If I Love You 《Ezria》

Luku 1 "Kirja"

13.5.2015

"Aria, veisitkö nämä postit pomolle? Päällimmäiset ovat kiireellisiä, älä sekoita niitä", kollegani mutisee minulle. Nyökkään ja otan pinon varovaisesti syliini. Sujahdan juuri sulkeutuvaan hissiin ja painan kerrokseen 30 vievää nappulaa. Hississä haisee vahvasti parfyymi ja hiusgeeli. Oikaisen jakkuani ja ovien auetessa astun hissistä ulos. Kävelen rivakkaa vauhtia kohti korkealaatuista puuovea, ja oven luona koputan kolme napakkaa koputusta. "Sisään", pomoni Michael Fomre tokaisee. Avaan oven ja pyydän anteeksi häiriötä."Aamun postit saapuivat, päällimmäisenä kiireisimmät, kuten aina. Tänään kokouksia on kello kymmeneltä, sekä iltapäivällä kolmelta", kerron jokapäiväiset asiani. Pomoni nyökkää ja hieroo käsiään yhteen. "Tule kokoushuoneelle kymmenen vaille kymmenen, haluan sinut tähän kokoukseen mukaan", hän toteaa. Peitän hämäännykseni, hymyilen ja poistun.

9.50

Olen täsmällisesti kokoushuoneen ovella. Ihmisiä ryntäilee ulos ja sisään. Lopulta nään pomoni, joka viittaa minut huoneeseen ja hänen viereiselle paikalle."Päätämme tänään mitkä kirjat otamme painoon. Kirjoja on päässyt tänne asti yhdeksän ja toivoisin sinun näkemystäsi eräistä", pomoni selittää. Tunnen, kuinka vatsani muljahtaa, olen aina toivonut varsinaiseen kirjapainoon pääsyä. Nyökkään kuitenkin rauhallisesti ja istuudun paikoilleni. Nuori nainen nousee ja astelee kokouspöydän eteen."Aloitamme Ezra Fitzin teoksesta "Tyhjä pulpetti luokassa"", hän toteaa selvällä äänellä. Ihmiset alkavat puhua hiljaisella äänellä mielipiteitään. Kirjan testipainos kiertää pöydällä. Minulla menee hetki, ennen kuin tajuan, että kirjailija on ex-poikaystäväni, kuten myös tyttäreni isä. Tunnen itseni yhtäkkiä huonovointiseksi ja ryntään ulos huoneesta. Oltuani hetken rauhoittumassa, päätän palata kokoustilaan. Pomoni luo minuun huolestuneen, mutta myös ärsyyntyneen katseen. Saan käsiini kirjan painoksen ja alan lukemaan takakantta.

"Joka päivä katson sitä pulpettia. Kipu, jonka se aiheuttaa, on sanoinkuvaamaton. Kukaan muu ei voi määritellä tuskaa ja tunteita, joita käsittelen sisälläni. Kukaan muu ei tajua, miksi siinä pulpetissa ei saa istua kukaan. Kukaan muu ei tajua, että kaipaan sinua. Tule takaisin. Haluan nähdä kauniit silmäsi, hiuksesi ja hymysi. Kaikki tajuavat, että olet kadonnut. Kaikki tajuavat, että voit olla kuollut. Mutta minä tiedän, että olet elossa. Pyydän anteeksi tekojani, ja tämä kirja kertoo kaikki syyt, miksi sinun pitäisi tulla takaisin. Tarinasi tullaan muistamaan aina. Tule takaisin, tyhjän pulpetin tyttö."
Pyyhkäisen kyyneleet pois poskiltani. Ezra kirjoitti minusta kirjan. Eikä mitään valehtelun ja vakoilun kirjaa, vaan kirjan tunteista minua kohtaan. "Mitä mieltä olet?" pomoni kuiskaa.

"Mielestäni se on kaunis pelkästään tuon tekstin perusteella. Itse ainakin ostaisin sen kaupasta", kuiskaan hiljaa. Ja totta se on, ostaisin tämän. Kaikilla kielillä millä vain mahdollista. Pomoni nyökkää. Siirrymme pian seuraavaan kirjaan, mutten osaa enää keskittyä. Ajattelen vain sitä ainoaa ja oikeaa miestä. Ezra Fitziä.

Työpäiväni on päättymässä hetken kuluttua. Olen miettinyt koko päivän perhettäni, ystäviäni ja miestäni. Kaikkia, jotka jätin Rosewoodiin sanomatta sanaakaan. Olihan minulla syy Ezran jättämiseen. Oloni on kamala. En antanut hänen selittää. Hylkäsin tuttuni täysin turhaan. Brooklynin elämässä on aina ollut vain äiti. Hänellä ei ollut isää, kummeja, isovanhempia, setää... Kyynel vierähti poskelleni. Minun on mentävä takaisin, suurimmaksi osaksi Brooklynin takia. Mutta myös kaikkien tuttujeni tähden.

Nousin toimistopöytäni äärestä ja suorastaan juoksin pomoni toimistoon. "Minulla on asiaa, lopetan työt. Aion lähteä takaisin kotikaupunkiini", sanoin asiani. Pomoni totesi asian olevan surullinen heille, mutta antoi viimeisen palkkani ja kiitti työstäni. Hän toivotti onnea ja kiitellen hyvästelin työpaikkani.

Haettuani tyttäreni päiväkodista menimme kotiin, laitoin tytön katsomaan piirrettyjä ja pakkasin vähäiset tavaramme. Palkkani ei ollut koskaan kovin suuri, mutta pärjäsimme sillä. Lappasin tärkeimmät tavarat soittamaani taksiin ja nappasin Brooklynin syliini. "Äiti, mihin me mennään?" Brooklyn kysyi hämmentyneenä.

"Me menemme kotiin."

//Siinä se eka luku nyt on! Toivottavasti tämä kirja saa joitain lukioita. Olen pahoillani luvun lyhyydestä, enkä oikein voi luvata mitään superpitkiä lukuja. Yleinsä kirjoitan usein, mutta lyhyitä lukuja. Kertokaa virheistä ja mitä tarinassa voisi parannella! Ensi luvussa suunnataan Rosewoodiin ;) Brooklynistä kerrotaan enemmän näissä tulevissa luvuissa. Taustatietoina Aria on nyt 19-vuotias ja lähti Rosewoodista ollessaan 16. Brooklyn täyttää pian kaksi vuotta, ja eletään toukokuuta 2015. Voin ainakin alussa laittaa lukujen eteen päivämäärät joihin itse olen kuvitellut tarinan.