Luku 6 - Melina

81 9 2
                                    

Keikka oli juuri alkamassa ja olimme kuunnelleet jo lämppärin joka oli 5SOS. He esittivät aika monta laulua, mutta en tunnistanut kuin muutaman, Amnesia ja She Looks So Perfect. Isoilta ruuduilta alkoi poikien tekemä video. Videossa näkyy kaikki pojat ja he seikkailevat siinä ympäri maailmaa. Kaikkien poikien kohdalla alkoi kiljunta ja videon loputtua alkoi soimaan Clouds. Kiljunta vain raikui kovemmin ja kovemmin stadionille mukaan lukien minä ja Kaisa tottakai. Biisi alkoi ja kaikki lauloivat mukana, se oli eturivissä todella mukavan kuuloista kun kaikki lauloivat. Pojat ovat jo huomanneet meidät eturivissä ja heiluttaneet.

"Helshinkii! On mahtava vihdoin olla täällä ja voin luvata, että olemme nähneet kaikki teidän vaivanne twitterissä, instagramissa ja facebookissa." Liam totesi. Otimme Kaisan kanssa paljon kuvia ja Kaisa otti enemmän sillä hän oli ostanut uuden kameran ja minulla oli vain puhelimeni, josta loppui keikan puolessa välissä akku.

"Ja seuraavaksi Night Changes" Niall huusi mikkiinsä. Olimme suunnitelleet tähän biisiin yhden keikkayllätyksen mitä ei ole nähty vielä missään, kukkameri. Jännitimme hieman Kaisan kanssa mitä siitä tulisi ja olisiko kaikki mukana, mutta turhaan. Kukkameri onnistui aivan täydellisesti se oli ihanan värikäs ja melkein jokaisella oli tekokukka mukana. Pojat kehuskelivat kuinka värikästä yleisössä oli. Keikka on mennyt jo melkein kokonaan ja olemme vain laulaneet, kiljuneet, huutanet ja muutamaan otteeseen hieman heitellyt vitsejä Kaisan kanssa pojille, niinkuin luultavasti kaikki muutkin edessä olevat. Joku yleisöstä heitti lavalle jopa banaani puvun ja Liam puki sitä samalla kun puhui meille, että kuinka hauskaa Suomessa on ollut ja, että he näkivät matkallansa joulupukin.

*Kaisan näkökulma*

Koko keikka on ollut aivan mahtava ja olen sanaton. On ollut niin hauskaa, olemme myös tanssineet ja Harry on saanut koko yleisön huutamaan hänen perässään asioita. Nyt alkaa Little Things ja en voi olla katsomatta Niallin kauniita sinisiä silmiiän, sekä hänellä on tänään lasit päässä ja hän näyttää todella hyvännäköiseltä niissä. Pojat lähtevät samaan aikaan kiertelemään lavaa ja ojentavat käsiään yleisöön ja käyvät eturivin läpi. Kun Niall tuli meidän kohdallemme, hän pitää minua kädestäni kiinni ja vaikka saman verran kuin muitakin, se tuntuu kuin kaikki olisi kadonnut ympärillämme, vaikka siellä olikin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Pojat menivät takaisin istumaan paikoilleen, mutta Niall piti katsekontaktin koko hänen soolonsa aikana. Olen varmaan yhtä punainen kuin kirsikka tällä hetkellä.

"Kiitos kaikille ihmisille ketkä olette tänään tänne tulleet kuuntelemaan, tanssimaan ja laulamaan kanssamme, olisi todella mukava tulla tänne joskus toistekin" tuo blondi poika huutaa lavalla.

"Ja tämä on meidän viimeinen laulu Best Song Ever" Louis huutaa Niallin jälkeen.

"Melina hei mulle tuli déja vu, se uni minkä näin matkan aikana, se just tapahtu" kerroin ihan hämmennyksissäni Melinalle ja samalla todella innoissani.

"Ahaa, sen takia miltei huusit mulle ku herätin sut, olisit varmaa halunnu nähä mitä tapahtuu tän jälkee" Melina sanoi virne naamallaan.

"Noni, ollaa ihan hiljaa vaan. I think it went oh, oh, oh. I think it went yeah, yeah, yeah. I think it goes ooh." Sanoin Melinalle ja jatkoin laulamista sillä laulu menee jo vikassa säkeistössä.

*Melinan näkökulma*


Keikan jälkeen istuimme aivan hiljaa alkumatkan autossa, mutta kun olimme toipuneet hieman keikasta aloimme keskustelemaan, kuinka hauskaa siellä oli.

" Haluaisin vain nähdä ne Niallin silmät uudestaan. " Kaisa kertoi.

