästi lyhdyn valossa.
Kiljuin niin kovaa, kuin kurkustani pääsi ja peruutin peloissani kohti ovea. Tuo ei ollut ihminen. Ei ainakaan enää. Miehellä ei ollut suuta ja silmät oli revitty pois niin , että silmä kuopista valui pelkkää mustaa verta. Miehen päänahka oli myös revitty auki ja sen alta paljastui kalloa, joka kuhisi matoja. Ja nyt tämä mies lähestyi minua hitaasti. Lyhdyn valo alkoi sammua. Ei ei ei. Minun elämäni ei voi päättyä näin. Hakkasin ovea kiljuen. Kyyneleet valuivat jo poskillani. Kukaan ei kuullut.
Käännyin kauhuissani ympäri ja olisin tuntenut miehen hengityksen kasvoillani, jos tämä olisi ylipäätänsä hengittänyt, sillä hän seisoi noin kymmenen sentin päässä minusta.
Hengitin raskaasti ja nojauduin niin lähelle ovea kuin suinkin pystyin. Hän nosti kätensä kasvoilleen, kohtaan jossa pitäsi olla suu ja hän repäisi verisillä kynsillään ihonsa rikki.

Mies teki itselleen hymyilevän suun, jolla hän minulle nyt virnisti. "Älä! Kiltti! Etkö voisi lopettaa?!" Minä huusin itkun yltyessä. Mies vain pudisti päätään verisine kasvoineen ja tämä olikin ainut asia, jonka näin ennen kuin lyhdyn valo sammui ja tuli pilkkopimeää. Sen jälkein kuulin vain oman tärykalvoja rikkovan kiljuntani ja yhden hyytävän kuiskauksen: " mortem...."