Myrsky

Verenpuna

Avasin silmäni ja odotin näkeväni Rafin lumoavan tummat silmät edessäni, mutta hän olikin jo häipynyt pois sanaakaan sanomatta. Sen sijaan katseeni kohdistuikin edessäni olevaan kokovartalopeiliin.
Tyttö, jonka peilissä kohtasin ei näyttänyt yhtään minulta. Hänellä oli sotkuinen tukka, tummat silmän aluset ja suutelusta turvonneet huulet.

Vein sormeni ylös huulilleni ja saatoin vieläkin tuntea Rafin pehmeät huulet omillani. Silmäni kostuivat ja kyynel vierähti alas pitkin poskeani.

Käännyin pois peilin luota. En enää halunnut nähdä itseäni tuon näköisenä. Mikä minuun oli oikein mennyt? Sudella nyt poikaa, jonka tapasin pari tuntia sitten, joka on täysin tuntematon minulle. Olin vihainen itselleni. Mitäköhän isäkin minulle tästä sanoisi?

Silmäni räjähtivät auki.
Isä! Miten saatoinkin unohtaa heidät. Minun oli pelastettava isä ja muut. Ties mitä heille on tehty. Kidutettu? Hakattu? Vangittu? Ajatukset juoksivat niin villiä vauhtia
päässäni, että en itsekkään saanut niistä selvää.

***

Aikaa kului. Ensin tunti, sitten toinen ja kolmas. Pyörin yhä ympäri huonetta vihaisena.
Olin vihainen kaikille. Rafille, helvetin kuninkaalle ja tämän alamaisille, kuningaskuntani alkeellisuudelle, isälleni, mutta ennen kaikkea...olin vihainen itselleni.

Rojahdin sängylleni ja tuijotin kattoa miettien kaikkea.
Mikä Raf oli? Se kysymys on toistunut jatkuvasti päässäni siitä lähtien, kun näin hänet. Hän ei ollut inhimillinen. Toisaalta kukaan täällä ei ollut inhimillinen. Käännähdin kyljelleni sängyllä ja kuulin paperin rapinaa altani. Nousin istumaan ja huomasin rypistyneen kirjekuoren, johon oli kirjoitettu koukeroisin kirjaimin Viktoria.
Repäisin vapisevin sormin kirjekuoren auki ja vedin kirjeen ja pienen putkilon, jonka tunnistin heti huulipunaksi, ulos kuoresta. Jätin huulipunan sängylle viereeni ja taitoin vietin auki...

Tuleva vaimoni.
Odotan kovasti tapaamistamme ja sitä, että saan vihdoin nähdä sinut omin silmin. Minulle on kerrottu, miten lumoavan kaunis sinä olet tummine hiuksineen ja punaisine huulineen. Siksi toivonkin, että huomenna, kun astelet alttarille minun luokseni, käyttäisit antamaani huulipunaa. Se antaa vihiä häidemme väriteemasta...

Rakkain terveisin
Sulhasesi

Tuijotin viestiä lamaantuneena. Kolme viestin sanaa korostuivat lukiessani sitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Vaimoni..häidemme..sulhasesi

Vaimoni..häidemme..sulhasesi

Vaimoni..häidemme..sulhasesi

Rypistin viestin nyrkkini sisään ja viskasin sen menemään. Käänsin katseeni patjalla lojuvaan huulipunaan. Tiesin ilman korkin avaamista, että sen väri olisi verenpunainen. Olinhan minä jo nähnyt alttarin ja sitä ympäröivät veren tahrimat tuolit, kun kuljimme salin poikki huoneeseeni.

Kylmät väreet kulkivat lävitseni ja kurkkuanikin kuristi, kun ajattelinkin sitä hetkeä, jolloin saavuin Anttonion kanssa siihen saliin. Se oli hirveää.

Tunnustelin leukaani etsien Anttonion jättämiä arpia, mutta ne olivat jo hävinneet. Tartuin huulipunaan ja vedin tiukasti kiinni olevan korkin pois. Alta paljastui verenpunainen huulipuna, niin kuin arvelinkin. Kostutin huuliani vähän ja sipaisin tummaa huulipunaa huulilleni.

Huulipuna maistui jotenkin omituiselta ja huuleni tuntuivat tahmaisilta. Kuuluiko sen olla tällaista? ajattelin ja tutkailin puikkoa tarkemmin.

Samalla ajatuksissani välähti jotain kamalaa. Tämä ei ole tavallinen huulipuna......tämä oli tehty verestä..huulipuna tippui käsistäni ja oksennus kohosi kurkkuuni, mutta sain sen onneksi tyrehdetyksi.
Oloni oli yhtäkkiä hyvin heikko ja hutera. Tunsin huuliltani valuvan jotain. Verta. Sen oli pakko olla verta.
Minun oli päästävä ulos täältä. Heti!
Pudottauduin sängyn laidalta alas lattialle ja olin vähällä kaatua sääriini yltävän veren joukkoon, joka peitti koko lattiaa. En tiennyt mistä veri oli peräisin, ja se jos joku oli pelottavaa.

Hortoilin peloissani kohti ovea, joka oli vielä ainakin seitsemän metrin päässä minusta.
Tunsin kipua joka puolella kehoani. Pudottauduin polvilleni maahan. En jaksanut liikkua enää, veri imeytyi vaatteisiini, ja kipu valtasi jokaisen solun kehossani. Ulvoin tuskasta.
Raateleva kipu kohosi kasvoihini, kun musta veri liikkui verisuoniani pitkin kohti silmiä. Näin sumeasti eteeni. Huone näytti siltä, että siellä olisi teurastettu ihmisiä. Siirsin katsettani vielä hieman oikealle ja näin isäni seivästetyn ruumiin roikkuvan seinällä, kuolleen miehen vieressä. Saman miehen, jonka kohtasin lukitussa sellissäni. Jonka uskoin olevan unta. Miehellä oli yhä se sama typerä virne naamallaan, kun hän katsoi minua. Kiljuin täyttä kurkkua, kunnes silmäni täyttyivät verellä, enkä nähnyt enää mitään.
Kiljuntani vaihtui nyyhkytykseksi ja ruumini valahti elottomana veren joukkoon. En tuntenut enää mitään......