" Haha, uskon sen, mäki haluisin nähdä Harryn taas uudestaan. " kerroin. Radiosta alkoi soimaan joululauluja ja mietimme Kaisan kanssa miksi niitä tulee kun nyt on kesä. Kun Michael Bublén - It's Beginning To Look A Lot Like Christmas loppui radiossa oleva nainen pahoitteli, että painoi väärää biisiä ja pisti soimaan poikien Little Things. Loppu automatka menikin sitten laulaen poikien biisien tahtiin ja kun pääsimme Kaisalle niin kysyin jos voisin jäädä yöksi, koska oli kuitenkin jo yö enkä jaksaisi ajella 6 km vielä kotiin.

" Joo, tottakai voit jäädä yöks, sä tiiätki missä on kaikki jutut?" Kaisa kysyi.

" Joo tiiän, öitä!" huusin vielä Kaisan perään.

*Aamulla*

Herään soittoon mikä tuli puhelimeeni ja säikähdin ylös.

"Melina puhelimessa" haukoittelin samalla.

"Hei moi, tota täällä on Harry" siinä kohtaa sydämeni melkein pysähtyi ja nousin nyt kokonaan ylös ja lähdin keittiöön keittämään samalla kahvia minulle ja Kaisalle ja istun alas.

"Moi, mistäs tää kunnia" naurahdin.

"Me ollaa poikienkaa vielä 3 yötä Suomessa ja me ei oikein tiietä mihin meijän pitäs mennä ku me vuokrattiin joku paikka nimeltä Linnanmäki ja ajateltiin poikienkaa, että kutsutaan sut ja Kaisa mukaan ni voisitte hieman näyttää paikkoja" punastuin vain yhä enemmän kun Harry jatkoi puhumista. Hän todella pyysi meitä heidän seuraan.

"Joo, tottakai! Mun vaan täytyy yrittää saada Kaisa ylös ja meijän täytyy käydä vielä suihkussa niin nähdään kello 12.00 Linnanmäellä?" kysyin Harryltä samalla kun kaadoin meille kahvia kuppiin.

" Joo, nähdään! " Harry sanoi. Jätin kahvikupit pöydälle kännykän viereen ja säntäsin yläkertaan, missä Kaisa nukkuu.

" KAISA, HERÄÄ, MEIJÄ TÄYTYY KÄYDÄ SUIHKUSSA JA MENNÄ LINNANMÄELLE KELLO 12.00 " huusin suoraan Kaisan korvaan.

" Shhhh, kello on liian vähä " Kaisa mumisi.

"Eiku Kaisa nyt, heti, sä et haluu missata tätä!" yritin kertoa rauhallisesti Kaisalle.

"No okei, mä nousen ja sit sä saat kertoo minkä takia mä oon ylhäällä kello 8.00 lauantaina" Kaisa murahti.

"Kerron ku oot käyny suihkussa ja oot tullu alas " sanoin hieman vinoillen. Kävelin alakertaan ja aloin juomaan kahviani ja selailin puhelimestani miten laittaisin hiukseni tänään.

*tunnin päästä*

"No ala kertoo si, mikä on nii tärkeetä et nousin aikasin?" Kaisa kysyi.

"No siiis, Harry soitti mulle ja... " en ehtinyt kertoa loppuun kun Kaisa jo keskeytti minut.

"Nii siis mitä että? Harry soitti sulle tänään? No kerro jo mitä sil oli asiaa?" Kaisa joi kahviaan kireään tahtiin.

" Kuuntele loppuun asti, niin Harry kyseli, et jos mentäis niitten kans linnanmäelle ku ne vuokras sen eikä tiiä mikä se on" nauroin.

"Noni no sit aletaa pistää itteemme jo valmiiks ja sä seet tehä mulle jonkun kivan kampauksen" Kaisa oli hädissään.

"Se menee hei iha hyvin ja sitä paitsi sä näät Niallin" hymyilin Kaisalle.

"Mä meen nyt pukemaan" hän mutisi takaisin.

*11.30*

"Kaisaa tuu alas nyt meijän täytyy lähtee!" huusin Kaisalle yläkertaan. Olimme jo pukeutuneet ja tehneet hiuksemme sekä käyneet molemmat suihkussa. Molemmat olivat koko matkan aivan hiljaa sillä molempia jännitti todella paljon olla poikien seurassa ja jos he eivät tykkääkkään meistä. Pääsimme nyt Linnanmäen oville ja kävelimme sisälle, missä jo näkyi pojat odottamassa...





You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Nov 27, 2015 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

You make me strong.Where stories live. Discover now