Sydämen salaisuus

Prologi

Minä en voisi elää ilman sitä, mutta silti minä pelkäsin sitä. Minä en tahtonut elää sen kanssa, vaikka minun piti. Minun täytyi painaa pääni isäni sanojen painosta, mutta en tahtonut. Pelkäsin ja halusin olla jonkun muun kanssa. En hänen kanssaan. Hän on minua vanhempi. Monia vuosia, kymmenen vuotta, jos ei enempää. Miksei isäni ollut viisaampi? Hän olisi voinut naittaa minut vain minua vuoden vanhemmalle. Hän tuli muutenkin samasta perheestä. Mutta kai isoveli oli paljon edullisempaa. Niin, mutta ei reilua! Minä rakastin toista veljeä, nuorempaa.

Minä pelkäsin. Käteni tärisivät, kun he kävivät katsomassa minua, tulevaa morsianta. Silmiini kihosi kyyneleitä, kun näin hänet, jota oikeasti rakastin. Pellavapäinen mies, minun tuleva puolisoni kiersi minua ja tutki. Käteni olivat nyrkissä hameen helmoissa, mutta en voinut silti piilottaa tärinää. Jalkani olivat tunnottomat, mutta minun oli pakko pysyä pystyssä. Hän tutki minua. Hän antoi sinisten silmiensä levätä pitkään minussa ennen kuin puhui isällensä ja minun isälleni. Tiesin, ettei minussa ollut mitään vikaa. Ei mitään syytä, miksei hän olisi halunnut minua. Mutta minä en halunnut häntä. Hän pelotti minua.

Minä vihasin heitä kaikkia. He olivat kaikki samanlaisia. Pahoja. Minä olin vain omaisuutta, joka myytiin pois. Sitä en halunnut. En varsinkaan nyt. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tämä, vaikka olisin halunnutkin muuta. Minä tiesin sen. En voisi elää ilman tätä, mutta ei näin. En tahtonut elämästäni tällaista, en missään nimessä. Minulla vain ei ole muuta mahdollisuutta, ei kellään ole.

Minun pitäisi vain elää. Elää elämässä, jossa en tahdo. Minun on pakko luopua vapaudestani, joka ei koskaan ollut täydellinen. Minut kahlitaan kuitenkin mieheen, vaikka toivoisin muuta, vaikka tahtoisin muuta. Minun on katsottava elämäni loppuun asti miestä, jota en halua. En halua rakastaa saatikka kunnioittaa vaimona miestä, jota pelkään ja josta en pidä.

Minä muistin miehen. Hän oli aina kiusannut minua. Hän oli huudellut perään ja vienyt minulta kädestä. Sellaisena minä muistan hänet. En tiedä millaisena hän muistaa minut, vai muistaako ollenkaan. Hän aina tappeli veljensä kanssa. Muistan kuinka he yrittivät saada huomion tappelemalla. Nyt minulle tuli mieleeni vain kiimaiset porot, jotka hyökkäävät toistensa kimppuun saadakseen vaatimen. Heidän kahden olisi syytä tapella minusta. Minullahan ei ole väliä, heillä on väliä.

Minua pelottaa. Minä en tahdo. En pysty. En kykene siihen. Enkä halua. En missään nimessä tahdo. Minulla vain ei ole muuta mahdollisuutta. Haluan mahdollisuuden. Olen vielä nuori, en tahdo vapauttani pois. 17 vuotta on liian lyhyt aika. Kaikki loput vuodet elämässäni minä joudun elämään miehen kanssa, jota en tahdo. Joudun suutelemaan häntä, joudun olemaan hänen. Joudun antamaan itseni hänelle. Minä en tahdo sitä, enkä uskalla. Minä joudun olemaan perhe hänen kanssaan. Joudun olemaan kuuliainen vaimo, jota en tahdo olla hänelle. Minun täytyy korjata hänen vaatteensa. Tehdä uudet vaatteet, kun vanhat eivät mahdu. Voisin yrittää, mutta miksi. Mitä järkeä minun on elää elämässä, jota en tahdo. Enkö voi vain olla elämässä, jota en tahdo ja elää toisessa, jonka tahdon? Voin minä, niin minun on tehtävä, että voin elää ylipäänsä.

Hymyillä minä en koskaan voi sydämeni pohjasta hänelle. Koskaan en voi suudella häntä takaisin rakkaudella, ehkä omanlaisellaan kunnioituksella, joskus. Mutta en nyt, enkä seuraavana vuonna.

Ainoana lapsena perheessämme olin jo tuottanut pettymyksen.